1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sotateollisuus

Raportti: Aseviennin kasvu pysähtynyt viime vuosina

Yhdysvaltojen osuus maailman aseviennistä lähestyy 40 prosenttia, kun Kiinan ja Venäjän osuus pienenee.

Lockheed Martin -yhtiön F-35-hävittäjä on Yhdysvaltojen sotateollisuuden näkyvimpiä vientituotteita. Kuva: Mustafa Yalcin / AOP

Aseviennin maailmanlaajuinen kasvu näyttää pysähtyneen viiden viime vuoden aikana. Tukholmassa toimivan rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan viimeksi kasvu oli pysähdyksissä vuosina 2001–2005.

SIPRI:n mukaan globaali tasaantuminen ei suinkaan johtunut kysynnän laskusta, vaan pudotuksesta Kiinan ja Venäjän viennissä. Muut suuret aseviejät eli Yhdysvallat, Ranska ja Saksa kasvattivat vientiään myös vuosina 2016–2020.

Yhdysvallat on edelleen maailman suurin aseviejä. Sen osuus maailmanlaajuisesta viennistä kasvoi tarkastelujaksolla SIPRI:n mukaan 32 prosentista 37:ään.

Venäjän asevienti kutistui 22 prosentilla. Sen vienti väheni erityisesti Intiaan. Ranska kasvatti eniten asevientiään: Sen vienti kasvoi 44 prosentilla edellisestä vertailukaudesta.

Tärkeimpänä vientialueena Lähi-itä ja erityisesti Saudi-Arabia

Aseita toimitettiin entistä enemmän Lähi-itään. Aseiden vienti alueelle kasvoi neljänneksen. Suurin kohdemaa Lähi-idässä on Saudi-Arabia, jonne aseviennistä meni 11 prosenttia. Lähes 80 prosenttia Saudi-Arabian asetuonnista tuli Yhdysvalloista.

Intian asetuonti väheni kolmanneksella. SIPRI:n mukaan syynä oli osittain halu vähentää riippuvuutta venäläisaseista.

SIPRI:n mukaan viisivuotiskausi antaa paremman kuvan asekaupan kehityksestä, koska suuret yksittäiset hankinnat vaikeuttavat vertailua vuositasolla. SIPRI:n mukaan koronapandemian talousvaikutukset eivät ainakaan vielä näy aseteollisuudessa.

– Jotkut maat saattavat arvioida lähivuosina uudelleen asetuonnin tarvettaan koronapandemian takia. Kuitenkin samaan aikaan jopa pandemian jyllätessä useat maat ovat tehneet suuria asehankintoja, sanoo SIPRI:n vanhempi tutkija Pieter Wezeman tiedotteessa.

Lue myös:

Analyysi: Suomen hävittäjävalinta käy yhä vaikeammaksi – Suosikkina pidetty F-35 saattaa olla liian kallis jopa itse Yhdysvalloille

Yhdysvallat jäädytti kymmenien miljardien asekaupat Lähi-itään

Raportti: Suomen asevienti ei ole läpinäkyvää 26.10.

Maailman asekauppa kasvoi viime vuonna, viiden kärjessä on vain yhdysvaltalaisyrityksiä 9.12.2019

USA:n osuus maailman suurimpana asekauppiaana kasvaa – Suurin osa aseista päätyy Lähi-itään11.3.2019