1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Lääkäri kiittelee hiihtolomalaisten vastuullisuutta: "Tartuntoja tuli paljon vähemmän kuin pelkäsin" – leviämisriskiä kuvaillaan silti räjähdysherkäksi

Pääsiäisenä Lappiin odotetaan yhtä paljon väkeä kuin hiihtolomilla. Lääkärien mielestä huolellisuudesta ei ole nyt vara lipsua.

Hiihtolomat näkyvät Lapin koronatilastoissa selvänä hyppäyksenä. Noin puolet tartunnoista on todettu muualla asuvilta. Kuvassa laskijoita Levillä ensimmäisellä hiihtolomaviikolla. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Lapissa ei ole todettu laajoja koronan altistumisketjuja hiihtolomien seurauksena, mutta riski uusiin tartuntoihin on koko ajan suuri.

Levin mökkibileitä lukuunottamatta matkailijat ovat lääkärien mielestä toimineet vastuullisesti ja pääsiäisenkin lomailijat ovat tervetulleita kunhan huolellisuuden ei anneta lipsua.

– Ihmiset ovat lomailleet oman perheen kesken ja noudattaneet suosituksia. Meillä on tullut Kolarissa ilmi kolmen viikon aikana 13 koronatartuntaa, mikä on paljon vähemmän kuin etukäteen pelkäsin, kiittelee Kolarin kunnan vastaava lääkäri Ulla Ylläsjärvi.

Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas on Ylläsjärven kanssa samoilla linjoilla, mutta kuvailee epidemian leviämistilannetta yhä "räjähdysherkäksi".

– Tilanne on räjähdysherkkä erityisesti pääkaupunkiseudulla, vaikka siellä on maksimaaliset rajoitukset käytössä. Tähän liittyy merkittävä uhka siitä, että epidemia lähtee leviämään muillekin alueille, Broas sanoo.

Viime viikolla Lapissa todettiin yhteensä 46 tartuntaa, joista 37 Lapin sairaanhoitopiirin ja 9 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella. Se on kuusi enemmän kuin edellisellä viikolla.

Lue lisää: Lappiin on matkustettu jopa karanteenin aikana – Levillä tartuntoja saatu yksityisistä juhlista, poliisi tutkii eristysmääräyksen rikkomista

Kolarin vastaava lääkäri Ulla Ylläsjärvi sanoo, että hiihtolomalaisten mukana tuli uusia koronatartuntoja kuntaan vähemmän kuin oli pelätty. Kunnassa todettiin kolmessa viikossa 13 tartuntaa. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Hiihtolomat näkyivät tilastoissa

Yli puolet Lapin sairaanhoitopiirin viime viikkojen koronatartunnoista on ollut matkailijoiden tartuntoja, mutta ne eivät ole johtaneet laajoihin joukkoaltistumisiin.

– Ihmiset ovat toimineet vastuullisesti ja laajoja altistuksia ei ole tapahtunut – paitsi Levin tautirypäs, jossa kotibileistä levisi tartuntaketju, sanoo Markku Broas.

Levin ketjusta on paljastunut tällä hetkellä ainakin 13 tartuntaa.

Kittilän johtava lääkäri Heidi Tanninen sanoo, että talvilomaviikot näkyivät selvänä pomppauksena kunnan koronatilastoissa: viime viikolla tartuntoja oli 22, edellisviikolla 13 ja sitä edellisellä viikolla 17.

– Alkuvuosi on ollut rauhallinen, sillä meillä oli ennen sitä yleensä 0–1 tartuntaa per viikko. Jos viime aikojen tartuntamäärät suhteutetaan Kittilän vakituiseen väestöön, koronan ilmaantuvuus on meillä samaa luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla, Tanninen muistuttaa.

Kolarissakin pääosa tartunnoista on todettu ulkopaikkakuntalaisilla ja muutama jatkotartunta on tullut paikallisesti perheissä, joissa on oltu jo karanteenissa.

Lääkärien mukaan testauskapasiteettia riittää Lapissa hyvin. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Testikapasiteettia riittää

Ulla Ylläsjärven mukaan huolellisuuden ei ole vara herpaantua jatkossakaan.

– Kyllähän pääsiäisen aika jännittää, kun nyt on lomailtu perheen kesken. Me tietysti toivomme, että ihmiset pysyvät omissa porukoissaan myös pääsiäisenä.

Leville odotetaan runsaasti lomalaisia pääsiäiseksi. Heidi Tannisen mukaan väkeä on tulossa ainakin saman verran kuin hiihtolomilla ja se huolettaa.

– Kun väkeä tulee pahimmilta epidemia-alueilta pääkaupunkiseudulta ja Varsinais-Suomesta, mukana tulee väistämättä myös ihmisiä, jotka ovat saaneet tartunnan ja tauti puhkeaa Levillä.

Tannisen mukaan Kittilässä on riittävästi testauskapasiteettia myös isolle matkailijamäärälle.

– Levillä on kaksi yksityistä testauspistettä ja kirkonkylällä kunnan terveyskeskuksen testauspiste. Niihin varataan aika soittamalla ja käynti on asiakkaille maksuton.

Hän toivoo hartaasti, että lomalaiset pysyisivät omissa porukoissaan ja välttäisivät mahdollisimman paljon kontakteja muihin. Samaa toivoo infektioylilääkäri Markku Broas.

– Jos on pakko lähteä liikkeelle, ollaan vain oman perheen kera. Ei lähdetä oireisena liikkeelle ja jos kohteessa tulee oireita, niin heti testiin. Lapin sairaanhoitopiirissä on erittäin hyvät mahdollisuudet päästä testiin, Broas sanoo.

Mitä ajatuksia juttu herätti?Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella tiistaihihn 16.3. kello 23 saakka.

Lue myös: Kansainvälinen opiskelijaryhmä lähti Kuopiosta lomailemaan Saariselälle – nyt 18 on sairastunut koronavirustautiin