1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Kuopiossa 13 uutta koronatartuntaa – joukkoaltistumiset Pyörön alakoulussa ja kahdessa päiväkodissa

Kymmeniä altistunut koronalle Kuopiossa koulussa ja päiväkodeissa.

koronavirus
Kasvomaskeja muovisessa pussissa.
Kuopiossa on tullut ilmi joukkoaltistumisia koronavirukselle. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Kuopiossa on tullut ilmi 13 uutta koronatartuntaa viikonlopun ja maanantain aikana.

Yksi tartunta on toiselta paikkakunnalta, kuusi on perheen sisäisiä tartuntoja ja kahden kohdalla tartunnan lähde on epäselvä. Muiden tartuntojen osalta selvitykset ovat vielä kesken.

Pyörön alakoulussa on tullut ilmi koronavirustartunta ja siihen liittyvä joukkoaltistuminen. Altistuneita on noin 40. Myös Kaarenhovin päiväkodissa ja Pikku Leijonan Ilonlaakson päiväkodissa on todettu koronatartunnat, altistuneita on yhteensä noin 40.

Rehtori tai päiväkodin johtaja sekä kaupungin tartuntatautiviranomainen ovat yhteydessä altistuneisiin.

Lisäksi Kuopion kaupunki tiedottaa, että koronalle on voinut altistua ravintola Panoramassa Tahkolla lauantaina 13. maaliskuuta kello 13.30–15.30.

Lue seuraavaksi