1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. metsänomistajat

Lapin metsäväki pelkää suojeluvaatimusten lopettavan puukaupan yhteismetsistä

Ympäristöjärjestöt Greenpeace etunenässä haluavat suojella nykyistä enemmän pohjoisen yhteismetsiä.

Sallan Värriön yhteismetsä on joutunut ympäristöväen suojeluvaatimuksen kohteeksi. Arkistokuva. Kuva: Tanja Heikkonen / Yle

Ylä- ja Itä-Lapin yhteismetsien suojeluvaatimuksilta puuttuu laillinen peruste ja useimpien metsänomistajien hyväksyntä, toteaa Lapin metsävaliokunta.

– Lappilaisten metsänomistajien on vaikea hyväksyä suojeluvaatimuksia, koska ne rajoittavat metsänomistajan oikeutta ja mahdollisuutta päättää omaisuutensa käytöstä. Uhkana on yhteismetsien puukaupan vaikeutuminen tai jopa estyminen, valiokunta kertoo tiedotteessaan.

Valiokunnan mukaan Lapin metsä- ja kitumaista on suojeltu yli 27 prosenttia, kun koko maassa vastaava luku on 13 prosenttia.

Metsänomistajia huolettaa Sallan Värriön yhteismetsän tilanne. Siellä ympäristöjärjestöt ovat Greenpeacen johdolla vaatineet yli 3000 hehtaarin suojelua, joka tarkoittaisi puun hinnassa noin yhdeksää miljoonaa euroa. Ympäristöväki on metsävaliokunnan mukaan keskeyttänyt puukaupan myös Ylä-Lapin yhteismetsissä.

Metsävaliokunta on huolissaan myös EU-politiikasta.

– Kun EU-tasoisten tavoitteiden toimeenpanoon ryhdytään, Lapin erityispiirteet on huomioitava. Esimerkiksi metsän ikää tai käsittelyhistoriaa koskevat määritelmät eivät saa johtaa siihen, että Lapin talousmetsiä siirtyisi suuressa määrin suojelun piiriin vastoin omistajan tahtoa, valiokunta katsoo.

Lapin metsävaliokunta on MTK:n ja Lapin metsänhoitoyhdistysten yhteistyö- ja asiantuntijaelin.