1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Puoli seitsemän

Aikuiset-sarjan ohjaaja Anna Dahlman ammentaa huumoria kiusallisista kokemuksista: “Niistä ne hauskimmat jutut syntyvät”

Häpeä on tärkeää polttoainetta komedian tekijöille.

Puoli seitsemän
Hauskimmat jutut syntyvät kiusallisista kokemuksista, sanoo Aikuisten ohjaaja Anna Dahlman
Hauskimmat jutut syntyvät kiusallisista kokemuksista, sanoo Aikuisten ohjaaja Anna Dahlman

Nuorten kaupunkilaisten elämää lämmöllä kuvaava Aikuiset-sarja on ollut alkuvuoden isoja hittejä. Sarjan toisen tuotantokauden jaksoja on katsottu Yle Areenasta yli miljoona kertaa. Aikuisten ohjaaja Anna Dahlman uskoo sarjan suosion olevan monen asian summa.

– Se on onnistunut kiinnostamaan ehkä vähän laajempaa yleisöä kuin ajattelimme. Paljon vanhemmatkin ihmiset ovat olleet siitä innostuneita kuin me ajattelimme tehdessä. Ja joskus käy niin, että toinen tuotantokausi räjäyttää pankin.

Kolmanneksi syyksi Dahlman mainitsee sen, että toinen tuotantokausi on myös hyvin onnistunut. Hän kokee itse saaneensa sen verran etäisyyttä Aikuisten kuvaamaan elämänvaiheeseen, että hän pystyy tarkastelemaan sitä hieman eri perspektiivistä.

– Sitä nuorta itseään ja noita elämänvaiheita muistaa lämmöllä. Mutta minulla tulee allergia kolmekymppisten ongelmista ja lapsiperhearjesta. Jos joku tekee komediaa siitä, niin ei kiinnosta yhtään. Olen juuri ohittanut sen vaiheen, en halua sitä nyt.

Ohjaustöiden lisäksi Anna Dahlman on työskennellyt paljon myös käsikirjoittajana. Hän on ollut kirjoittamassa esimerkiksi sarjoja YleLeaks, Hyvät ja huonot uutiset ja Siskonpeti. Komediaa kirjoittaessa käsikirjoittajan täytyy olla valmis pistämään itsensä peliin ja käsittelemään myös oman elämänsä kipukohtia ja kiusallisia kokemuksia.

– Luulen, että komedian tekijöiksi valikoituu ihmisiä, jotka erityisesti haluavat käsitellä häpeää elämässään. Se on vain niin välttämätön osa sitä työtä, että nolaa itsensä. Kyllä se varmasti on kiusallistakin, mutta niistä ne hauskimmat jutut syntyvät.

Katso Anna Dahlmanin koko haastattelu Yle Areenassa:

Lue seuraavaksi