Heikki Kurhela on vajonnut jäihin kahdesti – mielikuvaharjoittelu auttoi toimimaan: "Kenelläkään ei ole tarkoitus tippua jäihin, mutta se kannattaa jauhaa mielessään"

Jäihin vajoamisen seurauksena menehtyy vuosittain 10-30 ihmistä.

Heikki Kurhela liikkuu usein Alavudenjärven jäällä. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Kuusi vuotta sitten oli kaunis kevättalven päivä. Heikki Kurhela nautti upeasta ulkoilusäästä Alavudenjärven jäällä, jonne pääsi kotirannasta.

Retkiluistimet liukuivat vaivatta, jää näytti teräksiseltä ja Heikki pukkasi sauvoilla vielä lisää vauhtia.

Yllättäen, aivan silmien edessä, jään väri muuttui.

– Näin, että se oli lähde, ympärysmitta ehkä pari metriä. Menin sinne jalat edellä. Mitään ei ollut tehtävissä, jään alle painuin.

Tarina olisi voinut päättyä huonosti. Vuosittain 10-30 ihmistä menehtyy jäihin vajoamisen seurauksena. Valtaosa heistä on yli 60-vuotiaita miehiä. Ikänsä puolesta tähän riskiryhmään kuuluu myös eläköitynyt ylikonstaapeli Heikki Kurhela.

– Vedin itseni saman tien takaisin ja uin avannolle. Otin sauvat pois kädestä ja iskin niin kauan, että sain jään hajalle. Sauvojen kärjet toimivat kuin naskalit.

– Polskin jaloilla sen verran, että sain itseni vaakatasoon. Tempaisin itseni jäälle ja sitten vauhdilla kotiin.

Onni onnettomuudessa oli, että matkaa kotiin oli alle kilometri.

Ensimmäisen kerran Heikki Kurhela vajosi jäihin melkein kotirannassaan Alavudenjärvellä. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Toisen kerran vierailla vesillä

Jää on näyttänyt arvaamattomuutensa Heikki Kurhelalle useammankin kerran. Toinen tapaus sattui vierailla vesillä.

Sinä talvena oli pitkään todella hyvät luistelukelit, Heikki Kurhela muistelee. Tammikuussa luisteluretki suuntautui Virtain Toisvedelle. Heikki mittasi jään paksuutta useasta kohdasta. Hyvältä näytti, jäätä oli kymmenen senttiä. Luistimet kiidättivät miestä pitkin kapeaa niemenkylkeä kilometrejä.

Matka jatkui isolle selälle. Sielläkään jään väri ei muuttunut, tuntui turvalliselta jatkaa.

– Äkkiä se vaan rupesi painumaan. Ei auttanut kuin nostaa sauvat ylös ja ryhtyä kaartamaan takaisin päin.

Jää jatkoi painumistaan terien alla, monot kastuivat. Heikki heittäytyi pitkälleen jäälle ja onnistui vetämään itsensä kuiville. Vaara ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä vaatteet olivat märät, käsineet jäässä ja autolle oli matkaa seitsemän kilometriä. Se taittui vauhdilla, muistelee Heikki.

– Aikani sulattelin autossa, että sain luistimet pois, koska lukot olivat jäässä.

Pitäisi aina tehdä mielikuvaharjoitus, kun menee johonkin outoon tilanteeseen, missä voi olla vaaranpaikka, ettei hätäänny.

Heikki Kurhela

Säikähdys tuli vasta jälkeenpäin. Huonomminkin olisi voinut käydä, mutta onnekseen itse tilanteessa Heikki Kurhela säilytti toimintakykynsä.

– Jos siinä olisi muutaman sekunnin odottanut ja sitten lähtenyt kaartamaan, niin vauhti olisi loppunut. Olisin jäänyt sinne ja olisi ollut vaikeampaa nousta.

Mielikuvaharjoittelu auttoi toimimaan

Heikki Kurhelan kuvaamat tilanteet pistävät miettimään, mikä olisi oma toimintakykyni tilanteessa, jolloin kylmä vesi imaisee yllättäen jääkannen alle? Esimerkiksi retkiluisteluseuroilla on tarjolla kursseja, joilla jäihin putoamista ja sieltä pelastautumista eli “pluttaamista” harjoitellaan valvotusti.

Heikki Kurhelan metodi on mielikuvaharjoittelu. Hän pyörittelee jo etukäteen mielessään mahdolliset ongelmatilanteet ja ratkaisumallit niihin.

