1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. etäopetus

Yläkoulut etäopetukseen Etelä-Savossa – kouluista ehti jo lähteä koteihin viestit lähiopetuksessa pysymisestä, sitten avi määräsi toisin

Viime keväänä etäopetus peruskouluissa kesti lähes kaksi kuukautta.

Mertalan koulun yläkoululaiset ovat etäopetuksessa liki koko maaliskuun ajan. Kuva: Esa Huuhko / Yle

– Koululaivan kipparointi on ristiaallokossa menemistä tällä hetkellä.

Savonlinnassa Mertalan koulun rehtori Saila Heikkinen on viime päivät toiminut nopeiden käänteiden keskellä. Eteläsavolaiset yläkoulut siirtyivät keskiviikkona etäopetukseen ainakin reilun parin viikon ajaksi.

Mertalan koulussa yläkoululaisia oli ennätetty jo ohjeistaa etäopetukseen siirtymisestä talviloman jälkeen, mutta Itä-Savon sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä päätyi viime keskiviikkona yläkoululaisten lähiopetuksessa pysymiseen.

Itä-Suomen aluehallintovirasto kuitenkin määräsi maanantaina yläkoulut kiinni koronatilanteen hillitsemiseksi.

– Lomalta laitoin viestiä koteihin, että palaammekin lähiopetukseen. Loman jälkeen tiistaina laitoimme sitten uudet viestit, että keskiviikosta alkaen olemme etäopetuksessa, Heikkinen kertoo.

Ruokajakelua pari kertaa viikossa

Yläkoululaisten etäopetukseen siirtyminen on vaatinut kouluilta järjestelyjä. Esimerkiksi Mertalan koulussa kartoitettiin ensimmäiseksi, että kaikilla oppilailla on tarvittavat etäopiskeluvälineet.

– Lainaamme koululta päätelaitteita oppilaille, järjestämme ruokailut, perumme koulukyyditykset ja otamme huomioon erilaiset oppilasryhmät, joilla on oikeus myös tällaisessa poikkeustilanteessa olla lähiopetuksessa, Saila Heikkinen sanoo.

Yläkoululaisille järjestetään ruokajakelu pari kertaa viikossa. Heikkinen arvioi ruokajakelun alkavan todennäköisesti perjantaina.

– Huoltajan on mahdollista hakea ruoka-annokset kaksi kertaa viikossa lähimmältä koululta.

Mertalan koulun rehtori Saila Heikkinen joutui valmistelemaan yläkoululaisten etäopetukseen siirtymistä nopealla aikataululla. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mertalassa on iso yhtenäiskoulu: oppilaita on lähes 700, joista yläkoululaisia on noin puolet. Kouluyhteisöön kuuluu henkilökunta mukaan laskettuna 750 ihmistä.

Rehtori Saila Heikkinen kertoo opettajien opettavan ristiin ala- ja yläkoululaisia.

– Aineenopettajat opettavat myös alaluokkien puolella ja muutamat luokanopettajat yläluokkien puolella.

Opettajat voivat mahdollisuuksien mukaan opettaa etänä. Koska alakoululaisten opetus jatkuu normaalisti lähiopetuksena, arvioi Heikkinen monien opettajien hoitavan opetuksen koululta käsin.

Oppia viimekeväisestä etäopetuksesta

Suomessa etäkoulu tuli tutuksi jo viime keväänä. Vuosi sitten maaliskuun puolivälissä peruskoulut siirtyivät etäopetukseen lyhyellä varoitusajalla, ja etäopetusjakso kesti lähes kaksi kuukautta.

– Oppilaiden ja opettajien taidot ovat kyllä kehittyneet huimasti viime keväästä. Ei tämä mitään suuria mielen heilahteluja ole aiheuttanut, Heikkinen sanoo.

Heikkinen näkee viimekeväisen koulujen sulkemisen ja pitkän etäopetusjakson hyvänä harjoituksena. Videopalaveriyhteydet ja muut digitaaliset työkalut ovat tulleet jo tutuiksi niin oppilaille kuin opettajillekin.

– Opettajat pitävät oppitunnin videoyhteyden avulla ja oppilailta vaaditaan lukujärjestyksen mukaisesti läsnäoloa etätunneilla.

Mertalan yhtenäiskoulussa on lähes 700 oppilasta. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mertalan koulussa jouduttiin turvautumaan etäopetukseen myös tammikuussa, kun osa koulun oppilaista ja henkilökunnasta joutui karanteeniin.

Yläkoululaisten etäopetus kestää näillä näkymin liki koko maaliskuun ajan. Heikkinen toivoo kolmen viikon sulun riittävän, varsinkin yhdeksäsluokkalaisten kannalta. Etäopetuksen jälkeiset kokonaiset kouluviikot alkavat käydä heillä vähiin ennen päättötodistuksen saantia.

Heikkinen toivoo, ettei kenenkään jatko-opiskelumahdollisuudet vaarantuisi etäopetusjakson takia.

– Onneksi meillä on mahdollisuus tarvittaessa tarveharkinnan perusteella tarjota oppilaalle myös mahdollisuutta lähiopetukseen, jos jatko-opinnot alkaisivat olla uhattuna.