1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jyväskylä

Jyväskyläläiset vaihtavat terveysasemaa aiempaa useammin, suosituin vaihtokohde on Palokka

Keskustan ja Kuokkalan terveysasemapalvelujen muutto uuteen sairaalaan on osaltaan vaikuttanut vaihtohaluihin.

Jyväskylä
Ambulanssi ajaa uuden Keski-Suomen keskussairaalan edustalla.
Uuden sairaalan yhteydessä sijaitseva Novan terveysasema palvelee keskustan ja Kuokkalan asukkaita. Antti Seppälä / Yle

Terveysaseman vaihtaminen on hieman vilkastunut Jyväskylässä alkuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveysasemista vastaava Jyte kertoo, että eiliseen mennessä vaihtomahdollisuutta on käyttänyt noin 300 asiakasta. Suurin osa vaihdoista tapahtuu Jyväskylässä.

Viime vuonna hoitopaikkaa vaihtoi koko Jyten alueella 935 asiakasta.

Valtaosa vaihtajista on valinnut uudeksi terveysasemakseen Palokan. Jonkin verran on vaihdettu myös Vaajakoskelle. Vaihtajat ovat olleet aiemmin pääosin Kuokkalan ja Keskustan terveysasemien asiakkaita.

Kuokkalan ja Keskustan terveysasemien palvelut neuvoloita lukuunottamatta on siirretty uuden sairaalaan tiloissa olevalle Novan terveysasemalle, mikä osaltaan saattaa selittää asiakkaiden vaihtohaluja. Erityisesti Heinälammen ja Lohikosken alueelta on sujuvaa asioida Palokassa, kertoo palvelupäällikkö Anu Mutka Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluista.

– Väestöpohjamme on noin 150 000 henkilöä, mihin nähden vaihtajien määrä ei vieläkään ole kovin suurta, Mutka toteaa.

Asiakkaat ovat voineet valita oman terveysasemansa vuodesta 2011 alkaen, aluksi oman kunnan sisällä ja sittemmin myös kotikuntansa ulkopuolelta. Terveysasemaa voi vaihtaa enintään kerran vuodessa.

Lue seuraavaksi