1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Venäjä

Entinen poliisi

Kapteeni Koroljov kieltäytyi lyömästä omia kansalaisiaan.

Presidentti Vladimir Putinin hallintoa vastustaneet mielenosoitukset nujerrettiin alkuvuonna poikkeuksellisen järein toimin.

Protesteihin varauduttiin sulkemalla kokonaan iso osa Moskovan keskustaa.

Tuhansia mellakkavarusteisia poliiseja sekä kansalliskaartin ja Omon-erikoisjoukkojen jäseniä partioi kaupungissa.

Tammikuussa poliisi otti kiinni ennätykselliset 12 000 ihmistä eri puolilla Venäjää kahdesti järjestetyissä protesteissa.

Ihmisiä otettiin kiinni sattumanvaraisesti ja myös ohikulkijoita joutui poliisin haaviin.

Pamppua ja etälamautinta käytettiin rauhallisia mielenosoittajia vastaan.

Mellakkapoliisit sortuivat väkivaltaan myös pressiliiveissä työskennelleitä toimittajia kohtaan.

Tässä poliisi iskee päähän livestriimiä tekevää Fjodor Hudokormovia.

Moskovan tutkintakomitea ei löytänyt tapauksesta huomautettavaa:

"Lainvalvontaelinten jäsenten toimet olivat oikeudenmukaisia."

Moskovalainen koirapoliisi Nikolai Koroljov erosi virastaan, koska piti esimiestensä käskyjä laittomina.

Hän huomauttaa, että perustuslaissa taataan oikeus rauhanomaisiin mielenosoituksiin.

En halunnut lyödä omia kansalaisia.

Nikolai Koroljov

Kapteeni Koroljov palveli maataan 15 vuoden ajan ja sai useita kunniamerkkejä.

Nyt hän pelkää viranomaisten rankaisevan häntä esimerkiksi lavastamalla huumausainerikoksen.

Entiset työtoverit ovat varoittaneet Koroljovia, että organisaatio valmistelee kostoa.

Koroljov on saanut kannustusviestejä turvallisuusjoukkojen jäseniltä puhuessaan julkisesti poliisiväkivallasta.

Hän sanoo useiden poliisien jättäneen virkansa vastalauseena laittomuuksille.

Valtaosa turvallisuusjoukoista pysyy silti ruodussa.

Protestien tukahduttamisessa on kunnostautunut 5 vuotta sitten perustettu kansalliskaarti, joka toimii suoraan presidentin alaisena.

Aiemmin naureskelimme, että Putin kokosi itselleen henkilökohtaisen armeijan. Nyt niin on todella tapahtunut.

Nikolai Koroljov

Koroljovin mukaan moni turvallisuusjoukoissa uskoo valtion propagandaan.

Sen mukaan protestit ovat länsimaiden lietsomia ja mielenosoittajat rahalla värvättyjä kätyreitä.

Joukkojen ideologista kasvatusta vahvistetaan.

Kansalliskaartia johtava Viktor Zolotov käski hiljattain perustaa osaston, joka keskittyy miehistön "moraaliseen ja poliittiseen tilaan".

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia tukevat protestit keskeytettiin helmikuun alussa.

Nyt oppositio suunnittelee "nyky-Venäjän suurimmaksi" kutsumaansa mielenosoitusta. Se pyrkii saamaan mukaan puoli miljoonaa ihmistä.

Lue lisää Nikolai Koroljovista ja siitä, kuinka Kreml nojaa entistä vahvemmin väkivaltakoneiston tukeen:

Erkka Mikkonen: Kremlin valheisiin kyllästynyt poliisi kaataa kulisseja, mutta useimmat venäläiset vain sietävät kaksoistodellisuutta

Tekijät

Toimittaja

Erkka Mikkonen

Valokuvaaja

Grigori Vorobjov

Julkaistu 10.4.

Lue seuraavaksi