1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. puukauppa

Viime kuukaudet Itä-Suomen metsistä on korjattu vanhoja talvileimikkorästejä

Alkuvuosi on ollut puunkorjuulle huomattavasti suotuisampi kuin viime talvi, jonka jäljet vaikuttavat yhä puukauppaan.

Tänä talvena lunta on riittänyt metsätöissä ja pakkaset ovat parantaneet tiestön kantavuutta. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Tammi-maaliskuussa on Itä-Suomen metsistä korjattu pääosin aiemmilta vuosilta rästiin jääneitä talvileimikoita.

Talvella puuta hakataan paikoista, joille työkoneiden ja puutavara-autojen on tiestön kunnon tai metsän pehmeän maaperän vuoksi hankala päästä kesäkelissä. Tällaisia ovat lähinnä turvemaat, kuusikoiden harvennukset, suometsät, rämeet ja korvet.

Korjuukelit ovat viime talvea suotuisammat, kun tiestö on pakkasten ansiosta kantanut paremmin ja metsissä runsas lumi on suojannut maaperää raskailta koneilta.

– Viime talvena olosuhteet olivat hyvin toisenlaiset: lunta oli vähän ja maaperä märkää, minkä vuoksi varsinainen talvikorjuukausi jäi muutaman viikon mittaiseksi. Siitä syystä jäi aika paljon rästejä talvihakkuissa, niitä on onneksi pystytty tänä talvena purkamaan, iloitsee metsäpalvelupäällikkö Arto Soikkeli Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksestä.

Parempia korjuukelejä kehuu myös nurmekselainen koneurakoitsija Simo Kuittinen, jonka yrityksellä on kymmeniä hakkuu- ja ajokoneita sekä puutavara-autoja. Kuittinen huomauttaa myös markkinatilanteen parantuneen mekaanisessa metsäteollisuudessa.

– Viime vuonna oli ulkopuolisiakin ongelmia, paperin lakot ja koronan myötä kysynnän heikkeneminen, Kuittinen muistuttaa.

Uudet talvileimikot vaikeita kaupata

Koneurakointi Kuittisella on Ylä-Karjalassa riittänyt lumen ja pakkasen lisäksi talvileimikoita.

– Harvennuksiin ja turvemaan puunkorjuuseen ovat resurssit keskittyneet, minkä tukinhakkuulta joutaa - turvemailta ei tahdo tukkikertymää tulla. Sahat pyörivät kuitenkin nyt kohtuutehokkaasti, niin sinne tarvitaan raaka-ainetta ja sitten tehdään päätehakkuita, että saadaan tukkihuolto hoidettua, Simo Kuittinen kertoo.

Koska sahat pyörivät täysillä, myyjä saa nyt parhaan hinnan kuusivaltaisista päätehakkuuleimikoista. Alkuvuonna korjattavat leimikot on myyty pitkälti jo aiemmin, joten niihin eivät muuttuneet olosuhteet tai suhdanteet vaikuta. Uusiin kauppoihin tilanne on vaikuttanut.

– Talvileimikoiden myynti on voinut olla hankalaa, koska rästejä on niin paljon, että tällä hetkellä keskitytään niihin. Jonkun verran talvileimikoistakin on kauppaa käyty ja hintataso on pitänyt hyvin viime vuoteen verrattuna, metsäpalvelupäällikkö Arto Soikkeli arvioi.

Talven korjuukausi päättyy kelien lämpenemiseen, kun tiestö pehmenee kelirikon myötä

– Toivottavasti päästäisiin lähemmäs vappua, mutta lunta on reippaasti ja routaa ei ole, koneyrittäjä Simo Kuittinen pohtii.

Ostajilla mielenkiinto on jo sulan maan kohteissa eli myytävissä kesäleimikoissa.