Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pieni turistikauppa pohjoisessa Nelostien varrella. Rekat jyräävät kylän läpi. Lumi pöllyää.

Kaupan sivuovella on vastassa iloisesti hymyilevä Rasmus Savo, 17. Merja-äiti tekee kauppaa puhelimessa. Turisteja ei nyt liiku, mutta joku haluaisi ostaa nahkaisen vyön.

Askan kylällä asuu 83 ihmistä. Rasmus on kylän ainoa 17-vuotias.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Savon perheen kotiin kuljetaan puodin läpi. Tuoksuu vastapaistetuilta munkeilta.

Rasmuksen valtakunta on yläkerrassa. Vasemmalla on makuuhuone: sänky, työpöytä, tietokone ja kaksi suurta näyttöä. Kitara on käden ulottuvilla, kuten aina.

Kirjahyllyssä on Alexi Laihon elämäkerta. Hän on suuri idoli, jonka keikalle Rasmus ei koskaan ehtinyt. Rasmus olisi halunnut Helsingin Tavastia-klubille lokakuussa, mutta ikäraja oli 18 vuotta. Keikka jäi Laihon viimeiseksi.

– Ainut kirja, jonka olen vapaaehtoisesti lukenut, Rasmus myöntää.

Yläkerran toinen ovi avautuu soittohuoneeseen. Sähkökitaroita, basso ja rummut sekä pöytä, jonka ääressä Rasmus kunnostaa kitaroita.

Musiikki on Rasmuksen intohimo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Joskus olen ollut yksinäinen, koska kaverit ovat kaukana. Sain juuri ajokortin erikoisluvalla, joten nyt hengailu heidän kanssaan on helpompaa. Aiemmin piti hankkia kyyti eikä voinut viipyä myöhään, Rasmus kertoo.

Ennen kortin saamista äiti vei Rasmuksen kouluun ja haki sieltä, koska bussien aikataulut eivät osuneet yksiin lukujärjestyksen kanssa.

– Mie asuin ekan lukiovuoden mummon luona parin sadan metrin päässä koulusta. Sitten mie tulin takaisin kotia.

Rasmus käy lukion toista luokkaa Sodankylän keskustassa. Ala-asteen hän kävi pienellä Torvisen kyläkoululla 15 kilometrin päässä kotoa ja yläasteen kirkonkylällä, jonne on samanmoinen matka.

Koulun merkitys korostuu, kun kaverit asuvat kauempana. Monelle se on ainut mahdollisuus nähdä ikätovereita.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rasmuksen perhe viettää paljon aikaa yhdessä. Ennen koronaa he matkustelivat. Suosikkikohde on Pohjois-Norja, jossa he kävivät kalastamassa viimeksi elokuussa, kun pandemian suhteen elettiin vähän rauhallisempaa aikaa.

Autossa luukutettiin raskasta rokkia. Rasmus ja Antti-isä heiluivat etupenkillä. Merja-äiti kuunteli takapenkillä muuta musaa, jos suinkin pystyi.

Rasmus on opettanut isän tykkäämään Children of Bodomista.

Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan syrjäseutujen nuorilla on tavallista läheisemmät suhteet vanhempiinsa. Yleisesti vanhempien rooli nuorten arjessa on heikentynyt ja kavereiden rooli kasvanut viime vuosikymmeninä, mutta pikkukylien nuorten elämässä on toisin. Varsinkin isien rooli on tutkimuksen mukaan tärkeä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Metsässä voi rällätä mopolla tai mönkijällä, Rasmus luettelee. Voi myös metsästää, kalastaa tai liikkua luonnossa muuten vain.

Jos haluaa harrastaa jotakin muuta, on lähdettävä kauemmaksi.

Rasmus on joskus käynyt Sodankylän nuorisotiloissa. Siellä on pleikkarit ja mahdollisuus kuunnella musiikkia. Työntekijät ovat mukavia. Muista kunnan mahdollisista nuorisopalveluista hänellä ei ole tietoa.

Nuorisopalvelut ovat lakisääteisiä, mutta harva nuori niistä on perillä

– Koulun jälkeen käyn salilla, salilta tultuani menen koneen ääreen. Pelaan kavereiden kanssa pelejä tietokoneella ja rupattelen muuten vain Discordissa.

Vaikka asuu syrjässä, on itsestä kiinni, käykö aika pitkäksi. Rasmusta hymyilyttää:

– Sivukylän hyviä puolia on, että kukaan ei kyttää. Voi tehdä omituisiakin asioita: hyppiä katolta lumikinoksiin tai järjestää pihalla oman rokkikonsertin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sára-Márja Keskitalo keittää vieraille kahvit. Isä on metsällä porotöissä ja äiti Ivalossa. Äiti työskentelee Yle Sápmissa.

Sára-Márja opiskelee ja asuu Rovaniemellä opiskelijayksiössä, mutta on tullut kotiin Vuotsoon opiskelemaan etänä, koska koulut ovat suljettuina koronan vuoksi.

Hän muutti asumaan yksin viime syksynä, kun toisen asteen opinnot alkoivat. Hän oli silloin 16-vuotias.

– Olihan se jännää muuttaa omaan opiskelija-asuntoon, mutta maalaisjärjellä pärjää.

Sára-Márja suorittaa kaksoistutkintoa. Hän aloitti syksyllä lukion ja opiskelee samalla ammattikoulussa matkailualaa.

Rovaniemellä asuu sukulaisia ja oma siskokin. Se luo turvallisuutta. Apu on lähellä, jos jotakin tapahtuu.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sára-Márja kävi alakoulun Vuotsossa, yläkoulun Ivalossa. Äidin työn vuoksi perheellä on asunto myös Ivalossa, joten Sára-Márja asui viikot äidin kanssa siellä ja viikonloput kotona Vuotsossa.

Järjestely oli hyvä, sillä koulumatka oli lyhyt. Monet syrjäkylien nuoret joutuvat kulkemaan kymmeniä kilometrejä kouluun päivittäin. Koulupäivä voi matkoineen venyä jopa 12-tuntiseksi.

Se merkitsee aikaisia heräämisiä ja väsyttävän pitkiä päiviä. Läksyjen jälkeen oma aika jää olemattomaksi.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa vapaa-aika mainitaan yhtenä tärkeänä universaalina oikeutena. Suomen syrjäkylillä se ei aina toteudu.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Vuotson alakoulu on pieni. Siinä oli hyvät ja huonot puolensa. Opettaja pystyi keskittymään oppilaisiin, mutta luokkia sekoitettiin tosi paljon. Kolmosesta kuutoseen oli yhteinen luokka, Sára-Márja muistelee.

– Saamenluokalla meitä oli kolme: minun lisäksi mun sisko, joka on minua kaksi ja puoli vuotta vanhempi, ja yksi minua kaksi vuotta nuorempi.

Ivalossa oli jo enemmän väkeä. Sielläkin Sára-Márja opiskeli osittain yksin, koska osa hänen tunneistaan oli saamenkielisiä. Hän oli ainoa ikäluokastaan, joka opiskeli äidinkielenään pohjoissaamea.

– Ei se haitannut, että olin yksin. Sain ainakin itteeni keskittynyttä opetusta. Oli kuitenkin kiva, että joillakin tunneilla oli muitakin ihmisiä.

Pienellä Vuotson kylällä on sekä ala- että yläkoulu. Sodankylän kunta suunnittelee kuitenkin lakkauttavansa kyläkouluja säästääkseen miljoona euroa. Listalla on myös Vuotson yläkoulu. Vuotson koululaisille se tarkoittaisi 180 kilometrin päivittäistä koulumatkaa.

– Nuoria on täällä tietysti vähän, mutta heidän koulumatkansa olisi ihan kohtuuttoman pitkä. En ymmärrä miksi sitä edes mietitään, Sára-Márja ihmettelee.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Oppilaitosten määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt (siirryt toiseen palveluun) Suomessa tasaisesti. Varsinkin alle 50 oppilaan kouluja on lakkautettu paljon.

