1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Etelä-Karjalassa 28 uutta tartuntaa – koronatilanne on tällä hetkellä pahin, mitä epidemian aikana on nähty

Tilannekuvaryhmä keskusteli mahdollisuuksista sulkea yksityisiä kuntosaleja, mutta sulkemisen kriteerit eivät vielä täyty.

Kuvituskuva koronanäytteenotosta. Kuva: Jarkko Heikkinen, Yle

Etelä-Karjalassa on varmistunut keskiviikkona 28 uutta koronavirustartuntaa. Kyseessä on uusi päiväkohtainen ennätys tartuntojen määrässä.

Sairaalahoidossa on Eksoten mukaan tällä hetkellä kahdeksan potilasta.

Epidemiatilanne hälyttävä

Etelä-Karjalan koronavirustilanne on hälyttävä, varoittaa alueellinen tilannekuvaryhmä. Eksoten mukaan sairaalahoidossa olevat koronapotilaat ovat tällä hetkellä pitkälti työikäisiä. Sairaalapotilaiden iän keskiarvo on 57 vuotta.

– Tätä ikäryhmää ei saada vielä pitkään aikaan suojattua rokotteella, joten jokaisen meistä tulisi toimia nyt vastuullisesti. Käytännössä helpointa on minimoida joksikin aikaa fyysiset kontaktit muihin ihmisiin, sanoo Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen tiedotteessa.

Kiireettömän hoidon jonoja on jouduttu kasvattamaan perusterveydenhuollossa lisääntyneen koronatestauksen ja tartunnanjäljityksen takia.

Tilannekuvaryhmä keskusteli tiistaisessa kokouksessaan mahdollisuuksista sulkea yksityisiä kuntosaleja, mutta sulkemisen kriteerit eivät vielä täyty.

Eksoten mukaan Etelä-Karjalan keskussairaalan tilanne on jatkuvan arvioinnin alla ja mikäli sairaalan kapasiteetti on uhattuna, saadaan pykälät alueella käyttöön hyvinkin nopeasti.

Kyläilyjä vältettävä

Tilannekuvaryhmä kehottaa nyt painokkaasti välttämään kyläilyä, sillä kyläilyjen perusteella syntyneet tartunnat näkyvät selkeänä trendinä. Valtakunnanrajan yli tartuntoja ei Etelä-Karjalaan käytännössä tule.

– Tilanne on veitsen terällä sen osalta, miten meidän Etelä-Karjalassa käy. Kun valtakunnallinen sulkutila päättyy, emme välttämättä Etelä-Karjalassa pääse rajoituksista eroon, evästää tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.

Ryhmän mukaan käytettävissä olevat keinot ovat nyt viranomaisten osalta käytössä. Jäljellä on enää lapsiin ja nuoriin kohdistuvia toimenpiteitä, ja niitä pyritään välttämään vastaisuudessakin.