1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulainen

Oulaisten kaupunki osti arvokkaan valokuvakokoelman, jonka taustat ulottuvat sadan vuoden päähän

Pahvilaatikoiden kätköistä löytyy kymmeniä tuhansia valokuvia ja lasinegatiiveja, jotka odottavat nyt digitointia.

Oulainen
Oulaisten Kuvaamon yrittäjä Petteri Krogerus ja Oulaisten kulttuurituottaja Tuula Aitto-oja seisovat vielä varastossa pahvilaatikoissa olevan valokuvakokoelman edessä.
Oulaisten Kuvaamon yrittäjä Petteri Krogerus ja Oulaisten kulttuurituottaja Tuula Aitto-oja kertovat, että valokuvakokoelma on kulttuurihistoriallisesti arvokas.Päivi Seeskorpi / Yle

Oulaisten kaupunki on ostanut merkittävän valokuvakokoelman, jossa on arkistoituna paikallisia valokuvia ja lasinegatiiveja kymmenien vuosien ajalta.

Vanhimmat otokset ovat peräisin mahdollisesti jopa 1920- ja 30-luvuilta, arvioi kokoelmaa itsekin kasvattamassa ollut entinen valokuvausyrittäjä Harri Braithwaite.

Edelleen Oulaisissa asuva Braithwaite kertoo, että kuvakokoelman taustat ulottuvat sadan vuoden päähän. Tuolloin Oulusta Oulaisiin tullut Betty Nyberg perusti kuvaamon vuonna 1921.

Vuonna 1945 kuvaamo siirtyi Nybergin miniälle Signe Nirviölle, joka 1950-luvun alussa avioitui Vianor Braithwaiten kanssa.

- Kokoelma on lähtenyt liikkeelle Betty Nybergin ja äitini Signen kuvista ja myöhemmin myös isäni Vianorin kuvista, Harri Braithwaite toteaa.

Harri ja hänen vaimonsa Beverly jatkoivat perheen yritystoimintaa Oulaisissa 1980-luvun alusta vajaan kymmenen vuoden ajan.

Kuvia on arviolta kymmeniä tuhansia, ja toistaiseksi niitä säilytetään pienehköissä pahvilaatikoissa. Pääosa otoksista on henkilökuvia. Joukossa on paljon myös kuvia oulaistelaisista rakennuksista ja tapahtumista. Kuvat on arkistoitu laatikoihin huolella.

Kaupungin haltuun kuvat siirtyvät Oulaisten Kuvaamon yrittäjältä Petteri Krogerukselta 2 000 eurolla. Krogerus arvioi kokoelman olevan Suomen mittakaavassa todella harvinainen, sillä valokuvaamot eivät varsinkaan nykyään säilytä tai arkistoi kuvia

Petteri Krogeruksen haltuun kokoelma päätyi hänen vanhemmiltaan. Hän iloitsee siitä, että kokoelma säilyy paikkakunnalla ja yhtenä kokonaisuutena.

Oulaisten kaupungin kulttuurituottaja Tuula Aitto-oja kertoo, että kaupungin ostopäätös oli yksimielinen. Hänen mukaansa kokoelmalla on sekä alueellisesti että paikallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen arvo.

Tavoitteena, on että ainakin osa kokoelmasta saadaan digitoitua ja näytille vielä tämän vuoden puolella.

Juttua korjattu 12.3. klo 17.39: Kokoelman vanhimmat kuvat voivat olla peräisin jo ennen 1940-lukua, joka otsikossa ja artikkelissa aiemmin mainittiin. Lisäksi täydennetty tietoja kuvakokoelman alkuvaiheista.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.