1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asunnottomuus

"Lähes joka yö joudutaan sanomaan, että on täyttä" – Näin synkkä on asunnottomien tilanne Helsingissä ja jos liikkumisrajoituksia tulee, hotellihuoneet otetaan avuksi

Kaupungilla on valmiussuunnitelma kolmensadan asunnottoman ympärivuorokautiseen majoitukseen.

Asunnottomuus
Nuori asunnoton.
Asunnottomien vaihtoehdot käyvät vähiin, kun tiloja suljetaan.Ronnie Holmberg / Yle

Helsinki voi majoittaa asunnottomia ympärivuorokautisesti hotelliin, jos hallitus määrää liikkumisrajoituksia.

Nykyisistä majapaikoista asunnottomat joutuvat poistumaan päivällä, joten he joutuvat olemaan alati liikkeellä.

Helsingin Vallilassa sijaitsevassa Sininauhasäätiön nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuolessa asunnoton mies on juonut aamukahvinsa ja tekee lähtöä omille teilleen.

Tiimiesimies Faina Puustinen vilkaisee, että miehellä on ehjät ja siistit vaatteet päällä. Jos ei ole, Puustinen hakee kaapista lahjoituksina saatuja vaatteita ja kenkiä.

Nuorten on helpompi liikkua yleisillä paikoilla ihmisten parissa, kun he eivät leimaannu asunnottomiksi epäsiistin ulkoasun vuoksi.

– Pyrimme vähentämän asunnottomuudesta koituvaa stigmaa. Siksi tuemme henkilökohtaisen hygienian hoitoa ja vaatehuoltoa. Täältä ei tarvitse likaisissa vaatteissa lähteä, Puustinen kertoo.

yleiskuva
Nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuoli on tarkoitettu asunnottomille, päihteitä käyttäville nuorille, joilla ei ole paikkaa, minne mennä.Mikko Koski / Yle

Aiemmin Nuoleen voitiin ottaa viisitoista nuorta yöksi. Nykyään siellä voi yöpyä enintään viisi ihmistä koronaepidemian vuoksi, koska tilat ovat pienet.

– Lähes joka yö joudutaan sanomaan portilla, että valitettavasti on täyttä, eikä pystytä ottamaan enempää sisälle, kertoo Nuolen projektipäällikkö Päivi Malmivaara.

Ulos jääviä nuoria pyydetään hakeutumaan Helsingin kaupungin hätämajoituspisteisiin, mutta Malmivaaran mukaan Nuolessa asioivat nuoret eivät mielellään lähtisi yöpymään suuriin majoitusyksiköihin.

Esimerkiksi Hietaniemen hätämajoitusyksikössä voi yöpyä 46 asunnotonta.

Nuolen kaltaisessa paikassa on hieman enemmän yksityisyyttä ja rauhaa, vaikka sielläkin nukutaan yhdessä tilassa oleskeluhuoneen lattialla.

yleiskuva
Faina Puustinen pesee viltit koneessa.Mikko Koski / Yle

Päivällä Nuoli ja muut majoituspaikat suljetaan. Faina Puustinen desinfioi makuualustat ja kokoaa ne pinoon kaapin päälle.

Nuoret puolestaan lähtevät kuka minnekin. Osa hakeutuu lämpimiin julkisiin kulkuneuvoihin. Jotkut ovat viettäneet aikaa kirjastoissa, kauppakeskuksissa ja yleisissä wc-tilossa. Kun tilojen käyttöä rajoitetaan koronan vuoksi, vaihtoehdot käyvät vähiin.

Jos rajoitukset tiukkenavet entisestään ja hallitus asettaa liikkumisrajoituksia, asunnottomat joutuvat uuteen tilanteeseen.

Helsingin psykiatria- ja päihdepalvelujen johtajan Mikko Tammisen mukaan asunnottomille pitäisi silloin järjestää ympärivuorokautinen majoitus.

yleiskuva
Huumeruiskuille on turvallinen jäteastia.Mikko Koski / Yle

Kaupunki on jo miettinyt toimintasuunnitelman mahdollisten liikkumisrajoitusten voimaantulon varalta.

– Olemme varanneet noin kolmesataa majoituspaikkaa tätä varten erilaisille asunnottomien ryhmille. Tarvittaessa päihderiippuvaisille järjestetään tukilääkitys, ja myös ruokahuolto järjestetään.

Nykyiset majoitustilat eivät riitä, jos lock down tulee, koska kaikki majoitusta tarvitsevat asunnottomat eivät mahdu ympärivuorokautisesti niihin.

Kaupunki voi jatkaa nyt käytössä olevien kolmannen sektorin tilojen käyttöä, jos ne soveltuvat siihen, että niissä asutaan 2–3 viikkoa jatkuvasti.

Lisäksi Helsinki suunnittelee majoittavansa asunnottomia kaupungin omiin, aiemmin käytöstä poistettuihin solutyyppisiin tiloihin.

Osoitteita Tamminen ei halua tässä vaiheessa paljastaa, koska asunnottomien mahdollinen sijoittaminen jollekin alueelle voi herättää naapurustossa huolta. Tilat ovat pääasiassa sellaisia, joissa asunnottomia on ennenkin majoitettu.

yleiskuva
Nuolen kaapista löytyy hygieniatarvikkeita partahöylistä kuukautissuojiin.Mikko Koski / Yle

Alppikulman ja Inarintien hätämajoitusyksiköiden muuttamisesta ympärivuorokautiseksi majoitukseksi mahdollisten liikkumisrajoitusten ajaksi on jo päätetty.

– Niihin lisätään henkilökuntaa, Tamminen kertoo.

Hietamiemen hätämajoituskeskuksen kohtalosta ei ole vielä lopullisesti päätetty, mutta sille on jo varattu korvaavat ympärivuorokautiseen majoitukseen soveltuvat tilat.

Viime keväänä koronaepidemian alkuvaiheessa keskusteltiin myös Messukeskuksen kaltaisen tilan käytöstä asunnottomille.

Tammisen mukaan sellainen ei tule kyseeseen.

– Jos ihmisiä laitetaan yhteen isoon tilaan patjamajoitukseen, se ei ole ensimmäinen ja inhimillinen vaihtoehto. Me pyrimme siihen, että jokaisella on mahdollisuuksien mukaan oma huone.

Huoneita on nyt saatavilla hyvin, kun matkailu on vähentynyt.

– Myös hotelli on varauksessa, Tamminen kertoo.

Tammisen mukaan kaupunki pystyy aktivoimaan valmiussuunnitelmansa asunnottomien ympärivuorokautiseen majoitukseen parin päivän varoitusajalla, jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan.

yleiskuva
Koronan vuoksi taululle on laadittu ohjeet.Mikko Koski / Yle

Lisää aiheesta:

Halvat huumeet houkuttelevat nuoria asunnottomia pääkaupunkiseudulle – seurasimme Villen, 30, päivää kadulla

Jopa sadat nuoret aikuiset joutuvat etsimään uuden nukkumapaikan kadulta joka ilta pääkaupunkiseudulla, arvioi asunnottomia auttava järjestö