1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tasa-arvo

Leena Vilkan kolumni: Kuulun niihin naisiin, jotka eivät ole täysin sinut naiseutensa kanssa

Vasta nyt, kun olen päässyt kuukautisista eroon, voin ajatella niitä yleisemmin, kirjoittaa Leena Vilkka.

tasa-arvo
Leena Vilkka
Juha Kivioja / Yle

Kuulun niihin naisiin, jotka eivät ole täysin sinuja naiseutensa kanssa. En kuulu niihin, jotka sujuvasti varaavat ajan vuosittain gynekologille. Hävettää tunnustaa, mutta viime käynnistäni on yli viisitoista vuotta. Kuukautisia olen hävennyt aina ja vasta nyt, kun olen päässyt niistä eroon, voin ajatella asiaa yleisemminkin.

Tasa-arvon ja Minna Canthin päivää vietettiin tällä viikolla. Minna Canth toimi poikkeuksellisen aktiivisesti miesten maailmassa. Hän oli aikansa ensimmäinen nainen journalistina aikakaudella, jolloin toimittajia kutsuttiin lehtimiehiksi. Canth sai myös poikkeusluvan elinkeinonharjoittamiseen leskeksi jäätyään. Aikanaan naisille sallitut ammatit kotien ulkopuolella olivat lähinnä opettajattaren ja kätilön tehtävät.

Naiset ovat raivanneet tiensä miesten maailmaan, mutta onko maailma muuttunut?

Suomen kieltä on perinteisesti pidetty tasa-arvoisempana kuin monia muita kieliä. Nopea googlaus paljastaa, että ainakin lehtimiehistä puhutaan yhä (siirryt toiseen palveluun).

Seurakunnissa on edelleen kirkkoherroja, luonnossa liikkumista säätelee jokamiehenoikeus ja eduskunnassa valitaan puhemies. Kaava ”man = ihminen = mies” pätee siis suomen kielessäkin. Kun puhutaan ihmisistä, saatetaan jättää puolet kansakunnasta huomioimatta. Historia on kirjaimellisesti miehen kertomus, ”his story”.

Kieli muuttuu hitaasti ja sen myötä arvot, asenteet ja todellisuus. Naisjärjestöt ovat kampanjoineet näkyvästi tyttöjen ja naisten oikeuksista. Naisen paikka on siellä, missä hän itse haluaa. Hänestä voi tulla presidentti, pääministeri tai pörssiyhtiön toimitusjohtaja. Aivan yksinkertaista se ei naiselle edelleenkään ole. Kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi, häntä kutsuttiin naispresidentiksi. En ole kuullut Sauli Niinistöä kuitenkaan kutsuttavan miespresidentiksi.

Monet tilastot osoittavat, että elämme edelleen varsin mieskeskeisessä maailmassa. Mies on normi ja nainen ikään kuin poikkeus, vaikka puolet kansakunnasta on naisia.

Epätasa-arvo näkyy voimakkaasti yrittäjyydessä. Suomessa naisten perustamien yritysten osuus (siirryt toiseen palveluun) rahoituksen saaneista on vain viisi prosenttia.

Naisia on edelleen huomattavan vähän ylimmässä johdossa. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista alle kymmenen prosenttia (siirryt toiseen palveluun) on naisia. Yliopistojen rehtoreista noin 30 prosenttia on naisia (siirryt toiseen palveluun) ja ammattikorkeakoulujen rehtoreina on tätäkin vähemmän naisia.

Nainen tienaa edelleen vähemmän (siirryt toiseen palveluun) kuin mies. Se näkyy myös naisten pienempinä eläkkeinä. Palkkaerot johtuvat nais- ja miesvaltaisista aloista. Tytöt ohjautuvat terveys- ja hyvinvointialoille, pojat tietojenkäsittelyn ja tekniikan aloille. Kodit eivät ole tasa-arvoistuneet; naiset tekevät päivittäin keskimäärin tunnin enemmän kotitöitä (siirryt toiseen palveluun) kuin miehet.

Mediassa on jo pitkään tiedostettu epätasa-arvo. Normaalisti naisten osuus haastatelluista henkilöistä on vain noin kolmannes. Helsingin Sanomat omisti maaliskuisen sunnuntai-numeronsa tasa-arvolle ja tässä numerossa naisten osuus oli huomattavasti suurempi. Lehti nosti esiin aiheellisen kysymyksen: Vaikka valtaapitävissä enemmistö on yhä miehiä, pitääkö heidän näkyä enemmistönä myös haastateltavissa?

Englantilainen Caroline Criado Perez kertoo tietokirjassaan Näkymättömät naiset (2020), miten tutkittu tieto naisen kehosta puuttuu. Esimerkiksi autoteollisuuden turvallisuustesteissä käytetään miehen kehoa jäljitteleviä nukkeja. Autojen turvallisuutta ei ole suunniteltu naisen keholle, joten naisella on suurempi todennäköisyys kuolla törmäyksessä kuin miehellä.

Myös kuntosalien laitteiden kalorilaskurit perustuvat miehen kehoon. Älypuhelin on liian suuri useimpien naisten käteen. Perez väittää, että jopa lääkkeet voivat olla sopimattomia naisille, koska niitä ei ole riittävästi tutkittu ja testattu naisille.

Perez osoittaa tilastojen avulla, miten puolet maailman väestöstä jää huomioimatta. Esimerkiksi puolella väestöstä on emätin, mutta aihetta käsitteleviä tutkimusartikkeleita on vain kourallinen. Lantionpohjan terveysongelmat on vaiettu epidemia, josta jopa puolet yli 50-vuotiaista naisista kärsii, Perez väittää.

En siis olekaan maailman ainoa nainen, joka ei ole tuntenut oloaan kotoisaksi omassa kehossaan. On surullista, että oivallan vasta nyt, että kuukautisvuoto on elintoiminto ja perustarve siinä missä hengittäminen. Se ei ole mikään hävettävä poikkeama normaalista vaan tavanomaista kehon toimintaa.

Mielestäni olisi vain oikeudenmukaista, että kehoon liittyvät asiat kuuluisivat perusterveydenhuoltoon. Tyttöjen ja naisten kipu jää pahimmillaan kokonaan hoitamatta. Ajan varaaminen gynekologille pitäisi olla yhtä helppoa kuin hammaslääkäriinkin. Monien työpaikkojen työterveyshuoltoon ei vielä kuulu gynekologin palveluja. Taidan hoitaa kuntoon oman työpaikkani työterveyshuollon tältä osin.

Leena Vilkka

Kirjoittaja on Helsingin NNKY:n toiminnanjohtaja ja Helsingin yliopiston dosentti.

Kolumnista voi keskustella 22.3. klo 23:00 asti.

Lue seuraavaksi