1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenneonnettomuudet

Vakava liikenneonnettomuus Tampereentiellä Hollolassa – seitsemän loukkaantui, osallisena kuusi ajoneuvoa

Kolarissa oli osallisena täysperävaunurekka, bussi, kaksi puolustusvoimien autoa ja kaksi henkilöautoa.

liikenneonnettomuudet
Suuri tieliikenneonnettomuus Hollollassa vt12:lla.
Onnettomuus sulki VT 12:n liikenteen. Toimittajana paikalla on Mika Moksu.

Hollolassa Tampereentiellä Sairakkalassa tapahtui vakava liikenneonnettomuus tiistaina aamupäivällä. Kolarissa oli osallisena kuusi autoa: täysperävaunurekka, bussi, kaksi puolustusvoimien autoa ja kaksi henkilöautoa.

Hämeen poliisin mukaan seitsemän henkilöä loukkaantui lievästi. Kukaan ei kuollut. Viisi loukkaantunutta vietiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Linja-autossa oli onnettomuuden sattuessa vain kuljettaja. Puolustusvoimien maastoajoneuvot ajautuivat onnettomuudessa pellolle, mutta olivat pyörillään. Ajoneuvot olivat Panssariprikaatin. Neljä varusmiestä vietiin keskussairaalaan. He kävelivät pois ajoneuvoista, Panssariprikaatin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) kerrotaan.

Kaksi puolustusvoimien ajoneuvoa ajautui pellolle liikenneonnettomuudessa Hollollassa Valtaite 12:lla.
Puolustusvoimien ajoneuvot ajautuivat tieltä ulos.Mika Moksu / Yle
Karttaan merkitty onnettomuuspaikka valtatie 12:lla Sairakkalassa, Hollolassa
Valtatie 12 oli kokonaan poikki liikenteeltä. Leena Luotio / Yle

Poliisi: ainekset pahempaan olivat olemassa

Alustavan tiedon mukaan onnettomuus sattui linja-auton ollessa lähdössä pysäkiltä. Sen perään osui Tampereen suunnasta tullut puolustusvoimien ajoneuvo, kertoi ylikonstaapeli Pasi Tanttu Hämeen poliisilaitokselta.

– Sakean pyryn takia näkyvyys on ollut huono, ja sitten yhdistelmärekka osui puolustusvoimien autoon. Tämän seurauksena paikalla on vielä sattunut kahden henkilöauton keskeinen peräänajo.

Tantun mukaan onnettomuuspaikalta on viety sairaalaan tarkastukseen useampia ihmisiä.

– Vakavista vammoista ei tällä hetkellä ole tietoa. Kaikki ovat ainakin hengissä.

Ylikonstaapeli Pasi Tanttu Hämeen poliisista kertoo, mitä onnettomuuden kulusta tällä hetkellä tiedetään. Mika Moksu haastattelee.

Onnettomuus oli vakava, mutta Tanttu toteaa, että vielä huonommin olisi voinut käydä.

– Ainekset pahempaankin olivat olemassa, kun osallisena on isoja ajoneuvoja ja tie on vilkkaasti liikennöity. Jos väliin sattuu pienempiä autoja, niin saattaa käydä tosi huonosti. Nyt onneksi ei näin käynyt.

Ajokeli heikkenee entisestään

Onnettomuuspaikalla ollut Ylen toimittaja Mika Moksu kertoi hieman kello 11:n jälkeen, että pelastustoimet ovat jo ohi. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Valtatie 12 oli kokonaan poikki liikenteeltä ja poliisi käännytti autoja takaisin Lahteen päin Kukonkoivun ST1:n kohdalla. Toinen kaista avattiin uudelleen hieman kello 11:n jälkeen.

Suuri tieliikenneonnettomuus Hollollassa vt12:lla.
Onnettomuudessa vaurioitunut täysperävaunurekka seisoo pyörillään toisella kaistalla.Mika Moksu / Yle

Tien pinnasta pöllyävä lumi heikentää näkyvyyttä etenkin ajettaessa raskaan ajoneuvon perässä. Ajokelin odotetaan vielä heikkenevän lähituntien aikana.

– Nopeus täytyy nyt sovittaa keliolosuhteiden mukaan. Maltti on valttia, ylikonstaapeli Tanttu sanoo.

Valtatie 12 avataan Hollolassa onnettomuuspaikan kohdalta normaalisti liikenteelle noin reilun tunnin kuluttua, kun yhdistelmärekka saadaan kuljetettua pois.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Juttua päivitetty 9.3.2021 klo 11:51: Korjattu, että pellolle ajautui Puolustusvoimien, ei pelastuslaitoksen ajoneuvoja.

Lue seuraavaksi