1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Karjalan Sähkö

Leuto talvi ja koronaepidemia sulattivat PKS:n tulosta vuonna 2020

Konserni teki voittoa 6,2 miljoonaa euroa, mikä on puolet vähemmän kuin vuonna 2019.

PKS:n liikevaihto kasvoi hieman edellisvuodesta ollen 122 miljoonaa euroa.  Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Myrskyt, lämmin talvi ja koronapandemia nakersivat Pohjois-Karjalan Sähkön tulosta vuonna 2020.

Konsernin liikevaihto kasvoi hieman edellisvuodesta ollen 122 miljoonaa euroa.

Voittoa kertyi kuitenkin vain 6,2 miljoonaa euroa, mikä on puolet vähemmän kuin vuonna 2019, jolloin voitto oli 12,8 miljoona euroa.

PKS kertoo, että lauhan talven ja virustilanteen vuoksia sähkön myyntimäärät jäivät reilusti odotettua pienemmiksi. Leuto talvi laski tukkusähkön hintaa, mikä näkyi sähkön tuotannon kannattavuudessa.

Viime vuoden aikana oli keskimääräistä enemmän voimakkaita myrskyjä, mikä tiesi normaalia suurempia viankorjauskustannuksia ja korvauksia sähköttömille asiakkaille.

Esimerkiksi kesäkuun lopun Päivö-myrsky oli laajuudeltaan ja tuhoiltaan verrattavissa vuoden 2011 Hannu-myrskyyn.

Sähköyhtiö investoi verkostoonsa noin 32 miljoonaa euroa. Verkostoa uusittiin kaikkiaan 580 kilometriä.

Maakaapelointia tehtiin yhteensä 100 kilometriä Enossa, Ilomantsissa, Lehmossa, Niiralassa, Nurmeksessa ja Pilkossa.