1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Parikkala

Omakotiliitto selvitti: Omakotiasuminen on Suomen kalleinta Parikkalassa  – asumiskustannusten välinen ero on kasvanut jatkuvasti

Omakotitalossa asuminen on Etelä-Karjalan Parikkalassa huomattavasti kalliimpaa kuin esimerkiksi Kempeleessä, Pohjois-Pohjanmaalla.

Omakotitalossa asuminen on kalleinta Suomessa nimenomaan Parikkalassa. Kuvituskuva. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Omakotitalossa asuminen Parikkalassa on Suomen kalleinta.

Asia käy ilmi Suomen Omakotiliiton kuntatutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun), jossa vertailtiin omakotitaloasujien asumiskustannuksia sadassa kunnassa.

Kalleimmaksi kunnaksi osoittautui Parikkala, jossa asukas joutuu pulittamaan kunnallisia maksuja jopa yli 5 000 euroa vuodessa.

Vertailun huokein kunta oli viime vuoden tavoin Kempele, jossa selviää 3 200 eurolla.

Eroa kalleimman ja halvimman kunnan välillä on lähes 1 800 euroa.

Myös vesimaksuihin on tullut eniten nousua Parikkalassa, jossa vesimaksu kallistui lähes 200 euroa eli lähes 14 prosenttia.

Asuminen on kallistunut viime vuodesta lähes kaikilla mittareilla: sähkön siirtomaksut ovat nousseet keskimäärin 1,7 %, tontin kiinteistövero 2,9 %, jätemaksut 2,2 % ja vesimaksut 2 %. Hulevesimaksuja on useissa kunnissa joko otettu hiljattain käyttöön tai suunnittelun alle.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas pitää kunnallisten asumiskulujen kehitystä hyvin huolestuttavana. Asumiskustannukset ovat kuntalaisen suurin menoerä.

– Kunnallisen päätöksenteon tulisi toimia asukkaiden edunvalvojana, ei rankaisijana. Kunnallisista kuluista päätetään myös yhtiöissä, jotka ovat monopoliasemassa ilman kilpailua ja tavoittelevat voittoa toiminnalleen. Tämä asettaa suomalaiset hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään. Lisäksi asioista päätetään kunnissa siilomaisesti toisista erillään, Tähtikunnas vetoaa.