1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ruisrock

Ministeriöltä ohjeita tapahtumajärjestäjille ensi kesää varten – Ruisrockin promoottori ihmettelee, miten määritellään ilmaisut riittävä ja vähäinen

Päätös ensi kesän Ruisrockin järjestämisestä tehdään huhtikuun aikana.

Ruisrock
Yleisöä Stereo-duon keikalla Ruisrockissa. paljon valoja ja savua.
Ruisrockin lavalla esiintyi kesällä 2019 Stereo. Arkistokuva. Nelli Kenttä / Yle

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi maantaina ehtoja ensi kesän tapahtumien turvalliseen järjestämiseen.

Ehtona on, että alueilla tautimäärät laskevat ja ilmaantuvuusluku on alle 75.

Yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia voitaisiin järjestää silloin, kun yleisölle on osoittaa ennakkoon suunniteltu paikka ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa.

Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä oli tuoreltaan varovaisen myönteinen järjestelyiden suuntaviivojen luomiselle.

– Ehdotuksessa käytetyt ilmaisut riittävä ja vähäinen herättävät kysymyksiä Ruisrockin näkökulmasta. Kuka määrittelee, mikä on esimerkiksi rokotusten riittävä kattavuus ja taudin vähäinen ilmaantuvuus.

Niemelän mukaan huhtikuussa on tehtävä päätös tulevan kesän tapahtuman järjestämisestä.

– Vielä meillä ovat kaikki edellytykset järjestää festivaali täydessä mitassaan, toki käymme kilpajuoksua kalenteria vastaan. Loputtomiin emme voi epätietoisuudessa mennä.

Lue lisää:

Ruisrock peruuntuu – koronavirus pakotti järjestäjät vaikeaan päätökseen

Lue seuraavaksi