Suomessa lakkautettiin yli 650 ala-astetta ja noin 150 yläastetta vuosina 2010–2020. Lisäksi kouluja on yhdistelty toisiinsa.

Määrällisesti eniten kouluja on suljettu Helsingissä, mutta syrjäseuduilla yhdenkin koulun lakkauttaminen voi tarkoittaa pitkää koulumatkaa toiselle paikkakunnalle.

Lapissa vaakalaudalla on useita kouluja.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lapsuuden kesien kohokohtia olivat poronvasojen merkitsemiset. Kaveritkin tulivat paikalle ja oli lupa valvoa myöhään.

– Minulla oli hyvä ja ihan tavallinen lapsuus. Viihdyimme ulkona ja oli vapauksia mennä. Kavereiden kanssa pyöräiltiin paikasta toiseen ja päätettiin iltaisin, kenen luona tällä kertaa yövytään. En usko, että kaupungissa olisi yhtä vapaata.

Vuotsossa kaikki tuntevat toisensa. Kaverien saaminen on helppoa. Itse asiassa kaikki ovat kavereita keskenään.

Vuotsossa asuu kolme Sára-Márjan ikätoveria. Monet kaverit ovat vähän nuorempia tai vanhempia kuin hän. Se ei ole koskaan ollut ongelma, päinvastoin.

Ivalon kavereista moni jäi Ivalon lukioon, mutta Sára-Márja on löytänyt uusia ystäviä rovaniemeläisistä luokkakavereista.

– En minä ole jäänyt mistään paitsi, ainoastaan harrastusmahdollisuudet olivat Vuotsossa vähäiset.

Urheilevalle Sára-Márjalle sekään ei ollut ongelma. Hän hiihtää ja juoksee. Yläasteella hän pelasi myös lentopalloa.

Pienempänä hän kävi vuoden verran sirkuskoulussa Sodankylässä. Sinne sai kulkea yksin bussilla, mikä on jäänyt erityisesti mieleen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sára-Márjan ammattikouluun kävelee viidessä minuutissa. Ounasvaaran lukioon hän kulkee bussilla.

Meneillään on lukion etäpäivän viimeinen oppitunti. Läppäriltä kuuluu, kun opettaja kuvailee mustaa aukkoa.

Vaikuttaa siltä, ettei Sára-Márjalla mene helposti sormi suuhun. Kesken oppitunnin hän paukuttaa lipaston rikkinäistä laatikkoa paremmin paikoilleen ja korjaa aurinkolasien sankaa vaaleanpunaisella ruuvimeisselillä.

Asunnossa on siistiä ja sievää. Pehmeä valkoinen päiväpeitto ja viherkasvi. Puulattiat ja -katto tuovat lämpöä. Sára-Márja kokee olevansa onnekas, kun sai niin hyvän opiskelijayksiön.

Sukset nojaavat eteisen seinään. Ne ovat vapaan hiihtotavan sukset, Vuotsossa hän hiihteli perinteistä.

Vuosi sitten Sára-Marja tuskaili yhteishaun vuoksi. Matkailuala löytyi viime hetkellä, mutta hän on ollut tyytyväinen valintaansa.

Hän on kotiutunut hyvin Rovaniemelle. Elämänmuutosta on vaikea vielä analysoida.

– Onhan elämäni muuttunut paljonkin, on vain aika vaikeeta mainita mitään tiettyä asiaa. Harrastukset ovat pysyneet samana, ehkä myös vähän koronan takia. Haluaisin kokeilla jotain tanssia.

Sárá-Marja viettää mielellään aikaa kavereiden kanssa. He käyvät kahvilla, ulkoilevat ja hengailevat toistensa luona. Mitä milloinkin.

Itä-Suomen yliopiston haastattelututkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) kuvaillaan, miten syrjäseudun nuoret suhtautuivat kaupunkiin muuttoon. Tyttöjen mielessä kangastelivat mahdollisuudet viettää aikaa uusien ystävien kanssa uudenlaisissa kulutus- ja hengailupaikoissa. Poikien odotukset olivat aluksi varovaisempia. ”Eihän sinne voi viedä mopoakaan.”

