1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vaalit

Tutkijan mielestä vaalien siirtopäätöksen viipyminen oli suurin korona-ajan moka – ainakin toistaiseksi

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja pitää päätöstä perusteltuna, mutta ei ymmärrä hallinnon hitautta.

Markku Jokisipilä ihmettelee, ettei koronavuoden aikana aiemmin osattu päättää vaalien siirtämisestä. Kuva: Carolus Manninen / Yle

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvostelee suorin sanoin kuntavaalien siirtopäätöksen jäämistä vain puolentoista kuukauden päähän alkuperäisistä vaalipäivistä.

– Jos mietitään koronan hallinollista hoitamista kokonaisuudessaan, niin kyllä tässä on käsissä ehkä suurin epäonnistuminen tähän mennessä. Päätös olisi voitu tehdä aikaisemminkin.

Koronatilannetta on kestänyt vuoden verran.

– Siinä olisi ollut aikaa varautua tilanteeseen ja laskea erilaisia skenaarioita. Tämä ratkaisu tuli vain puolitoista kuukautta ennen vaalipäivää, Markku Jokisipilä sanoo.

Päätös itsessään on Jokisipilän mielestä oikein. Tartuntojen pelko olisi voinut vaikuttaa vaalitulokseen, jos ihmiset olisivat jättäneet sen takia äänestämättä. Pahimmillaan äänestysaktiivisuus jäisi alle 50 prosenttiin ja näin tuloksen legitimiteetti olisi jo kyseenalainen.

– Se jää nähtäväksi, ollaanko lähikuukausina viruksen kanssa olennaisesti erilaisessa tilanteessa, vai joudutaanko tekemään uudestaan siirtopäätös, Markku Jokisipilä miettii.

Demokratian kannalta kenties hyvääkin

Vaalien siirtyminen huhtikuulta kesäkuulle pidentää myös vaalikampanja-aikaa. Tällä voi Markku Jokisipilän mukaan olla myös demokratian kannalta hyviä seurauksia.

– Kun tietää, että kaikilla puolueilla on normaalitilanteeseen verrattuna ollut jonkin verran vaikeampaa hankkia ehdokkaita, niin tähän tulee lisäaikaa. Edustuksellisen demokratian kannalta on sitä parempi, mitä enemmän äänestäjillä on valinnanvaraa – ja sen seurauksena valtuustot heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia näkemyksiä paremmin.

Lue lisää aiheesta:

Presidentti Niinistö: "Koronarajoitukset olleet Suomessa lieviä, jos liikkumisrajoitukset osoittautuvat välttämättömiksi, ei välttämättömyyttä voi torjua"

Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcast:

Huhtikuun kuntavaalit päätettiin siirtää kesäkuulle. Miltä näyttää tilanne Espanjassa? Ylen kirjeenvaihtaja Maija Salmi kertoo Marjukalle ja Toivolle Madridissa bilettävistä ranskalaisnuorista sekä koronan keskellä järjestetyistä Katalonian aluevaaleista, joissa äänestysaktiivisuus romahti.