Analyysi: Olisi jymy-yllätys, jos jokin hallituspuolueista vielä tyrmäisi liikkumisrajoitukset

Viime kevään maskiväittelyn jälkeen ollaan taas rajalla, jossa koronalla tehdään politiikkaa, Ari Hakahuhta kirjoittaa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (etuvasemmalla) kaipaa liikkumisrajoituksille oppositiolta ymmärrystä. Hallituksen neuvottelu tiistaina Säätytalossa. Kuva: Jussi Toivanen / valtioneuvoston kanslia

Muutamalla virkahenkilöllä on tänään korona-ajaksikin poikkeuksellinen kiire.

Hallituksen esitykseen liikkumisrajoituksista pitää kirjoittaa iltaan mennessä tarkennuksia – ja eritoten tarkkoja perusteluja. Miksi pääkaupunkiseudun ja Turun liikkumisrajoitukset ovat välttämättömiä eivätkä muut toimet riitä?

Olisi kuitenkin jymy-yllätys, jos jokin hallituspuolueista vielä tässä vaiheessa ilmoittaisi, että se ei tue suunniteltuja liikkumisrajoituksia.

Hallitus on koko koronaviruspandemian ajan toiminut asiantuntijoiden suositusten perusteella, jos suositukset ovat olleet vahvoja ja perusteltuja. Siksi ei ole odotettavissa, että yksikään hallituspuolueiden eduskuntaryhmä ilmoittaisi vastustavansa esitystä liikkumisrajoituksista.

Niin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kuin sosiaali- ja terveysministeriökin (STM) ovat pitäneet liikkumisrajoituksia välttämättöminä ja perusteltuina, jotta terveydenhuollon kantokyky voidaan varmistaa ja koronavirustartuntoja vähentää.

Pääministeri Sanna Marin (vas.) ja oikeuskansleri Tuomas Pöysti hallituksen liikkumisrajoitusneuvotteluissa tiistaina. Kuva: Jussi Toivanen / valtioneuvoston kanslia

Koronakriisistä puuttuisikin enää eripurainen hallitus

Vasemmistoliiton, vihreiden tai RKP:n eduskuntaryhmältä vaatisi tosi kovaa kanttia vastustaa liikkumisrajoituksia. Tästä koronakriisistä puuttuisikin enää keskenään kiistelevä hallitus.

Vaatisi myös pokkaa väittää, että THL:n ja STM:n arviot ovat huonosti perusteltuja eikä niiden pohjalta pidä toimia.

Jokainen poliitikko kykenee kuvittelemaan mitä tapahtuu, jos liikkumisrajoituksia ei tule ja koronatartunnat pomppaavat Viron tasolle. Silloin poliittinen vastuunkanto osuisi ankarimmillaan ja juuri sopivasti kuntavaalien alle.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Anders Adlercreutzin arvio Ylelle kertoo, mikä on pelin henki illalla ryhmäkokouksissa.

– Voi hyvinkin olla, että ryhmä päätyy siihen, että tässäkin tilanteessa pitää edetä asiantuntijanäkemysten pohjalta, Adlercreutz sanoi aamulla.

Asiantuntijoihin on hallituksessa nojauduttu koko vuosi, miksi selkänoja on nyt joillekin epämukava?

Ainakin siksi, että asiantuntijatkin ovat keskenään erimielisiä. Pelkästään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kärkiasiantuntijoilta löytyy useampi näkemys liikkumisrajoitusten tarpeesta.

Opetusministeri Jussi Saramo. Kuva: Jussi Toivanen / valtioneuvoston kanslia

Miksi hallituksen näkemyseroista nousi haloo?

Liikkumisrajoitusten valmistelu on poikkeuksellinen tapahtumasarja koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Liikkumisrajoituksiin kohdistuu yksi korona-ajan huomattavin poliittinen erimielisyys.

Myös osa hallituspuolueista suhtautuu uusiin rajoituksiin ja niiden perusteluihin nihkeästi. Ja eri näkemykset kuulutetaan myös julki. Hallituksen yhteinen koronarintama aaltoilee mutkille.

