1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksuaalirikokset

Miehelle vankeustuomio seksistä 13-vuotiaan kanssa

Tuomittu oli vienyt uhrin hotellihuoneeseen ja ollut tämän kanssa useita kertoja sukupuoliyhteydessä.

seksuaalirikokset
Oikeustalo Porissa
Tuomio annettiin Satakunnan käräjäoikeudessa perjantaina.Tapio Termonen / Yle

Vuonna 1985 syntynyt mies on saanut Satakunnan käräjäoikeudessa kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mies oli viestitellyt heinäkuusta 2018 alkaen 13-vuotiaan tytön kanssa ja lähettänyt tälle alastonkuvia ja videon, jossa tyydytti itseään. Myös tyttö oli lähettänyt hänelle vähäpukeisia kuvia itsestään.

Tapaaminen hotellilla

Mies oli sopinut tytön kanssa tapaamisesta porilaisessa hotellissa ja seksin harrastamisesta siellä. Tapaaminen oli joulukuussa 2018.

Mies saapui hotellille toiselta paikkakunnalta. Mies ja tyttö olivat hotellihuoneessa sukupuoliyhteydessä useita kertoja.

Tunteja kestänyt tapaaminen päättyi, kun uhrin vanhemmat olivat etsineet tyttöä ja saivat tämän kiinni puhelimella. Tyttö poistui tällöin hotellista.

Oikeus: Teko oli törkeä

Tuomittu katsoi toimineensa syytteessä kuvatulla tavalla, mutta hänen mielestään kyse ei ollut törkeästä teosta.

Oikeus oli toista mieltä muun muassa tekijän ja uhrin ikäeron sekä sukupuoliyhteyksien määrän takia. Uhrille aiheutui teoista vakavaa psyykkistä haittaa.

Mies joutuu maksamaan uhrilleen yli 12 000 euron korvaukset muun muassa kärsimyksestä ja stressistä. Tuomio on määrätty salaiseksi lukuunottamatta lyhyttä julkista selostetta.

Korjattu 15.3.: Kyse puhelinsoitossa oli uhrin, ei tekijän vanhemmista.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Lue seuraavaksi