1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenneturvallisuus

15–24-vuotiaiden liikenneturvallisuus on Suomessa alle EU:n tasoa – pitäisikö ikäpoikkeuslupaa tiukentaa?

Tuoreen kyselyn mukaan yli kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan nuorten liikenneturvallisuudesta.

liikenneturvallisuus
Ajo-opetusta Lappeenrannan keskustassa.
Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan yli kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan nuorten liikenneturvallisuudesta. Kuvituskuva.Mikko Savolainen / Yle

Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiselle on tilausta. Liikenneturvallisuustyön keskusjärjestön Liikenneturvan mukaan lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on 15–24-vuotias. Ikäryhmän liikenneturvallisuus on Suomessa alle EU:n keskitason.

– Nykytilannetta ei voi hyväksyä. Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi tarvitaan kunnianhimoisia tavoitteita ja tutkittuun tietoon perustuvia toimenpiteitä, kertoo Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen Liikenneturvan tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Anteroisen mukaan liikenneturvallisuuden ytimessä on käyttäytyminen. Etenkin nuorilla käyttäytymiseen vaikuttavat Anteroisen mielestä voimakkaasti sosiaaliset normit, sillä vertaisryhmään kuuluminen on tärkeää.

– Voimme monella tasolla toimimalla vahvistaa nuorten liikenneturvallisuutta ja luoda turvallisuutta tukevia normeja. Riskinoton ei liikenteessä ei tarvitse automaattisesti kuulua nuoruuteen, vaan nuorilla on oikeus suojeluun.

Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan yli kolme neljästä suomalaisesta on huolissaan nuorten liikenneturvallisuudesta.

Liikenneopettajakoulutuksen lehtori: "Helposti lähdetään siitä, että nuoria syyllistetään"

Voisiko sosiaalisesta mediasta olla apua nuorten liikenneturvallisuuden parantamisessa? Näin uskotaan ainakin Kanta-Hämeessä, jossa etsitään parhaillaan nuoria osaajia suunnittelemaan ja tekemään liikenneturvallisuutta käsitteleviä somesisältöjä.

Kevään aikana koulutettavien liikenneturvallisuusagenttien tekemää materiaalia ja Youtube-videoita on tarkoitus esittää muun muassa erilaisissa oppilaitostapahtumissa.

Toiveissa on, että ne jäisivät elämään myös nuorten itsensä keskuudessa, kertoo liikenneopettajakoulutuksen lehtori Harri Saartenkorpi Hämeen ammatti-instituutista.

– Helposti lähdetään siitä, että nuoria syyllistetään ja pohditaan, kuinka riskialtista liikenteessä on liikkua.

Saartenkorpi kertoo, että keskustelua voisi olla hyvä kääntää siihen, millaisin toimenpitein nuoret keskenään voisivat edistää turvallista liikkumista.

Ajokortin ikäpoikkeuslupiin tiukennuksia?

Ajokorttilain uudistus tuli voimaan heinäkuussa 2018. Sen myötä henkilöauton ajokortin voi saada poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana, jos siihen on erityinen syy.

Uudistuksen jälkeen liikenteessä on sattunut lukuisia onnettomuuksia, joissa kuljettajalla on ollut poikkeusluvalla saatu ajokortti.

Liikenneopettajakoulutuksen lehtori Harri Saartenkorpi huomauttaa, että onnettomuustilastoihin vaikuttavat osaltaan nuorten ajamat kilometrit.

– Poikkeusluvan saaneet ovat ensimmäisen vuoden aikana ajaneet keskimäärin jopa 16 000 kilometriä, kun ennen ensimmäisen vuoden aikana ajettiin vain 10 000 kilometriä.

Ajosimulaattori oululaisessa CAP-autokoulussa
Vain joka neljäs Liikenneturvan kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että mahdollisuus saada ajokortti 17-vuotiaana on ollut hyvä muutos.Timo Nykyri / Yle

Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen punnitsisi poikkeuslupien ehtoja tarkemmin. Poikkeuslupaa ei esimerkiksi tulisi myöntää henkilölle, joka on määrätty ajokieltoon aiemmalla ajokorttiluokalla. Nuorta kuljettajaa tulisi myös tukea yhä paremmin.

– Poikkeuslupapäätökseen voitaisiin esimerkiksi liittää ehto kuljetuksista, joihin lupa oikeuttaa. Ehtoja kiristämällä nuori voisi kerryttää ajokokemusta turvallisemmalla tavalla.

Anteroisen mukaan nuorilla on jo paljon taitoja turvalliseen liikkumiseen, mutta ikävaiheeseen kuuluva voimakas kehitys aivoissa tuottaa haasteita harkintakykyyn ja tunteiden säätelyyn.

– Myös vertaisryhmän, esimerkiksi auto täynnä kavereita, merkitys liikennekäyttäytymiseen on usein iso niin hyvässä kuin pahassakin, toteaa Anteroinen.

Nuoret toivovat itsekin enemmän liikennekasvatusta

Liikenneturvan tekemässä kyselyssä nuoret ovat toivoneet, että liikenneasioita käsiteltäisiin kouluissa nykyistä enemmän.

Myös Liikenneturvan toimitusjohtaja Pasi Anteroinen näkee tärkeäksi sen, että suunnitelmallisen liikennekasvatuksen toteutumista edistetään kaikilla kouluasteilla.

Siihen tähtää myös Turvallisesti Hämeessä -hanke ja tulevat liikenneturvallisuusagentit. Hankkeessa on Hämeen ammatti-instituutin lisäksi mukana Hämeenlinnan seudulla toimivat Ammattiopisto Tavastia ja Riihimäen seudun Hyria Koulutus.

Liikenneturvallisuusagenttien koulutuksen rahoittavat edellä mainitut oppilaitokset ja Traficom. Mukana on myös Riihimäen ajoharjoittelurata.

Lue seuraavaksi