1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keuruu

Keuruu haastattelee kahdeksan kaupunginjohtajaehdokasta – mukana kolme keskisuomalaisjohtajaa

Haastattelut ratkaisevat, ohjaako valintatyöryhmä osan hakijoista vielä soveltuvuustesteihin.

Keuruu
Keuruun kaupungintalo ulkoa.
Keuruun kaupunginjohtajan haku ratkeaa viimeistään toukokuun alussa, sanoo valintatyöryhmän puheenjohtaja. Kuvassa kaupungintalo.Petri Aaltonen / Yle

Keuruu haastattelee ennen pääsiäistä peräti kahdeksan kaupunginjohtajakandidaattiaan.

Haastateltavien joukossa on kolme keskisuomalaista kunnan- tai kaupunginjohtajaa.

Keuruun valintatyöryhmän haastatteluun etenevät Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä, Multian kunnanjohtaja Noora Pajari sekä Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen, joka on antanut suostumuksensa johtajahakuun.

Valintatyöryhmän ja Keuruun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Puro (sd.) kertoo, että haastattelut ratkaisevat, miten asiassa edetään.

Ellei niiden perusteella löydetä selkeästi ylivoimaista ehdokasta, hakijoita voidaan pyytää vielä soveltuvuuskokeisiin. Tavoitteena on kuitenkin valita Keuruulle uusi kaupunginjohtaja huhti-toukokuun aikana, Puro toteaa.

Keuruun kaupunginjohtajuutta tavoitteli 20 hakijaa. Paikka tuli auki, kun Hannu Mars joutui tammikuussa jättämään tehtävänsä luottamuspulan takia.