1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kesätyö

Yle kysyi: 11 kaupunkia palkkaa kesäksi satoja nuoria enemmän kuin viime vuonna – Annu Kakolla, 20, kävi tuuri ja töitä löytyi peräti kolme

Moni kaupunki perui viime vuonna työpaikkoja aivan kesän kynnyksellä. Nyt tilanne näyttää valoisammalta.

kesätyö
Ihminen istuu risti-istunnassa meren rannalla katsoen ulapalle.
Suuret kaupungit lupaavat nuorille satoja kesätyöpaikkoja enemmän kuin viime kesänä, ilmenee Ylen tekemästä kyselystä. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Tuleva kesä näyttää hyvältä nuorten työllistymisen suhteen. Yle kysyi suurista kaupungeista ympäri Suomen, miten paljon nuorille on tänä vuonna tarjolla kesätyöpaikkoja viime vuoteen verrattuna.

Vastaus on: paljon enemmän.

Tästä on iloinen esimerkiksi Kajaanissa asuva Annu Kakko, 20, jolle kesätyön saaminen viime vuonna tuntui liki mahdottomalta tehtävältä. Kakko lähetti hakemuksia useaan paikkaan, mutta monesta ei kuulunut mitään vastausta.

Pitkällisen etsinnän jälkeen tärppäsi. Hän pääsi haastatteluun ja sai työpaikan varastolta. Työ ei ollut Kakolle ehkä unelmien täyttymys, mutta hän oli iloinen saadessaan edes jonkin työn.

Tänä vuonna kesätyörintamalla on näyttänyt huomattavasti paremmalta. Töitä on Kakon mukaan ollut viime vuotta enemmän tarjolla ja paikat, joihin hän on hakenut, ovat olleet mieluisia. Sellaisia, joihin hän oikeasti haluaisi.

Kakko opiskelee Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi, ja myös hänen hakemansa työt ovat olleet enimmäkseen liikunta-alan hommia.

– Kajaanin kaupunki on tarjonnut kesätyöpaikkoja ihan hyvin. Vaihtoehtoja oli laajasti. Kaupunki tarjoaa myös kesätyösetelejä, mikä on hyvä juttu.

Korona vähensi työpaikkoja viime kesänä

Ylen kysymyksiin nuorten kesätöiden määrästä vastasivat Helsinki, Turku, Tampere, Jyväskylä, Vaasa, Kuopio, Joensuu, Lappeenranta, Kajaani, Oulu ja Rovaniemi.

Lähes kaikista kaupungeista kerrottiin, että kesätyöpaikkoja on tänä vuonna tarjolla huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Ainoastaan Vaasassa nuorille on viime vuotta vähemmän kesätyöpaikkoja.

Viime vuonna kesätöiden määrää vähensivät kaikissa kaupungeissa muun muassa koronarajoitukset, kaupunkien taloudellinen tilanne ja työntekijöiden irtisanomiset. Monessa kaupungissa jo ilmoitettuja työpaikkoja jouduttiin perumaan kesän kynnyksellä.

Moni kaupunki tarjoaa nuorille myös kesätyöseteleitä. Esimerkiksi Helsinki on jakanut kaikille Helsingin koulujen yhdeksäsluokkalaisille kesätyösetelin. Sen arvo on noussut viime vuodesta 25 euroa. Tänä vuonna kaupunki korvaa kesäsetelinuoren palkkaavalle yritykselle yhteensä 325 euroa. Myös Oulussa kesätyösetelit jaetaan koulujen kautta.

Kaupungeista, joihin Yle otti yhteyttä, vain Tampere ja Joensuu eivät tarjoa nuorille erillistä kesätyöseteliä. Joensuun kaupungilla on kuitenkin käytössä yritystuki, jonka avulla työllistetään yhteensä 140 nuorta. Tämä määrä sisältyy tänä vuonna palkattavien 370 nuoren joukkoon.

Rovaniemi tarjoaa setelin kaikille nuorille, jotka ovat sitä hakeneet, sekä nuorille, jotka hakivat kaupungin paikkaa mutta eivät sitä arvonnassa voittaneet. Rovaniemellä arviolta 1 000 nuorta saa kesätyösetelin.

Lue myös: Vinkit kesätyönhakuun: näin teet hakemuksen, joka erottuu joukosta – Lidl maksaa kesätyöntekijöille 150 euroa lisäpalkkaa, jos he somettavat

Työ on muutakin kuin rahanlähde

Kajaanissa opiskeleva, Helsingistä kotoisin oleva Hanna Saksa päätti jäädä Kajaaniin kesäksi. Hän kertoo hakeneensa useita työpaikkoja ja odottavansa vastauksia siitä, onko häntä valittu vai ei. Saksa opiskelee Kajaanin ammattikorkeakoulussa peli-alaa.

Saksa haki muutamaa työpaikkaa myös Helsingistä, mutta ajatteli saavansa töitä paremmin Kajaanista. Päätökseen jäädä vaikuttivat myös ystävät ja Kajaanissa asuva poikaystävä.

Myös Kajaanin kauneudella oli osansa, Saksa sanoo.

– Täällä on enemmän luontoa kuin Helsingissä.

Kajaanilainen Hanna Saksa poseeraa kameralle Urho Kekkosen puistossa Kajaanissa.
Hanna Saksa on hakenut tänä vuonna yhteensä seitsemään oman alan työpaikkaan kesätöihin.Mimmi Nietula / Yle

Saksa aikoo jatkaa kesällä opintojaan, jos työrintamalla ei tärppää. Hän on sitä mieltä, että työn saaminen ei olisi tärkeää pelkästään rahan vuoksi.

Annu Kakko on samoilla linjoilla.

– Työt tuovat kesään paljon tekemistä ja iloa. En ole hakenut töitä pelkästään rahan takia, vaikka se on toki kiva bonus, hän toteaa.

Saksan mielestä kaupunkien olisi tärkeää ottaa vastuuta nuorten työllistymisestä kesällä. Erityisesti opiskelijoiden.

– Nuoret tylsistyvät helposti kesän aikana. Ja opiskelijat tarvitsevat rahaa myös kesällä. Kelalta ei saa tukia kesän aikana, jos ei tee kesäopintoja.

Tänä kesänä ainakaan Annu Kakon ei tarvitse tylsistyä. Hänellä on nimittäin kesäksi yhteensä kolme työtä – kaikki hänen toivomaltaan liikunta-alalta.

Oletko saanut kesätöitä vai onko työnhaku yhä käynnissä? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 19. maaliskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Karri Laitisella on kaksi tutkintoa, mutta ei töitä – yhtäkkiä nuorten työttömien määrä nousi 80 prosenttia, ja siksi Espoo päätti toimia

Nuoret maksavat kovaa hintaa koronasta: Yli 11 000 joutui turvautumaan kesällä toimeentulotukeen Helsingissä – ja erot kaupunginosien välillä ovat hurjat

Lue seuraavaksi