Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Isosiskon huoneesta kuuluu töminä ja vimmainen kaappien aukominen, kun 3-vuotiaat kaksoset pääsevät luvan kanssa penkomaan leluja ja päiväkirjoja. Pieneksi hetkeksi hiljaisuus laskeutuu asuntoon.

– Pahanteossa, mutta luvan kanssa, lasten äiti Anu tuumaa hymyillen.

Hän kaivaa puhelimensa albumista kuvan, jossa hän on asettunut paasaamaan justiinamaisesti miehelleen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Se kesä oli Timon viimeinen. Nyt jäljellä ovat enää muistot.

Timo oli aina halunnut tulla isäksi ennen kolmekymppisiään. Laskettu aika osui alkutalveen.

Hän ja Anu olivat ehtineet keksiä ultrakuvissa kylki kyljessä napottaneille kaksosille nimetkin.

Kaikki meni murskaksi yhtenä syksyisenä yönä, kun kaksi miestä surmasi Anun kuopusten isän julmasti ennen lasten syntymää. Anu ei esiinny tässä jutussa koko nimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi.

– Kokemus muutti minua. Pelkään nyt paljon enemmän, että tapahtuu jotain pahaa, koska niin on käynyt aiemminkin. Jos minulle sattuisi jotain, lapsistani tulisi orpoja. Aikaisemmin ajattelin, että hällä väliä minusta. Se ei olekaan niin, Anu sanoo.

Sillä, ettei isä koskaan ehtinyt nähdä lapsiaan, oli myöhemmin murhan oikeuskäsittelyssä kärsimyskorvauksia tuomittaessa ratkaiseva merkitys.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Saamatta jääneet korvaukset

Omaiset mainitaan usein rikosuutisten yhteydessä ihmisinä, jotka ovat saaneet korvauksia kärsimyksestään. Totuus on toinen.

Kun rikosvahinkolakia uudistettiin vuonna 2005, korvauskäytännöt muuttuivat. Valtiokonttorilta ei voinut enää hakea rikoksentekijän maksettavaksi tuomittavia kärsimyskorvauksia. Niiden periminen on nykyisellään omaisten ja maksaminen rikoksen tekijän vastuulla. Harva omainen todellisuudessa saa korvauksia, vaikka ne tuomittaisiin maksettavaksi. Tyypillinen suomalainen henkirikoksen tekijä on varaton.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ylen MOT-toimituksen selvitys paljastaa, ettei oikeus kohtele edes samassa asemassa olevia omaisia tasapuolisesti. Näin on myös lasten kohdalla.

Uhrien lasten kohdalla tekijälle tuomittujen kärsimyskorvauksen summat vaihtelevat nollasta eurosta 30 000 euroon. Keskiarvoksi muodostuu 10 000 euroa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Laissa uhrin lapset ovat ryhmä, jolla on lähtökohtaisesti oikeus kärsimyskorvaukseen (siirryt toiseen palveluun) (Finlex). Korvausta hakevan pitää kuitenkin todistaa oikeudessa suhteen läheisyys.

MOT-toimituksen selvityksestä käy ilmi, että hylättyjen korvauspäätösten saajissa on myös uhrien lapsia. Lasten osuus kaikista korvauksia hakeneista asianomistajista on noin 30 prosenttia. Ilman korvausta jääneiden joukossa on 12 uhrien eri ikäistä lasta.

Osa on menettänyt vanhempansa täysi-ikäisenä, osa lapsena. Anun ja Timon tapauksessa jo ennen syntymäänsä.

Suruviesti kesken siivouksen

Poliisit painoivat ovikelloa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kaksi viikkoa aiemmin Anu oli ilmoittanut Timon kadonneeksi. Ei ollut miehelle tyypillistä pysyä tavoittamattomissa. Anu tiesi, ettei mitään hyvää ole tulossa, kun viranomaiset viimein soittivat ja pyysivät tapaamista.

– Jo puhelimessa teki mieli sanoa, ettei tarvitse tulla paikalle. Puhelinsoitto riittää.

Anu oli seitsemännellä kuulla raskaana ja loppusiivoamassa asuntoaan.

– Mietin vain, että lattiat on mopattava loppuun ja luovutettava avaimet.

Hän kaatoi likavedet viemäriin ja sulki oven perässään.

