Hyppää sisältöön

THL: Suomella on pian edessään Viron ja T​šekin tilanne, jos koronarajoituksia ei tiukenneta nykyisestä

THL puoltaa valtioneuvostolle antamassaan lausunnossa liikkumisrajoitusten tarpeellisuutta.

Hallitukselle annetun lausunnon allekirjoittajana ovat THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen (kuvassa) ja pääjohtaja Markku Tervahauta. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan nykyiset koronarajoitukset ja nykyinen rokotustahti eivät riitä hillitsemään epidemian pahenemista.

– Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) tilanne lähestyy nopeasti epidemian estämisen tavoitteen kannalta kriittistä vaihetta, todetaan THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan ja terveystyrvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen allekirjoittamassa lausunnossa.

Kyseessä on THL:n valtioneuvostolle antama lausunto, joka julkaistiin keskiviikkoiltana liitteenä hallituksen esittämässä liikkumisrajoitusten luonnoksessa. Liikkumisrajoitukset koskisivat pääkaupunkiseutua ja Turkua.

Maaliskuun 18. päivätyn lausunnon mukaan ilman tiukempia rajoituksia Helsingissä voidaan nähdä neljän viikon kuluttua päivittäin jopa 500 uutta tartuntaa. Tällöin tartunnanjäljitys viivästyisi eikä sen vaikutus olisi enää merkittävä.

Yhdessä nopeammin leviävän, muuntuneen viruksen kanssa epidemia voi silloin lähteä THL:n mukaan erittäin nopeasti eksponentiaaliseen kasvuun.

– Samaan tapaan kuin nyt on tapahtunut Virossa sekä aiemmin muun muassa Irlannissa ja Tšekissä, lausunnossa todetaan.

THL puoltaa lausunnossaan liikkumisrajoitusten tarpeellisuutta. Sen mukaan pelkästään rokotukset, korkean tartuntariskin työpaikkojen tilapäinen sulkeminen, pelkkä maskipakko tai muut yksittäiset toimet eivät ole riittävä vaihtoehto liikkumisrajoituksille.

Myös rokotusten painottaminen alueellisesti korkean koronailmaantuvuuden kuntiin tai tiettyihin väestöryhmiin veisi useita viikkoja, ennen kuin vaikutukset alkaisivat näkyä.

Lue lisää: