1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Turun vaihto-opiskelijoiden keskuudessa jylläävä koronavirus muistuttaa eteläafrikkalaista muunnosta – "Mahdollisesti uudenlainen variantti"

Tartuntoja saaneiden oireet ovat olleet melko lieviä, eivätkä sairastuneet ole tarvinneet sairaalahoitoa.

Asia selvisi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdyissä laboratoriotutkimuksissa. Arkistokuva. Kuva: Lotta Sundström/Yle

Turussa opiskelijoiden keskuudessa levinneiden koronavirustartuntojen aiheuttajaksi on varmistunut Etelä-Afrikan virusmuunnos. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan kyseinen muunnos ei ole täysin identtinen alkuperäisen Etelä-Afrikan virusvariantin kanssa, vaan näyttää muuntuneen edelleen.

Asia selvisi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa tehdyissä laboratoriotutkimuksissa.

Löydös ei anna tiedotteen mukaan aihetta muuttaa voimassa olevia suosituksia. Tartuntoja saaneiden oireet ovat olleet melko lieviä, eivätkä sairastuneet ole tarvinneet sairaalahoitoa.

– Kyseessä on mahdollisesti uudenlainen koronaviruksen variantti. Toistaiseksi ei ole osoitettu, että muuntunut Etelä-Afrikan koronavirusvariantti olisi vaikeampi kuin tavallinen, kertoo TYKSin molekyylimikrobiologian ja virologian ylilääkäri Tytti Vuorinen.

Koronaviruksen variantit kuitenkin tarttuvat hyvin herkästi. Tämä selittää, miksi Turun ryppäässä on todettu jo yli 90 tartuntaa.

– Havaitsimme, että kyseessä on todennäköisesti muuntovirus. Niin sanottu geenisekvensaatio varmisti, että viruksella on Etelä-Afrikan muunnokselle tyypillisten piirteiden lisäksi useita muita muutoksia. Emme toistaiseksi tiedä, mistä variantti on tullut. Nämä selviävät myöhemmin, kun viruksen koko genomi tunnetaan, Tytti Vuorinen toteaa.

Toistaiseksi ei ole tietoa, onko vastaavaa muuntunutta varianttia löytynyt muista maista.

Lue lisää:

Vaihto-opiskelijoiden koronaryppäässä vain kymmenkunta uutta tartuntaa Turussa – tilanne kuitenkin yhä vakava

Poliisin karanteenivalvonta sujui Turussa viikonloppuna rauhallisesti – Avi valmistelee pakollisia terveystarkastuksia rajanylityspaikoilla Turussa ja Naantalissa

Opiskelija-asuntolaan terveystarkastuksia ja ruoka-apua, poliisi valvoo karanteenia – näin korona kiristi otettaan Turussa tällä viikolla