– Jälkeenpäin ajateltuna olin kovassa shokissa. Suoritin asiat, jotka piti. Kun menin kotiin, jossa yhteisen elämämme piti alkaa, se iski vasten kasvoja, Anu sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Samaan aikaan kun poliisi selvitti Timon tapausta, Anu tapasi ensimmäistä kertaa asianajajansa ja valmistautui synnyttämään.

Asianajaja kertoi heti kylmän totuuden: Sekä Anun että lasten kannattaisi hakea kärsimyskorvauksia, mutta lapset tuskin tulisivat niitä saamaan.

Jo alussa oli selvää, että vaatimussumma kannattaa asettaa sellaiselle tasolle, että se on mahdollista myöntää. Vaatimukseksi asetettiin äidin osalta 9500 ja kummankin lapsen osalta erikseen 5000 euroa. Asianajaja hoiti kaiken tarpeellisen paperityön ja soitti Anulle vain, kun tilanne sitä vaati.

– Minulle kerrottiin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pääsin itse tosi helpolla ja koin, että asianajaja pitää asioistani huolen. Uskon, että sain erityisen hyvää kohtelua, koska olin viimeisilläni raskaana ja tilanteeni oli poikkeuksellisen hankala.

Ristiriitaisia päätöksiä

Kärsimyskorvaus ei olisi ollut itsestäänselvyys, vaikka Timo olisi ehtinyt tavata lapsensa.

Kärsimyskorvauksia on jätetty tuomitsematta maksettavaksi myös muutaman vuoden ikäisille lapsille. Pääsyitä myöntämättä jättämiseen on kaksi: Lapset eivät kykene ymmärtämään vanhemman poissaoloon johtaneita syitä ja tuleva kärsimys on korvauksia tuomittaessa merkityksetön.

Toisaalta taas tuomioiden joukosta löytyy tapaus, jossa korvaukset uhrin lapsille on määrätty juuri tulevan kärsimyksen perusteella.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Asianajaja ja prosessioikeuden dosentti Markku Fredman tutustui löytämiimme epäkohtiin. Fredmanin mielestä laki on kirjoitettu niin, että tuomioistuimella on suuri harkintavalta korvausten suhteen.

– Tietenkin toivoisi, että vuosien varrella tapausten kertyessä käytäntö yhdenmukaistuisi. Harkintaa käytettäisiin samansuuntaisesti, eikä se olisi sattumanvaraista sen suhteen, mikä on kunkin käräjätuomarin tai hovioikeuden kokoonpanon näkemys, Fredman sanoo.

Korkein oikeus on antanut jo ennen kyseisiä tapauksia kaksi ennakkopäätöstä pienen lapsen oikeudesta kärsimyskorvaukseen. Ne koskevat 5 kuukautta ja 1,5 vuotta vanhojen lasten korvauksia. Ennakkopäätös löytyy myös 12-vuotiaan osalta.

Fredmanin mukaan 1,5–12-vuotiaiden lasten osalta ei ennakkopäätöstä ole, mikä näyttää johtaneen siihen, että käytäntö vaihtelee.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

MOT:n tutkimista tuomioista ilmenee, että joissakin tapauksissa lasten oikeudesta kärsimyskorvauksiin on käyty tarkkaa puntarointia ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla.

Eräässä tapauksessa parivuotias lapsi todisti toisen vanhempansa murhaa omin silmin. Kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä Katiksi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ratkaisua tehdessä vastakkain olivat Katin tilanteeseen perehtyneen lastenpsykiatrian erikoislääkärin lausunto ja korkeimman oikeuden ennakkopäätös, jossa taaperoikäisen kärsimyskorvaukset oli evätty.

Ennakkopäätöksessä korkein oikeus perusteli, ettei isän kuolemantapauksesta lapsen tunneperäiselle tai henkiselle kehitykselle mahdollisesti aiheutuvia haitallisia seurauksia voitu pitää vahingonkorvauslaissa tarkoitettuna korvattavana kärsimyksenä.

Kati oli kuitenkin hieman vanhempi kuin aiemmin korvausten eväämisen perusteena käytetyn ennakkopäätöksen lapsi. Oikeus katsoi, että tuossa iässä psyykkinen kehitys tapahtuu nopeaa ja etenee merkittävästi lyhyessä ajassa, joten tapauksia ei voi täysin rinnastaa. Lisäksi lasten psykiatrian erikoislääkärin mukaan Katin muistikuvat tulivat ilmi hänen leikeissään ja reaktioissaan vanhempien valokuviin.