Tosin – jollakin tapaa olisi myös kummasteltavaa, ettei näin järeästä perusoikeuksien tilapäisestäkään rajoittamisesta olisi hallituksessakin useampi näkemys. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on aiemminkin harkinnut rajoituksia pitkän kaavan mukaan.

Hallituksen ja opposition koronakonsensus mureni taas

Pääkaupunkiseudun ja Turun liikkumisrajoituksista on myös hallituksen ja opposition välinen selvä erimielisyys. Ainakaan vielä valmisteluvaiheessa oppositio ei anna tukeaan rajoituksille.

Viime keväänä Uudenmaan sulku hyväksyttiin eduskunnassa vielä yksimielisesti.

Ensimmäisen kerran hallituksen ja opposition koronakonsensus eli yhteisymmärrys mureni viime toukokuussa. Tuolloin oppositio vaati kasvomaskeja käyttöön, mutta hallitus ei niitä suositellut. Kaupoissa ei ollut maskeja koko kansalle.

Koronakonsensus mureni myös kuntavaalien siirrossa. Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset vastustaa siirtoa.

Jos hallitus – oppositio -erimielisyysrintama vakiintuu koronakeskusteluun, se tietää tuskaisia aikoja hallitukselle ja lisää ihmeteltävää kansalaisille. Demokratia on työläs laji.

Hallituksen tulevien koronatoimien uskottavuus joutuu koetukselle, jos epäilevät tuomaat kulkevat koko ajan kantapäillä.

Kansalaiset saavat taas lisää pähkäiltävää, mikä on järkevää ja mikä ei. Jo nyt on vaikea pysyä kärryillä eduskunnan, aluehallintovirastojen, kuntien sekä liikenne- ja viestintäviraston päätösten vaikutuksista.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) olikin tiistaina huolissaan, jos oppositiolta ei heru yhtään tukea.

– Kun kyseessä on tämän verran järeä toimi, niin olisi sille eduksi, että oppositioltakin tukea olisi tai ainakin jonkin sortin ymmärrystä, Kaikkonen muotoili tiistaina.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Kuva: Jussi Toivanen / valtioneuvoston kanslia

Perustuslakivaliokunnan puolto ei ole läpihuutojuttu

Hallituksen esityksen jälkeen liikkumisrajoitusten kohtalo ratkaistaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Jos perustuslakivaliokunta puoltaa uusia rajoituksia, hallituksen enemmistö eduskunnan suuressa salissa kyllä varmistaa rajoitusten läpimenon.

Mutta perustuslakivaliokunta ei ole läpihuutojuttu. Liikkumisrajoitukset, vaikkakin väliaikaiset, ovat merkittävä poikkeus kansalaisten perusoikeuksiin.

Rajoituksia täytyy toki peilata siihen, että ihmisillä on perustuslain mukaan myös oikeus elämään. Jos ei tehdä mitään, rajoittaako hallitus ihmisten mahdollisuutta pysyä terveinä ja sitä kautta oikeutta elämään?

Juuri tästä syystä lakiesityksen perustelut ovat tärkeät. Esityksestä on tultava ilmi, miksi liikkumisrajoitukset ovat välttämättömiä, miksi pelkkä maskipakko ei riitä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Kuva: Jussi Toivanen / valtioneuvoston kanslia

Pääsiäisen ihmettä odotellessa

Jos hallitus esittää ja jos eduskunta hyväksyy liikkumisrajoitukset, ne tulisivat voimaan aikaisintaan pääsiäisen aikoihin.

Voihan myös olla, että tapahtuu pääsiäisen ihme ja tartuntaluvut putoavat merkittävästi kristikansan juhlaa kohti. Silloin hallituksella olisi vielä kertaalleen pelivaraa arvioida, tarvitaanko sittenkään asetusta, jossa liikkumisrajoitukset sinetöidään.

Käy miten päin tahansa, pientä ihmettä sopii odottaa: tartunnat vähenevät eikä liikkumisrajoituksia tarvita – tai hallitus saa rajoitukset voimaan pääsiäiseksi.

Voit keskustella hallituksen suunnittelemista liikkumisrajoituksista torstaihin 25.3.2021 kello 23 asti. Napauta keskustele-painiketta jutun jälkeen.

Lue ja katso lisää: