1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pieksämäki

Pieksämäki ei lähde mukaan Saimaa-ilmiöön

Kaupunginhallituksessa oltiin sitä mieltä, ettei Saimaa ilmiö olisi antanut kaupungille paljoakaan

Kuva: Yle

Pieksämäen kaupunginhallitus päätti, ettei kaupunki osallistu Saimaa-ilmiöön, eli Savonlinnan kulttuuripääkaupunkihankkeeseeen. Savonlinnan lisäksi hankkeeseen on sijoittanut jo monet alueen kunnat.

Kaupunginhallituksen kokouksessa alkuperäinen ehdotus oli, että mukaan lähdettäisiin, mutta SDP:n Alpo Salo ehdotti kokouksessa päinvastaista. Salon ehdotus voitti äänin 9-2.

Salo kertoo, että asiasta oli käyty keskustelua jo ennen kokousta ja ehdotuksen takana oli jo alun perin iso joukko. Poisjäännin puolesta äänestäneiden mielestä Saimaa ilmiö ei ehkä olisi antanut kaupungille paljoakaan, osittain siksi, että kaupunki sijaitsee kaukana Savonlinnasta ja Saimaasta.

– Kaupunginhallitukseen tulee paljon hankkeita ja rahanpyytäjiä. Ja kun niitä hankeraportteja jälkeenpäin lukee, niin ei niistä ole paljoa mitään tullut. Ja siksi olemme suhtautuneet kaikkiin hankkeisiin hyvin kriittisesti, Salo sanoo.

Salo huomautti myös, että Pieksämäki on mukana hankkeessa maakuntaliiton kautta.

– Maakuntaliitollahan ei ole omia rahoja, vaan rahat tulevat kunnilta. Ja maakuntaliitto pistää tähän hankkeeseen myös Pieksämäen rahoja.