Käräjäoikeus tuomitsi maksettavaksi keskimääräistä suuremmat korvaukset vanhempansa väkivaltaisen kuoleman nähneelle Katille.

Uhrin lapselta on voitu evätä kärsimyskorvaus myös sijaisperheeseen sijoittamisen vuoksi. Erillään asumisen on katsottu katkaisevan läheisyyden edellytyksen.

Helppoa ei ole myöskään lapsilla, jotka asuvat kahdessa kodissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nöyryyttävä todistelu

Jonna Rissanen muistaa vielä tänäkin päivänä oikeussalin painostavan tunnelman. Salissa käsiteltiin hänen kouluikäisen poikansa isän väkivaltaista kuolemaa.

Äitinä hänen täytyi todistaa oikeudessa, että isän ja lapsen välit olivat läheiset.

Syytetty istui näköetäisyydellä ja rikoksen jokainen yksityiskohta purettiin atomeiksi.

Rissasella ja pojan isällä oli yhteishuoltajuus, mutta se ei tuntunut riittävän läheisyyden perusteeksi.

– Läheisyyden todistelu on nöyryyttävää ja surullista. On ikävä tilanne selittää täysin ulkopuolisille, minkälaiset välit heillä oli, ja aiheutuiko pojalle tästä traumaa. En toivo, että kukaan siihen joutuu. Vaikka olimme eronneet pojan isän kanssa useita vuosia aikaisemmin, he näkivät tosi usein.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Asian arkaluonteisuuden vuoksi Rissanen ei halua lapsensa esiintyvän jutussa nimellään.

Rissasen pojalle vaadittiin 15 000 euron korvausta henkisestä kärsimyksestä, mutta käräjäoikeus katsoi kohtuulliseksi 10 000 euroa. Oikeuden mukaan ”tapaamisista ei ole esitetty selvitystä” ja ”yhteydenpidon laajuus on jäänyt epäselväksi”.

Oikeudenkäyntejä oli yhteensä kolme, koska tekijälle vaadittiin mielentilatutkimus. Hovioikeus käsitteli asiaa vasta puolitoista vuotta murhan jälkeen. Lopulliseksi tuomioksi tuli elinkautinen murhasta.

– Se oli helpotus. Tuli tunne, että se on siinä. Kuulin myöhemmin, että olisin voinut esittää todisteena lapsen isän kanssa tekemämme tapaamissopimukset. Hovissa eivät suostuneet enää papereita katsomaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tekijän maksettavaksi tuomituista kärsimyskorvauksista ei ole näkynyt euroakaan.

Rissanen on päättänyt, ettei peri summaa ulosoton kautta. Perintä täytyy tehdä aina hakijan omilla tiedoilla, jotka myös tuomittu saa tietää. Rissanen haluaa suojella poikaansa viimeiseen saakka.

Apu, joka jäi saamatta

Traumaattisen tapauksen jälkeen omainen voi tarvita ammattilaisapua pitkään – jopa läpi elämänsä.

– Meidän molempien elämät olivat hajonneet, Rissanen kertoo.

Äiti joutui käymään pitkän taistelun saadakseen apua itselleen ja alakouluikäiselle lapselleen.

– Iski vasten kasvoja, ettei avunsaanti ole todellakaan niin helppoa, Rissanen sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vuonna 2006 kärsimyskorvausten maksamisen siirryttyä rikoksen tekijälle valtio alkoi korvata henkirikoksen uhrien omaisille henkilövahingon aiheuttamia kuluja, kuten terapiaa ja sairaanhoitokäyntejä.

Ongelmana on se, että palvelut tulee maksaa ensin itse omasta pussista, eikä niitä korvata määrättömiin. Myös palvelujen saatavuudessa on alueellisia eroja.

Rissasen mukaan kärsimyskorvauksesta olisi ollut tuossa tilanteessa suuri taloudellinen apu.

– Eihän raha ketään takaisin tuo, mutta henkirikos ja toisen huoltajan puuttuminen tuovat taloudellisen taakan.

Traumaoireita

Apu olisi ollut tarpeen erityisesti silloin, kun shokki teki väistyttyään tilaa traumaoireille.

Rissanen tunsi tukehtuvansa. Kaulaa kuristi. Terveyskeskuksesta apua hakiessaan hän kertoi, ettei voi niellä. Hänellä epäiltiin närästystä.

– Käyttäessäni koiraa ulkona, tuntui, että jalka uppoaa maan sisään. Heräsin yöllä niin, etteivät kädet toimineet. Pyörrytti. Huimasi. Sydän hakkasi tosi lujaa. Kärsin unettomuudesta ja olin paniikissa, Rissanen kertoo.

Samalla hän yritti poikansa tähden pitää perheen arjen kasassa ja säilyttää rutiinit.

– Vointimme kulki aaltoliikkeessä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nyt henkirikoksesta on kulunut neljä vuotta. Rissanen odottaa yhä Kelan päätöstä traumaterapian alkamisesta. Diagnoosi traumaperäisesta stressihäiriöstä on jo olemassa. Mielenterveyspalvelujen piiriin hän pääsi 2,5 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Rissanen kertoo kokeneensa riittämättömyyttä, ja miettineensä usein, onko hän yksin tarpeeksi tukemaan ja vahvistamaan lasta tulevaisuuteen suuren menetyksen jälkeen.

Myös hänen henkilökohtaiseen suruunsa suhtauduttiin vaihtelevasti, koska hän ei ollut lapsen isän kanssa enää yhdessä.

– Minusta on kohtuutonta sanoa, ettei minulla ole oikeutta surra. Lapsen isä on kuitenkin ollut se ihminen, joka rakastaa lasta yhtä paljon kuin minä, ja jonka kanssa olen voinut jakaa lapsen asiat. Lapselle hän oli yhtä tärkeä kuin minä, Rissanen toteaa.

Rissanen ei ole kyennyt palaamaan entiseen työhönsä vielä tänä päivänäkään.

– Tällä hetkellä koen, etten voi tehdä työtä kaupan alalla. En tiedä, miten reagoin, jos kohtaan uhkatilanteita. Minun täytyy myös olla aina läsnä lapselleni, vähintään puhelimella tavoitettavissa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tänä päivänä Jonna Rissaselle antaa voimaa puhuminen. Hän on yksi Huoma ry:n kokemusasiantuntijoista. Rissanen on kertonut tarinansa ja kokemuksensa tuleville poliiseille ja rikosuhripäivystyksen työntekijöille, jotta tulevaisuudessa omaisen osa ymmärrettäisiin edes hitusen paremmin

Kokemuksen kertomiselle on tarvetta, sillä epäkohtia riittää.

– En saanut edes suruviestiä poliisilta, vaan tilanteesta alkoi kuulua huhuja. Jouduin kaivamaan virallisen tiedon itse, Rissanen kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yksi huolestuttava ilmiö on henkirikoksen uhrien lasten kokema kiusaaminen, jota ei tule ainoastaan muiden lasten, vaan myös aikuisten taholta. Tämä tiedostetaan myös henkirikoksen uhrien omaisten vertaistukiyhdistyksessä. Sama pelko on noussut esiin MOT:n haastattelemien uhrien omaisten keskuudesta.

Rissanen haluaa uskoa, että asiat muuttuvat ja ymmärrys kasvaa, vaikka se näyttää tapahtuvan puuduttavan hitaasti.

– Avun pitäisi tulla omaisen lähelle, eikä sitä pitäisi joutua itse hakemalla hakemaan.

Omaisten ei myöskään pitäisi kantaa häpeää.

– Surra saa niin kauan kuin on tarve surra, ei siinä ole mitään aikaa, eikä mittaria.

Hänen omana haaveenaan on elää tulevaisuudessa mahdollisimman normaalia elämää.

– En anna tämän lannistaa, vaikka eihän tämä ikinä unohdu.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kaikesta Rissasen ja hänen poikansa kokemasta pahasta löytyy kuitenkin hopeareunus. He olivat erottamattomia jo aiemmin, mutta nykyisin heidän välillään ei ole yhtään salaisuutta.

– Ei ole olemassa asiaa, josta meillä ei saa puhua. Mulla on älyttömän fiksu poika. Älykäs, ihana ja herttainen lapsi. Koen, että ei meidän välejä pysty mikään rikkomaan.

Epäreilu elämän alku

Anu synnytti marraskuussa yksin Helsingissä. Hän joutui matkustamaan useiden satojen kilometrien verran, koska kyseessä oli riskisynnytys.

– Samaan aikaan pienten syntymä tuntui ihanalta ja toisaalta taas aivan hirveältä. Oli epäreilua, että sain nähdä lasten syntymän ja mieheni ei, Anu kertoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kesti yli kaksi vuotta ennen kuin Timon murhasta tuli hovioikeuden tuomio.

