1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rokotteet

Siun sote porrastaa rokotukset pienempiin ryhmiin ruuhkien välttämiseksi

Ensimmäisenä vuorossa ovat tänä vuonna 77 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat.

rokotteet
Koronarokotusruiskeita valmiina.
Porrastuksesta huolimatta rokotteita on yhä vähemmän kuin rokotusvuorossa olevia.Kristiina Lehto / Yle

Siun sote porrastaa yli 70-vuotiaiden koronarokotusten ajanvarausta pienempiin ikäryhmiin. Porrastuksella pyritään helpottamaan ajanvarauksen ruuhkaa. Porrastus toteutetaan ikäryhmittäin aloittaen iäkkäimmistä henkilöistä.

Ensimmäisenä rokotusvuoroon tulevat vuonna 1944 tai sitä ennen syntyneet eli tänä vuonna 77 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat henkilöt. Seuraavana vuorossa ovat vuonna 1947 tai sitä ennen syntyneet eli tänä vuonna 74 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat. Kolmas ryhmä on vuonna 1951 tai sitä ennen syntyneet eli tänä vuonna 70 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat.

Ensimmäisen ikäryhmän koronarokotusten ajanvaraus alkaa maanantaina 29. maaliskuuta kello 8. Ajanvarauksen sujuvuutta seurataan viikon aikana. Mikäli ajanvaraus sujuu, käynnistetään uusien ikäryhmien ajanvaraukset viikon välein. Näin ollen toisen ikäryhmän ajanvaraus käynnistyy pääsiäisen jälkeen eli tiistaina 6. huhtikuuta ja kolmannen maanantaina 12. huhtikuuta.

Mikäli ajanvarauksessa ilmenee edelleen ruuhkaa, harkitaan ajanvarauksen pilkkomista vielä pienempiin ryhmiin.

Ajan voi varata verkkoajanvarauksen tai puhelinajanvarauksen kautta.

Aikoja edelleen vähemmän kuin rokotettavia

Porrastuksesta huolimatta rokotusvuorossa olevat ryhmät ovat hieman suurempia kuin rokotteita on kerralla saatavilla. Mikäli ikäryhmästä kaikki haluavat koronarokotteen, ei rokotetta riitä kaikille ensimmäisellä viikolla.

Edellisen ikäryhmän henkilöt voivat edelleen varata koronarokotusaikoja tulevien ryhmien mukana. Yli 70-vuotiaiden rokotuksia jatketaan niin kauan, että kaikki halukkaat ovat saaneet rokotuksen.

– On tärkeää, että rajallisesti saatavia koronarokotteita ei mene hukkaan. Tämän vuoksi olemme porrastaneet ikäryhmät sopivan kokoisiksi niin, että kaikki rokotteet varmasti saadaan käytettyä, mutta suurin osa saa kuitenkin rokoteajan, sanoo toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.

Kaikki yli 70-vuotiaat rokotetaan ikäryhmän perusteella jaetuissa ryhmissä. Tämän vuoksi samassa taloudessa asuvia yli 70-vuotiaita ei voida rokottaa samaan aikaan. Jokainen varaa koronarokotusajan oman ikäryhmänsä aikataulun mukaisesti.

Tämänhetkisen arvion mukaan kaikki yli 70-vuotiaat rokotuksen haluavat pohjoiskarjalaiset on rokotettu viimeistään huhtikuun loppuun mennessä.

Siun sote jatkaa yli 70-vuotiaille omaishoidettaville soittamista ja tarjoaa aikaa koronarokotukseen. Aikaa tarjotaan myös heidän kanssaan samassa taloudessa asuville omaishoitajille.

Alle 70-vuotiaiden, sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvien rokotukset ovat toistaiseksi tauolla.

Lue lisää

Koronatilanne Pohjois-Karjalassa: ilmaantuvuusluku poikkeuksellisen alhainen, mutta Kiteellä uusia sairastumisia ja joukkotestaus oppilaitoksessa. Maakunnassa odotetaan massarokotuksia

Siun soten alueella lukuisia uusia altistumispaikkoja – koulualtistumisia Joensuussa ja Liperissä

Lue seuraavaksi