1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ympäristönhoito

Hämeenkyrön tietyön maamassat alkavat siirtyä Haveriin - raskasta liikennettä luvassa

Kaivoksen rikastushiekkakentän kunnostukseen saadaan maat varsin läheltä.

Suljetun kaivoksen rikastuskentän maastoa ilmakuvassa. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Soran ja hiekan kuljetus Hämeenkyröstä Ylöjärven Haveriin lisää raskasta liikennettä mm. Häijääntiellä.

Haverin kaivoksen rikastushiekka-aluetta kunnostetaan Hämeenkyröön rakennettava ohitustien eli Hämeenkyrönväylän ylimääräisillä maa-aineksilla.

Kuljetukset kolmostien työmaalta alkavat maaliskuun puolivälin aikoihin ja kestävät arviolta vuoden 2022 kevääseen.

Maamassat ajetaan Häijääntietä pitkin ja maanteiden 3002 ja 276 kautta, Ristamäentietä pitkin ja maanteiden 13135, 3002 ja 276 kautta sekä Kylmänojantietä pitkin ja maantien 13135, valtatien 3 ja maantien 276 kautta.

Kuljetukset noudattavat luonnollisesti nopeusrajoituksia ja liikennesääntöjä, kertoo Ylöjärven kaupunki. Taloudellinen toteuttamismalli on laadittu osapuolten kesken siten, että se ei aiheuta kuljettajille painetta kiirehtimiseen.

Hiekkakentän kunnostus estää Haverin ympäristön pilaantumista. Lisäksi tietyön maamassat saadaan hyötykäyttöön melko lähelle, 10-15 kilometrin päähän.