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Toisen asteen koulutukseen siirtyminen on suuren muutoksen aikaa.

Monelle muullekin kuin Sára-Márjalle se on myös varhainen hyppy kohti aikuisuutta: muutto pois kotoa. On otettava vastuu arjesta ja itsestään.

Toinen vaihtoehto on jäädä kotiseudulle ja tyytyä siihen koulutustarjontaan, jota läheltä löytyy.

Itäisessä ja pohjoisessa Suomessa valinnanmahdollisuudet ovat vähäisimmät. (siirryt toiseen palveluun)Jos syrjäisille seuduille on jäänyt vielä esimerkiksi toisen asteen ammatillisen koulutuksen tarjontaa, sen valikoima on usein kapea.

Unelmia on vaikea toteuttaa.

Suomalaiset 16-vuotiaat nuoret kertoivat Lastensuojelun keskusliiton kyselyssä, (siirryt toiseen palveluun) että sopiva ikä muuttaa pois kotoa on 18 vuotta.

Käytännössä muutto tapahtuu myöhemmin, Eurostatin mukaan keskimäärin hiukan alle 22-vuotiaana. Tytöt muuttavat yleensä poikia nuorempina.

Eurooppalaisessa vertailussa se on varhain. Eurooppalaiset nuoret muuttavat pois lapsuudenkodistaan keskimäärin noin 26-vuotiaina. Italialaiset vasta 29-vuotiaina.

– En usko, että olen joutunut itsenäistymään liian aikaisin. Jollekin se voi olla vaikeaa, mutta ei minulle. Olen tottunut tekemään ruokaa itselleni.

Tiskikoneen puuttuminen harmittaa, mutta se ei ole ylitsepääsemätön ongelma.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sára-Márja haluaa ensin käydä nykyiset opinnot loppuun ja päättää vasta sitten mihin jatkaa. Luultavasti johonkin yliopistoon.

– En ole varma, haluanko työskennellä loppuelämääni matkailualalla, joten pitää opiskella lisää. Ei ole mitään hajua, missä olen viiden vuoden päästä!

Yhden asian hän kuitenkin tietää: hän haluaa matkustella.

– Haluaisin asua jonkin aikaa ulkomailla, mutta en loppuelämääni. Haluan nähdä maailmaa.

Tutkijat puhuvat lähtemiseen kasvaneista syrjäseudun nuorista, erityisesti tytöistä. Kyse on yllättävän yleisestä ilmiöstä ympäri maailman – nuorille miehille löytyy elämää taajamien reuna-alueilta, naisille oikein ei.

– Ysiluokan kavereista moni meni Sodankylän ammattikouluun. Siellä voi opiskella muun muassa kaivosmieheksi. Kaivosmiehille riittää täällä töitä, Rasmus kertoo.

– Jos lähtee, niin aina voi palata takaisin, Sára-Márja sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Rasmus Savolla on selvät suunnitelmat. Ensin armeijaan, sitten Oulun konservatorioon ja ammattimuusikoksi.

Jo ennen sitä hän haluaisi perustaa bändin. On hän yrittänytkin, mutta melko huonolla menestyksellä. On vaikea löytää lähiseudulta soittajia, jolla olisi sama musiikkimaku. Monet eivät myöskään ota soittamista yhtä tosissaan kuin Rasmus.

Hän ei ole mielestään ronkeli. Melkein mikä vain käy, kunhan se ei ole humppaa.

– Rovaniemelle voisi lähteä kokeilemaan, jos sieltä löytyisi sopivia tyyppejä.

Rasmus ei usko, että hän opintojen jälkeen enää palaa Sodankylään.

– Ei Sodankylässä ole vaihtoehtoja. Täällä kaikki minua vanhemmat soittaa humppaa.

Hän hymyilee leveästi suurelle unelmalleen: ehkä hänestä tulee vielä rokkitähti!

Katso ja lue lisää:

Täältä voit katsoa videon Sára-Márja Keskitalon arjesta Vuotson kylällä ja Rovaniemellä ja täältä löytyy video Rasmus Savon elämästä Askan kylällä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.