1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. raiteet

Neuvottelut Itäradan suunnitteluyhtiön perustamisesta käynnistyivät – mukana 18 kuntaa

Neuvotteluja on tarkoitus pitää parin viikon välein.

Uuden itäisen suunnan ratayhteyden hankeyhtiöneuvotteluihin ilmoittautui 18 kuntaa. Arkistokuva Helsingin Pasilasta kesäkuulta 2019. Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Neuvottelut uuden itäisen suunnan ratayhteyden hankeyhtiön perustamisesta ovat alkaneet tänään torstaina.

Neuvotteluja käydään Itäradan, eli Helsingistä Porvoon ja Kouvolan kautta itään kulkevan ratalinjauksen pohjalta.

Liikenne- ja viestintäministeriön johdolla käytäviin neuvotteluihin osallistuu valtiovarainministeriön ja Väyläviraston lisäksi 18 kaupunkia tai kuntaa.

Hankeyhtiöneuvotteluja on tarkoitus pitää 1–2 viikon välein. Liikenne- ja viestintäministeriön yksikön johtaja Miikka Rainiala on aiemmin arvellut, että neuvottelut etenevät muutamassa kuukaudessa jo pitkälle.

Ehdot ja edellykset keskustelussa

Hankeyhtiön vastuulla olisi ratahankkeeseen liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti.

Käytännössä hankeyhtiöneuvotteluissa selvitetään tarkemmin eri osapuolten tavoitteet suunnitteluyhtiölle sekä ehdot ja edellytykset yhtiön perustamiselle.

Neuvotteluiden tavoitteena on yhtiötä koskevan osakassopimuksen sekä muiden perustamisasiakirjojen laadinta. Osakassopimuksen tarkoituksena on sopia tarkemmin esimerkiksi hankeyhtiön perustamisesta, hallinnosta, rahoituksesta ja päätöksenteosta sekä osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista toisiinsa nähden.

Suunnittelu maksaisi noin 70 miljoonaa

Itäradan hankeyhtiön suunnittelukustannukset ovat alustavan arvion perusteella noin 70 miljoonaa euroa.

Valtio omistaisi hankeyhtiöstä perustamisvaiheessa vähintään 51 prosenttia. Hankeyhtiön perustamisen edellytyksenä olisi, että muut osakkaat sitoutuisivat yhtiön pääomittamiseen noin 49 prosentin osuudella arvioiduista rakentamisvalmiuden edellyttämän suunnittelun kustannuksista sekä muista hankeyhtiön toiminnan edellyttämistä kustannuksista.

Itäradan varrella sijaitsevat kaupungit ovat jo aiemmin tehneet päätöksiä siitä, millä summilla ne olisivat valmiita osallistumaan radan suunnittelukustannuksiin hankeyhtiössä. Esimerkiksi Kouvola olisi valmis laittamaan pöytään vajaat viisi miljoonaa euroa ja Lappeenranta noin 3,6 miljoonaa.

Valtion rahoitusosuudesta ja määrärahan käyttämisestä hankeyhtiön pääomittamiseen päättää eduskunta. Hankeyhtiöneuvottelut ovat ehdollisia sille, että eduskunta myöntäisi määrärahaa tähän tarkoitukseen. Neuvottelutulos osakassopimuksineen tuodaan myöhemmin erikseen talouspoliittisen ministerivaliokunnan käsiteltäväksi.

Lue lisää:

Neuvottelut uudesta itäisestä ratayhteydestä alkamassa – ministeriö selvittää nyt, ketkä haluavat mukaan

Kaupungit iloitsevat Itäradasta: "Nyt on hyvin huojentunut olo" – lue kommentit Kouvolasta, Kuopiosta, Joensuusta ja Lappeenrannasta

Uuden itäisen ratayhteyden suunnittelua jatketaan Kouvolan kautta – hankeyhtiön perustamisesta neuvotellaan

Ministeriö haluaa uuden rautatien Helsingistä Kouvolaan – itäinen rantarata jäämässä haaveeksi

Noin 20 kuntaa valmiita rahoittamaan jommankumman itäisen ratayhteyden suunnittelua – nyt odotetaan kutsua ministeriön neuvottelupöytään