1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sisäilmaongelmat

Karamäen päiväkoti valmistui vuosi sitten – nyt Espoon kaupunki tutkii koirien avulla sen sisäilmaongelmia: "Tämä ei ole normaalia"

Espoon Karamäen päiväkodin outoja hajuja on tutkittu koirilla, joita kaupunki käytti nyt ensimmäistä kertaa tutkimuksiin.

Karakallion kaupunginosassa sijaitsevalla Karamäen päiväkodilla riittää haasteita. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Espoon Karakallioon valmistui uusi päiväkoti vuoden 2020 maaliskuussa. Takana on noin vuosi aukioloa, ja nyt päiväkoti on sisäilmaongelmista johtuen tutkimusten kohteena. Toistaiseksi päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti.

Uunituoreen Karamäen päiväkodin matka ei ole ollut muutenkaan möykytön. Rakennuksen valmistuminen myöhästyi puolella vuodella urakoitsijan tehdessä konkurssin kesken töiden.

Karamäen päiväkoti voi palvella noin sataa lasta. Kuusi miljoonaa euroa maksanut rakennus vastasi alueen kovasti kasvaneeseen päiväkotipaikkojen kysyntään.

– Päiväkodin käyttäjiltä tuli ilmoituksia asiaankuulumattomista hajuista tietyissä tiloissa, kertoo Reijo Yrjölä, rakennuttamispäällikkö Espoon kaupungin tilapalveluista.

Karamäen päiväkodin johtaja Karoliina Rauttu kertoo hajun olleen ikävä ja inhottava.

– Se muistutti viemärin hajua, joissain tiloissa se oli sellainen pistävä haju, Rauttu kertoo.

Mitään oireita hajua ei päiväkodin lapsille tai työntekijöille ole aiheuttanut. Kaikki eivät hajuja edes huomanneet, ja ne esiintyivät vain tietyissä tiloissa

Rautun mukaan pitkään haisevassa tilassa työskentely voi kuitenkin aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyä.

Miltä tuntuu, kun tällaisia haittoja ilmenee uunituoreessa rakennuksessa?

–Totta kai se harmittaa! Ei kai kukaan halua että uusissa tiloissa, tai missään tiloissa, on ongelmia, Rauttu sanoo.

Rautun mukaan päiväkodin lapset eivät ole antaneet hajusta palautetta, vanhemmat jonkin verran.

Koirat merkkasivat samat paikat kuin ihmisetkin

Asiaankuulumattomia hajuja alettiin selvittää koirien kanssa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Espoossa, kun kaupunki käytti koirien tarkkaa hajuaistia vahvistamaan ihmisnenien havainnot.

– Sisäilmahaittoja havaitsemaan koulutetut koirat merkkasivat ne samat tilat, joissa ihmiset olivat kokeneet hajuhaittoja, rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä kertoo.

Sisäilmaongelmat olivat siis todellisia. Seuraavaksi selvitetään niille syy.

– Yleensä tällaisissa tapauksissa pinnoitemateriaali on laitettu liian kosteaan alustaan. Tästä on aika vahva epäilys nytkin, Yrjölä kertoo.

Todennäköisesti kyse on esimerkiksi muovimaton ja alustan välisestä kosteudesta. Tällaiset hajuongelmat voivat johtua joko työvirheestä tai viallisesta materiaalierästä. Ongelma ei ole ennenkuulumaton, mutta asiasta tekee poikkeuksellisen se, että rakennus ehti olla käytössä vasta noin vuoden.

– Tämä ei ole normaalitilanne. On hyvin harvinaista, että tällaisia esiintyy näin uusissa rakennuksissa, Yrjölä kertoo.

Rakennetutkimukset ovat seuraava vaihe ongelman selvittämisessä. Yrjölän mukaan tilanteesta selvitään todennäköisesti ilman koko rakennusta koskevia toimia.

– Todennäköisesti tämä johtaa lattiapinnoitteiden uusimistoimenpiteisiin niillä alueilla, joissa tällaista vauriota havaitaan.

Päiväkodin toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti. Jotkin osat rakennuksesta voivat joutua remonttiin. Yrjölä kertoo, että tarvittaessa päiväkotilaiset voisivat käyttää muita päiväkoteja. Joka tapauksessa kesän saapuessa päiväkodit menevät viideksi viikoksi kiinni.

Mutta kuka maksaa korjaustyöt? Kuntalaiset saivat nyt päiväkodin, joka joutuu remppaan vuoden käytön jälkeen.

– Tämä asia menee normaalin kahden vuoden takuuajan piiriin, eli urakoitsijan vastuulle, Yrjölä kertoo.

Arina Trio Oy saattoi Karamäen päiväkodin urakan valmiiksi.

Urakoitsijan konkurssi aiheutti laajalti harmia

Konkurssiin mennyt urakoitsija Rakennus Omera jätti Espooseen kesken myös Suviniityn ja Matinraitin päiväkotien työmaat. Yrjölän mukaan urakoitsijan konkurssi kesken rakennusprojektin on vaikea paikka.

– Ei tällaista hanketta kovin montaa halua, nämä ei ikinä tiedä hyvää. Onneksi saimme jatkettua rakennustöitä suhteellisen nopeasti.

Urakoitsijan mennessä konkurssiin kesken rakennusprojektin pitää kilpailuttaa uusi urakoitsija. Seisova työmaa tietää lisäkuluja. Karamäellä rakennustyömaa pidettiin Yrjölän mukaan lämmitettynä ja suojattuna kuivuuden varmistamiseksi.

– Tällaisissa tilanteissa tulee yleensä 5–10 prosenttia lisäkustannuksia alkuperäiseen hintaan, Karamäestä en osaa tarkalleen sanoa.

Pitäisikö kilpailutusta tehdessä kiinnittää enemmän huomiota urakoitsijan taloudelliseen tilanteeseen, jotta Karamäen kaltaisilta epäonnen potkuilta voisi välttyä?

– Olemme nostaneet tätä kysymystä aina välillä esiin rahoituspuolen kanssa, mutta tähän ei ole vielä keksitty mitään viisasten kiveä.

Urakoitsijoille on tiettyjä taloudellisia vaatimuksia, jotka liittyvät esimerkiksi liikevaihtoon ja luottokelpoisuuteen.

– Ollaan mietitty, että pitäisikö näitä vaatimuksia olla joitain muitakin, Yrjölä sanoo.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 asti.