– Kenelläkään ei ole tarkoitus tippua jäihin, mutta se kannattaa jauhaa mielessään. Ainakin näillä kahdella kerralla, jotka minulla on ollut, niin se on mennyt ihan sillä tavalla.

Heikki Kurhela on käynyt mieleessään läpi mahdolliset vaaratilanteet lukemattomia kertoja. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Työvuodet poliisissa ovat epäilemättä osaltaan harjaannuttaneet eläköitynyttä ylikonstaapelia epämiellyttäviin yllätyksiin.

– Pitäisi aina tehdä mielikuvaharjoitus, kun menee johonkin outoon tilanteeseen, missä voi olla vaaranpaikka, ettei hätäänny.

Hätäily ei hyödytä

Mielikuvaharjoittelu auttaa pysymään rauhallisena ja juuri se on tärkeintä. Heikki Kurhela muistelee jo Väinö Linnan tuntemattomassa sotilaassa Koskelan todenneen hätäilyn huonot seuraukset. Samalla täytyy kuitenkin myös toimia.

– Ei siinä voi pitkäksi aikaa jäädä mietiskelemään. Puolessa minuutissa on jo aika jäykkä. Tiedän kokemuksesta, sen verran monta vuotta olen avantouintia harrastanut.

Jäänaskalit ovat nykyään Heikki Kurhelan vakiovaruste. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Heikki Kurhela liikkuu järvellä paljon. Kesäisin alla on kajakki tai kanootti, talvella matka taittuu suksilla tai luistimilla. Oikeaksi retkiluistelijaksi Kurhela ei silti tunnustaudu. Hän tyytyy harrastamaan luistelua tutuilla, pienipiirteisillä jäillä, kun monet retkiluistelijat taittavat pitkiäkin matkoja isojen vesistöjen jääkansilla.

Retkiluistelukursseilla kouluttaudutaan vaarojen varalle. Heikki Kurhelakin on sittemmin saanut oppia retkiluistelussa kurssittautuneelta tyttäreltään. Ensimmäisen kylmän kylvyn aikaan varustuksesta puuttuivat muun muassa naskalit.

– Minulla ei silloin ollut, vaikka sauvat kyllä ajavat saman asian, kun olen suunnitellut, miten irrotan ne käsistä. Nykyisin pidän naskalit aina mukana.

Ei siinä voi pitkäksi aikaa jäädä mietiskelemään. Puolessa minuutissa on jo aika jäykkä.

Heikki Kurhela

Aurinko voi häikäistä kriittisellä hetkellä

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan 90 prosenttia vajoamisen seurauksena vuosittain menehtyneistä on miehiä. Yli kolmannes on ollut liikkeellä moottoriajoneuvolla. Neljännes on kävelijöitä, jotka esimerkiksi varomattomasti oikaisevat jään poikki.

Menehtyneistä viidennes on pilkkijöitä ja verkolla kävijöitä ja kymmenesosa hiihtäjiä, luistelijoita ja potkukelkkailijoita.

Keväällä aurinko houkuttaa jäälle, mutta on hyvä muistaa, että yöpakkasista huolimatta jäät eivät enää vahvistu, päinvastoin. Aurinko voi myös häikäistä vaarallisesti, sellaistakin Heikki Kurhela on joutunut todistamaan.

Vastarannalla on usein sulapaikka. Sieltä Heikki Kurhela poimi kuville epäonnisen kulkijan. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle

Oma luisteluretki oli tehty ja irrottaessaan teriä kotirannalla Heikki kääntyi vielä ihailemaan kirkkaana hehkuvaa kevätaurinkoa. Komea sää oli houkutellut muitakin liikkumaan jäällä. Yksi hahmo kiinnitti Heikin huomion, mies liikkui kohti tiedettyä sulaa.

– Katsoin toiseen suuntaan ja samalla kuului apua-huuto. Pyörähdin ja näin, että mies oli polskuttelemassa siellä. Ei muuta kuin luistimet jalkaan ja vauhdilla takaisin.

Heikki joutui kiertämään paikan lähestyessään veden varassa olevaa. Matkalla syntyi toimintasuunnitelma.

– Mietin, että lyön luistimen jäähän ja heitän sauvan, muistelee Heikki.

Tämäkin tarina sai onnellisen lopun. Auringon häikäisemä luistelija saatiin ongittua turvallisesti rannalle.

Lue myös:

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 15.3.21 kello 23 saakka.