Janne Saarikiven kolumni: Korona muistutti taas siitä, että kulttuuri on kaikkein halvinta, vaikka lopulta vain se on korvaamatonta

Hallituspuolueet suhtautuvat näennäisen kriittisesti lentämiseen ja myönteisesti kulttuuriin. Entä mitä ne tukevat, kysyy Janne Saarikivi. Kolumnin voi myös kuunnella.

Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Kun koronakriisi alkoi, talouden todellisuus muuttui. Poliitikot, jotka ennen halusivat leikata julkista sektoria ja yritystukia ja varoittelivat velkaantumisesta, muuttuivat höveleiksi rahanjakajiksi, puoluekannasta riippumatta.

Esimerkiksi Finnair – yksi yritys muiden joukossa – sai ensin valtiolta 600 miljoonan lainatakuun (siirryt toiseen palveluun) ja sitten 700 miljoonaa pääomitusta (siirryt toiseen palveluun) eli riihikuivaa rahaa. Se on melkein kolmesataa euroa vippiä jokaiselta täysi-ikäiseltä suomalaiselta.

Suomessa pitää olla kansallinen lentoyhtiö, näin tukia perustellaan. Finnair on myös merkittävä työnantaja. Sillä oli vielä hetki sitten yli 6 500 työntekijää (siirryt toiseen palveluun). Noin 700 heistä irtisanottiin (siirryt toiseen palveluun) tosin tukiaisista huolimatta. Finnairilaiset tulevat näet kalliiksi. Lentäjän mediaanipalkka on Finnairilla toistakymmentätuhatta, johon toki tulevat lisät päälle. Toimitusjohtajalle riittää tiukassakin tilanteessa palkkaa lähes miljoonan verran (siirryt toiseen palveluun).

Toisin kuin lentoyhtiöt, sellutehtaat ja kaivokset, joita avokätisesti tuetaan, kulttuuri on oikeasti suomalainen asia.

Hieman toisin on suomalaisen kulttuurin kanssa. Kulttuuriala työllistää noin 110 000 henkeä (siirryt toiseen palveluun), 17 kertaa lentoyhtiötä enemmän, joten se ansaitsee koronatukea 110 miljoonaa euroa (siirryt toiseen palveluun), ja lisäksi 9 miljoonaa “laastaria” (siirryt toiseen palveluun). Lentoyhtiötä on tuettu noin 200 000 eurolla työntekijää kohti ja kulttuurialaa 1 082 eurolla, siitä huolimatta, että alojen tilanne on pitkälti sama: toimintaa joko ei ole lainkaan, tai se on hyvin vähissä.

Hallituksessa ovat puolueet, jotka retoriikassaan vastustavat lentoliikennettä ja kannattavat kulttuurielämää, mutta katsokaapa, miten hallitus jakaa rahaa!

Toisin kuin lentoyhtiöt, sellutehtaat ja kaivokset, joita avokätisesti tuetaan, kulttuuri on oikeasti suomalainen asia. Jos Finnair ei lennä Helsingistä Lontooseen lentokoneella, jonka peräsimessä on Suomen lippu, niin British Airways lentää samassa tehtaassa valmistetulla eri tavoin maalatulla koneella. Mutta jos Suomessa ei ole suomenkielisiä lauluja, elokuvia ja teatteriesityksiä, ei BBC tule Lontoosta niitä korvaamaan.

Kulttuuria eivät ylläpidä kansainväliset markkinat vaan kotimarkkinat. Ja entäpä jos markkinat ovat kiinni? Tapahtuma-ala työllistää Suomessa jopa 50 000 ihmistä (siirryt toiseen palveluun), ja he ovat nyt olleet lähes kaikki työttöminä vuoden. Kuvitelkaapa nyt, että sellutehtaat äkisti lomauttaisivat 50 000 työntekijää määräämättömäksi ajaksi? Ministerit olisivat soppatykin äärellä, hallituksen ja opposition edustajat kiljuisivat ja ärjyisivät Twitterin tummanpunaiseksi.

Kulttuuri on aina vähiten arvostettu ala, kun palkasta puhutaan. Tunnen maankuuluja kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät ikinä pääse samalle tulotasolle kuin kroonisesti alipalkatut sairaanhoitajat tai päiväkotien työntekijät. Esimerkiksi taiteilijaprofessorin kuukausipalkka on hiljan korotettu ruhtinaalliseen 1 980 euroon (siirryt toiseen palveluun), mistä toki tulee oma-alotteisesti maksaa eläkemaksut. Tämän summan saa siis korkeimman tason taiteilija, näyttelyjä ja esityksiä Venetsiasta Tromssaan tuottanut kansainvälisen uran tehnyt emeritus.

Silti ainoastaan kulttuuri tekee Suomesta Suomen. Jos täällä ei ole suomenkielisiä kirjoja ja lauluja, elokuvia ja teatteriesityksiä, tai tällaisia suomenkielisiä kolumneja, silloin niitä ei ole missään. Lentokoneen voi korvata toisella, mutta banjoa rämpyttävää tilapäisrunoilijaa entisen tilalle ei ole luvassa, jos ei ole suomen kieltä ja aluetta, jossa sitä puhutaan. Tai jos runoilija kuolee tai tympääntyy lopullisesti köyhyyteen ja katkeraan vitutukseen.

Nykyhallitus on olevinaan niin erilainen kuin Sipilän, Kataisen ja Stubbin puljut. Kulttuuriväki on tukenut sen valintaa. Hallitus uhosi tekevänsä koulutuksen ja kulttuurin kunnianpalautuksen. Mutta katsotaanpa vaihteeksi retoriikan sijasta tekoja. Yliopistoleikkauksia ei peruttu. Koronan tultua hallitus on moninkertaistanut yritystuet ja jättänyt samalla taiteen ja kulttuurin marginaaliin, jossa se toki on jo tottunut muutenkin olemaan.

Jokaisessa tiedotustilaisuudessa ministerit toistavat saman tiedon: yrityksiä tuetaan. Mutta kulttuuriväen mahdollisuudet ansaita on viety ja vähäiset tuet kohdistettu suurille kulttuurilaitoksille. Itsenäiset kulttuurin toimijat, köyhistä köyhimmät kansalaiset, jotka vapaaehtoisesti ja lähes ilmaiseksi kannattelevat kaikkea sitä, mikä Suomessa on arvokasta, ovat entistäkin unohdetumpia.

Jään odottamaan oikeasti erilaista hallitusta, jolle suomalainen kulttuuri, taide ja tiede ovat oikea Suomi, samalla kun sellutehdas, kansallinen lentoyhtiö ja talouskasvu ovat kiinnostavaa pöhinää marginaalissa.

Janne Saarikivi

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja todennäköisesti eri mieltä kanssasi.

Kolumnista voi keskustella 25.3. klo 23.00 saakka.

Lisää aiheesta:

Kulttuuricocktail Live: Raha – koronan tuhot taiteilijoiden elämässä ja kulttuurialalla

Vieraina Olavi Uusivirta ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.