1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Rintamamiestalo vahingoittui tulipalossa – syttyi uudestaan tuleen kahden päivän päästä palaen kivijalkaan asti

Kummassakaan tulipalossa ei sattunut henkilövahinkoja.

Vielä ennen toista tulipaloa rintamamiestalo oli kohtalaisen ehyessä kunnossa. Kuva: Karoliina Marttala / Yle

Sallassa Riivikontiellä sijaitsevaa omakotitaloa kohtasi huono onni peräti kahteen otteeseen.

Noin 80 neliömetrin kokoisessa rintamamiestalossa syttyi viime sunnuntaina tulipalo, jonka palokunta sai kuitenkin sammutettua.

Jo tuolloin ensimmäisen palon jälkeen talo vahingottui asuinkelvottomaksi. Talon vuokralainen ei ollut paikalla palohetkellä. Henkilövahinkoja palosta ei seurannut.

Noin kaksi vuorokautta myöhemmin tyhjillään ollut talo syttyi kuitenkin uudestaan palamaan, tällä kertaa tuhoisimmin seurauksin. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle rakennus paloi kauttaaltaan avopalona.

– Paikalle saapui kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Ilmeisesti palo oli jäänyt kytemään yläpohjan eristeisiin ja parin päivän viiveellä syttynyt uudestaan palamaan, päivystävä palomestari Lapin pelastuslaitokselta kertoo.

Vielä ennen toista tulipaloa rintamamiestalo oli kohtalaisen ehyessä kunnossa. Toinen tulipalo teki kuitenkin melkoisia tuhoja ja talo paloi kivijalkaan asti.

– Valitettavasti näin voi toisinaan käydä, että muhaeriste jää kytemään. Se pitäisi niin perusteellisesti käydä läpi koko eriste, että huomaisi mahdollisen kytemisen, päivystävä palomestari kertoo.

Korjattu 24.3.2021 kello 13.35 Tulipalon tapahtuessa talon vuokraaja ei ollut asunnossa.