1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Päijät-Sote arvioi koko väestön rokotusten alkavan huhtikuun lopussa

Tämän hetken arvion mukaan kaikki halukkaat saisivat ensimmäisen rokotteen viimeistään heinäkuussa. 

Aikoja koko väestön rokotuksiin ei vielä voi varata. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Päijät-Sote arvioi koko väestön koronarokotusten alkavan huhtikuun lopussa.

Päijät-Sote kertoo tiedotteessaan, että tämän hetken arvion mukaan kaikki halukkaat saisivat ensimmäisen rokotteen viimeistään heinäkuussa. Aikoja näihin rokotuksiin ei voi kuitenkaan vielä varata.

Kun koko väestön laajuiset rokotukset alkavat, työterveyshuollon asiakkaat saavat rokotuksensa ensisijaisesti työterveyshuollon kautta.

Rokotuksia saavat tällä hetkellä vähintään 75-vuotiaat, riskiryhmään 1 kuuluvat vähintään 16-vuotiaat ja kriittinen sote-henkilöstö.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.