Tekijät tuomittiin alentuneesti syyntakeisena tehdystä taposta sekä murhasta.

Asianajaja oli oikeassa kärsimyskorvausten suhteen. Anulle oikeus määräsi hänen pyytämänsä summan. Korvauksia ei käsitelty enää hovissa.

– Vaikken virallisesti puoliso ollutkaan, niin tilannetta katsottiin kokonaisuutena: Olin raskaana miehelle ja käytännössä minut rinnastettiin aviopuolisoon, Anu kertoo.

Lasten kärsimyksen hinta oli oikeuden mukaan nolla euroa.

Oikeuden mukaan korvauksen perusteeksi ei riittänyt, että tieto isän kuolemasta tulee myöhemmässä iässä aiheuttamaan lapsille henkistä kärsimystä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Anun mukaan oli tärkeää, että asianajaja sanoitti senkin, että lähes poikkeuksetta tekijä ei kykene maksamaan korvauksia.

– Niinhän se on, etten tule ikinä näkemään niitä rahoja. En usko, että perintään laittaminen auttaa yhtään mitään. Tekijät eivät todennäköisesti päädy työelämään tuomionsa istuttuaankaan.

Hän kiittää asianajajan rehellisyyttä, vaikka totuuden kuuleminen voi aluksi sattua.

– Niin vältytään turhilta pettymyksiltä. Toivon, että kaikki saisivat tiedon, että korvauksia ei maksa valtio, vaan ne pitää periä tekijältä.

Romutetut haaveet

Kaksoset rynnivät olohuoneeseen syli täynnä isosiskon huoneesta löytyneitä aarteita: helmiä, leluja, askarteluvälineitä ja värikkäitä hiuskoristeita. Vaivihkaa toinen naputtelee koodia isosiskon lukittuun päiväkirjaan kulmat mietteliäässä kurtussa.

– Katso! Liima! Minä löysin liiman!

Toinen lapsista hihkuu ja esittelee löytöään silmät sädehtien.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lapset ovat Anun elämän suurimmat aarteet.

– Muistan jo ala-asteella sanoneeni, että haluan neljä lasta. Se unelma toteutui, hän kertoo lasten touhuja katsoessaan.

Anu näkee kuopuksissaan väläyksiä heidän isästään. Toinen lapsista on luonteeltaan hiljainen ja pohtiva, kuten isänsä. Toinen kaksosista taas näyttää tunteensa suodattamattomana ja heti, kun ne tulevat.

– Hänessä tunnistan itseni. Äitiys on tosin opettanut pitkää pinnaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vaikka Timo ei ole fyysisesti läsnä perheen arjessa, hän elää mukana muistoissa ja tavallisissa hetkissä.

– Puhumme edelleen arjessa paljon isästä, ja nimi tulee esiin heidän leikeissäänkin. Katsomme valokuvia ja entisessä asunnossa oli esillä isän tavaroita. Minulle on tärkeää, että kuopukset oppivat tietämään sen, että heilläkin on isä, joka katselee jostain tuolta.

Jossain vaiheessa Anu aikoo pyytää apua siihen, miten kertoa lapsille koko totuus isänsä kuolemasta.

Vaikka oikeus totesi, ettei totuus satuta myöhemmin, äiti tietää varmaksi, että isän kohtaloa ei ole helppo sulattaa.

Anun on täytynyt kasata elämänsä palaset monta kertaa, ja hyväksyä, ettei mikään ole kuten ennen. Kaikki on muuttunut perustavanlaatuisesti. Myös hän itse.

– En mielellään ajattele yhtään kuluvaa hetkeä pidemmälle. Toivon, että saan koulun käytyä ja pääsen työelämään. Kun tulevaisuuden haaveet on romutettu kerran, niin en uskalla haaveilla ja suunnitella tulevaa, Anu toteaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

MOT tutki yli 200 murhatuomiota: Kärsimyskorvauksissa rajuja eroja, omaisten yritykset periä rahoja tuomituilta useimmiten turhia

Lisää tutkivaa journalismia

Henkirikoksen uhrin omaisille myönnetyissä kärsimyskorvauksissa on suuria eroja ja ristiriitaisia perusteluja. MOT:n tutkimat yli 200 tapausta paljastavat myös, miten omaiset saavat useimmiten perittyä tuomitulta nolla euroa.