1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lapin talviurheilukeskukset

Hiihtohissit suljettiin, kun tartuntoja oli viime keväänä 540 viikossa – nyt niitä on 4926, eikä sitä edes harkita: "Sulkeminen olisi ylimitoitettua"

Viime keväänä tunturien bilepaikkoja epäiltiin koronalingoiksi. Nyt ravintolat ovat kiinni ja matkailijat koronaturvallisesti laduilla ja rinteissä.

Viime kevättalvella moni iso hiihtokeskus pisti rinteet ja hissit kiinni vapaaehtoisesti. Rinneyhtiöiden mukaan päätöksestä keskusteltiin, mutta yhtiöt päättivät sulkemisesta itsenäisesti. Kuva Leviltä helmikuun lopusta. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Koronatilanne on tartuntamäärän valossa nyt moninkertaisesti vaikeampi kuin viime keväänä, mutta tänä keväänä pohjoisen suurista rinnekeskuksista yksikään ei ole edes harkitsemassa rinteiden sulkemista. Taustalla on sekä karttunut tieto viruksen leviämisestä että muutos ihmisten käyttäytymisessä.

Tasan vuosi sitten useat isot keskukset pistivät hissit seis koronapandemian vuoksi, kun uusia tautitapauksia todettiin viikoittain 540 koko maassa.

Nyt tilanne on tilastojen perusteella moninkertaisesti pahempi – THL:n mukaan esimerkiksi viikolta 10 on raportoitu Suomessa yli 4900 uutta tautitapausta (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Silti tarvetta yhtä jyrkille toimille ei nähdä yhdessäkään isossa pohjoisen hiihtokeskuksessa.

– Ei ole harkittu ollenkaan. Ulkona harrastaminen on todettu moneen otteeseen turvalliseksi, kun se hoidetaan oikealla tavalla, sanoo Levin rinneyhtiön Levi Ski Oy:n toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Kotimaan matkailun on pelätty aiheuttavan laajoja tartuntaketjuja. Esimerkiksi joulun ja talvilomaviikkojen perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että uusia laajoja tartuntaketjuja ei ole tunturikeskuksista levinnyt.

Lue myös: Lääkäri kiittelee hiihtolomalaisten vastuullisuutta: "Tartuntoja tuli paljon vähemmän kuin pelkäsin" – leviämisriskiä kuvaillaan silti räjähdysherkäksi

Tunturikeskuksiin odotetaan pääsiäiseksi kymmeniä tuhansia matkailijoita – koronajohtaja: "Hyvä lähtökohta on miettiä, onko matkustaminen tarpeellista"

Rinnekeskusyhtiöiden mukaan ulkoilma-aktiviteettien ylläpitäminen on hyvin perusteltua myös koronaturvallisuuden näkökulmasta. Kuva: Annu Passoja / Yle

Ulkona riski pysyy pienenä

Iso-Ylläksen rinneyhtiön toimitusjohtajan Mikko Virranniemen mukaan viime keväänä oltiin "tuntemattoman edessä".

– Nyt sulkemista ei ole harkittu, Virranniemi sanoo.

Jouni Palosaaren mielestä oleellista tiedon lisääntymisen ohella on se, että ihmisten käyttäytyminen on muuttunut.

Yksittäiset ylilyönnit ovat nostaneet kohuja viime kevään jälkeenkin, mutta isossa kuvassa koronavuosi näkyy Palosaaren mielestä selvästi.

– Ihmiset ovat valmiit suojautumaan tautia vastaan ja ennaltaehkäisemään leviämistä. Ihmisten käyttäytyminen on muuttunut täysin erilaiseksi. Sitä vasten peilattuna ulkoaktiviteettien sulkeminen olisi täysin ylimitoitettua.

Rinnekeskuksia Luostolla, Oloksella, Pallaksella ja Rovaniemen Ounasvaaralla pyörittävä matkailujätti Lapland Hotels on samoilla linjoilla.

– Ulkona oleskellessa ja turvallinen välimatka säilyttäen riski tartunnan saamiseen on hyvin pieni, sanoo toimitusjohtaja Ari Vuorentausta.

Saariselän rinneyhtiön toimitusjohtajan Jarmo Katajamaan mielestä viime kevään vapaaehtoinen sulkeminen oli "paniikkitoimi". Arkistokuva viime kesältä. Kuva: Anneli Lappalainen / Yle

Pohjoisen matkailuala on korostanut moneen otteeseen myös sitä, että Lapissa tartuntatilanne on pysynyt koko koronapandemian aikana hyvänä.

Saariselän rinneyhtiön toimitusjohtaja Jarmo Katajamaa muistuttaa, että koko Inarin kunnassa on todettu vuoden aikana vain 11 tautitapausta.

– Meidän koronaturvakäytännöt ovat saaneet tunnustusta ja osoittaneet toimivuutensa. Yhtään henkilöstöstämme ei ole sairastunut, eikä tartuntaketjuja ole meillä päässyt leviämään koko vuoden aikana.

Saariselkäkin tosin on ehtinyt olla esillä Lapin-matkailuun liittyvien koronatapausten yhteydessä, kun helmi-maaliskuun vaihteessa alueella vierailleessa opiskelijaryhmässä levisi koronavirustartuntoja.

"Sulkeminen oli oikea ratkaisu"

Levin Jouni Palosaari ja Lapland Hotelsin Ari Vuorentausta pitävät viime keväänä tehtyä päätöstä rinteiden sulkemisesta perusteltuna.

– Viime keväänä toimimme viime kevään ymmärryksen varassa ja silloin se oli oikea ratkaisu varmasti siinä tilanteessa, Vuorentausta toteaa.

Jarmo Katajamaa on tämän suhteen kriittisempi.

– Miten viime kevään toimet näkyvät tämän hetkisessä tilanteessa? Viime keväänä kyse oli enemmänkin paniikkitoimista, kun ei ollut tietoa viruksesta ja oikeista toimenpiteistä. Toisin on nyt, Katajamaa pohtii.

Lapin matkailukeskusten bisneksen kannalta pääsiäinen näyttää lupaavalta, mutta mahdolliset matkustus- tai liikkumisrajoitukset kotimaassa voisivat pahimmillaan jopa hiljentää keskukset täysin.

Tällä hetkellä hallitus esittää jatkoa kolme viikkoa jatkuneelle sulkutilalle, joka rajoittaa muun muassa ravintoloiden aukioloa. Pohdinnassa on myös tiukempia liikkumisrajoituksia.

– Niiden kanssa sitten eletään. Kaikki tehdään sen takia, että päästään koronasta eroon ja toivomme, että kesällä tai syksyllä tilanne on jo toinen. Hyvin valoisasti tällä hetkellä pitää katsoa tulevaa kohden, sanoo Levi Ski Resort Oy:n toimitusjohtaja Jouni Palosaari.

Lue tuoreimmat tiedot koronavirustilanteeesta Suomessa tästä artikkelista. Lapin tuoreimmat koronauutiset löytyvät tästä jutusta.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella keskiviikkoon 24.3. kello 23 saakka.