1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. yritystuet

Rantasalmelle miljoonia maaseudun yritystukina – kehittämispäällikkö: "Tämä on meidän helmi"

Rahoitus jakaantui neljälle eri hankkeelle.

Rantasalmella matkailuun on panostettu kymmenien yritysten voimin ympäri vuoden. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Rantasalmelle myönnettiin viime vuonna lähes kolme miljoonaa euroa Ely-keskuksen maaseudun yritystukea.

Rahoitus jakaantui neljälle eri hankkeelle, jotka sijaitsevat pääasiassa Porosalmen matkailualueella. Pelkästään kesällä avattavaksi tarkoitettuun luksusmatkailukohde Kuru Resortsiin myönnettiin yli miljoonaan rahoitus.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että esimerkiksi Puumalaan rahoitusta tuli reilu 350 000 euroa.

Rantasalmen kunnan kehittämispäällikkö Johanna Keränen kertoo kunnan olevan hyvin tyytyväinen matkailun kehittymiseen alueella. Keräsen mukaan alueella toimii noin 30 eri yritystä, joiden toimintaa kaupunki mahdollistaa muun muassa kaavoituksen ja infrarakentamisen kautta.

– Kyllä me varmaan astetta köyhempi kunta olisimme ilman tätä aluetta. Matkailuyrittäjät tuovat alueelle näkyvyyttä, elinvoimaa, työtä ja toimeentuloa hyvinkin laajasti. Tämä on meidän helmi.

15.3.2021 klo 11 Poistettu sana "kaupungin" otsikosta