1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sukupuolten tasa-arvo

Naisjärjestöt pistivät hynttyyt yhteen ja kampanjoivat vihapuhetta vastaan

Poliittiset naisjärjestöt kampanjoivat kuntavaalien alla muun muassa sukupuolten välistä tasa-arvoa ja vihapuheen kitkemistä.

Naisjärjestöjen tavoite on muun muassa kitkeä naisiin kohdistuvaa vihapuhetta. Kuva: Linda Tammela / Yle

Poliittisten naisjärjestöjen yhteinen Nytkis-toiminta on käynnistetty uudelleen Vaasan vaalipiirin maakunnissa. Yhdistys puhallettiin henkiin usean vuoden tauon jälkeen.

Puheenjohtajana tällä hetkellä toimiva Pauliina Pasanen (kok.) kertoo, että kaikki lähtivät innokkaasti mukaan ja huoli puolueiden eripurasta oli täysin turha.

– Kun ensimmäistä kokousta aloitettiin, oli perhosia vatsassa. Kuitenkin jokainen katsoo maailmaa vähän eri näkökulmasta, niin mietin, että tuleeko kovin kipakkaa keskustelua. Mutta ihan mielettömän hyvin on alkanut. Ollaan riisuttu puolueviitat harteilta ja tehdään yhdessä töitä hyvällä ja asiantuntevalla tiimillä, hehkuttaa Pasanen.

Pohjanmaan Nytkis on osa valtakunnallista Naisjärjestöt yhteistyössä -yhdistystä. Päämääränä on sukupuolten tasa-arvo, naisten syrjinnän lopettaminen ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Naiset mukaan vaikuttamaan

Naisjärjestöllä on valtakunnallisestikin yhteinen kuntavaalikampanja, jolla halutaan kitkeä naisiin kohdistuvaa vihapuhetta.

Vihapuheen pelko on muun muassa estänyt naisia osallistumasta politiikkaan ja yhteisten asioiden hoitoon. Tämä on havaittu myös tänä keväänä, kun naisia on pyritty innostamaan kuntavaaliehdokkaaksi.

Vaasan vaalipiirin valtuustot ovat kovin miesvaltaisia, mutta Pasanen sanoo, että naisia on vaikea saada liikkeelle.

– Taitaa olla nyt kolme-neljä listaa, jossa on puolet naisia ja puolet miehiä. Yhtenä syynä on hektinen elämä, perheen pyörittäminen ja työn yhdistäminen vievät aikaa. Mutta myös tämä vihapuheen pelko.

Katse vihapuheen kitkemiseen

Kampanja kannustaa naisia asettumaan ehdolle ja tukee vihapuheen kohteita.

– Se on ihan viimeistenkin viikkojen aikana kovasti pitänyt silmään. Se mikä on surullista, että nainen itsekin käpertyy itseensä ja pohtii, mitä olen tehnyt väärin, kun minuun kohdistuu vihapuhetta. Tämäkin meidän pitäisi saada kääntymään, että minussa ei ole vikaa, vaan se tulee jostain ulkopuolelta se vihapuhe, toteaa Pauliina Pasanen.

Mukana Nytkis-toiminnassa ovat lähes kaikki vaalipiirin poliittisten puolueiden naisjärjestöt: kokoomusnaiset, demarinaiset, perusnaiset, Pohjanmaan KD:n naiset, keskustanaiset ja RKP:n naisklubi. Vetovastuu on tänä vuonna kokoomusnaisilla.