1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pakkanen

Pohjois-Savon tämän talven pakkasennätys uusiksi harvinaisen myöhään – maaliskuussa yhtä kylmää 40 vuotta sitten

Keskiviikkoaamuna kylmimmät lukemat mitattiin Rautavaaralla.

Yli 30 asteen pakkaset eivät ole maaliskuussa Pohjois-Savossa kovin yleisiä. Kuvituskuva. Kuva: Keijo Salokangas / Yle

Keskiviikkoaamu on ollut Pohjois-Savossa kuluvan talven kylmin ja pakkasennätykset on kirjattu uusiksi.

Pohjois-Savon tämän talven pakkasennätys on nyt –34,9 astetta, se mitattiin kello seitsemältä Ilmatieteen laitoksen mittausasemalla Rautavaaran Ylä-Luostassa.

Pakkasta on ollut aamun aikana yleisesti noin 30 astetta koko maakunnassa. Talven kylmimmät lukemat on mitattu myös Kuopion Savilahdessa(–30,6), Maaningalla (–33,4), Vesannolla (–31,2) ja Varkaudessa (-29,4).

Näin kova pakkanen on Pohjois-Savossa harvinaista maaliskuussa. Esimerkiksi Rautavaaran Ylä-Luostassa on mitattu maaliskuussa yhtä kireää pakkasta viimeksi parina päivänä vuonna 1981. Silloin oli kylmimmillään pakkasta 35,4 astetta. Nyt tästä lukemasta jäätiin puolen asteen päähän.

Yli 30 asteen pakkaslukemia on Ilmatieteen laitoksen Ylä-Luostan mittausasemalla mitattu maaliskuussa vuoden 1980 alusta lähtien 16 päivänä.