1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Talvisää

Täydellinen hiihtolomakeli jatkuu suurimmassa osassa maata pari päivää, etelässä saatiin tuntumaa loppuviikon onnettomuusherkästä säästä

Viikonloppua kohden sää muuttuu laajemmin epävakaiseksi ja sateiseksi.

Helsingin Alppilassa pyrytti tiistaina sakeasti. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Tasan ei käy onnen eikä sään lahjojen kanssa.

Länsirannikkoa ja eteläistä Suomen lukuun ottamatta muualla maassa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Eteläisessa Suomessa tiistain pilvisyys ja satanut lumi ovat ensimakua loppuviikon epävakaasta säästä. Ajokeli on ollut pöllyävän lumen ja liukkauden takia hankala.

Kaunis talvisää jatkuu koko maassa keskiviikkona. Toisin kuin rannikolla ja eteläosissa, lähes täydellinen talvisää jatkuu myös torstaina. Tosin torstaina ulkona olevat tuntevat yltyvän tuulen, joka lisää ajankohtaa nähden melko kylmän pakkaspäivän kylmän tuntua.

Keskiviikkona on koko maassa kunnolla pakkasta, aamulla vielä enemmän. Kuva: Joonas Koskela / Yle

Kirkas sää tarkoittaa myös pilvettömiä öitä ja sitä myöden kylmiä aamuja. Etenkin itärajan tuntumassa termostaatti tippuu poikkeuksellisen alas, -35 asteen tuntumaan. Myös etelässä keskiviikkoaamu on 20 pakkasasteen paikkeilla.

Torstaina lähestyvä matalapaine ei ennätä vaikuttaa ja nostaa lämpötiloja vielä Etelä-Suomessa, jossa myös päivälämpötilat ovat lähellä poikkeuksellista maaliskuun puolivälin lämpötilaa. Aurinko lämmittää tavallisesti jo selvästi maaliskuun puolivälissa.

Koko maassa on keskiviikkona kaunis talvinen sää. Järvisydämen ulkoliikuntareitillä Rantasalmella nautittiin hienosta säästä maaliskuun alussa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Torstain päivälämpötila on etelässä lähellä -10 astetta

– Tähän vuodenaikaan etelän lämpötilat ovat tavallisesti nollassa tai sen yläpuolella, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Torstain aikana sää alkaa vähitellen muuttua.

Loppuviikon ennuste on vielä Koskelan mukaan epävarma, mutta näyttää siltä, että perjantaina alkava lumisade voi muuttua lauantain aikana etelässä myös rännäksi. Perjantain sää on samankaltainen kuin tänään tiistaina. Lunta voi tulla enintään 10 senttiä.

Koskelan mukaan perjantain sadealue näyttää jäävän pyörimään Suomen ylle koko viikonlopun ajaksi. Etelässä sää lauhtuu, mutta pohjoisemmassa sää pysyy edelleen pakkasella.

Lue myös:

Vakava liikenneonnettomuus Tampereentiellä Hollolassa – seitsemän loukkaantunut, osallisena kuusi ajoneuvoa

Ajokeli on nyt Uudellamaalla vaarallisen huono, pelti kolissut aamun mittaan – liikennepäivystäjä kehottaa varovaisuuteen