1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

OAJ ja Juko hakevat korvausta korona-ajan lisätyöstä myös Etelä-Savossa

Korona-aika on lisännyt muun muassa opettajien työtaakkaa.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ
opettaja kirjoittaa liitutaululle.
Esimerkiksi opettajien työ on muuttunut raskaammaksi pandemian aikana. Kuvituskuva. Jyrki Lyytikkä / Yle

OAJ ja Juko hakevat Mikkelissäkin korvausta korona-ajan kuormituksesta.

Järjestöt jättivät eilen paikallisesti neuvottelupyyntöjä ympäri Suomen. Neuvottelupyynnöissä tähdätään siihen, että esimerkiksi opettajille saataisiin korvausta korona-ajan tuomasta lisätyöstä. Valtakunnallisesti neuvottelupyynnöt koskevat yli 130 000 ihmistä.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon Mikkelin pääluottamusmies Mika Pirhosen mukaan neuvottelupyynnöt koskevat pelkästään Mikkelissä noin 800 ihmistä ja korvausmäärissä puhutaan satasista henkilöä kohti.

Pirhosen mukaan korona-aikana on jouduttu tekemään enemmän työtä, otettu enemmän vastuuta ja työn kuormittavuus on selvästi lisääntynyt.

– Ihmiset ovat venyneet ja joustaneet, jotta homma toimisi. Kyllä tästä iso kiitos kuuluisi työntekijöille, Pirhonen sanoo.

Lue seuraavaksi