1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lapin yliopisto

Lapin yliopistossa on tehty jo 56 tohtorinväitöstä taiteen alalta

Yksi uusi taiteen tohtorinväitös on tekeillä juutalaisten vainojen historiasta, jota tarkastellaan valokuvien kautta.

Lapin yliopiston opettaja Michael Jacobs valmistelee taiteen tohtorinväitöstä juutalaisten sorrosta
Lapin yliopiston opettaja Michael Jacobs valmistelee taiteen tohtorinväitöstä juutalaisten sorrosta

Lapin yliopistossa tehtiin ensimmäinen taiteen tohtorinväitös vuonna 1998. Historiallisen väitöstyön teki taiteen tohtori Sisko Ylimartimo Kay Nielsenin kuvitustaiteesta. Seuraava väitös valmistui vasta kaksi vuotta myöhemmin Sam Inkiseltä aiheesta "Teknokokemus ja Zeitgeist".

Sen jälkeen tohtorinväitöksiä on tullut kiihtyvään tahtiin. 2000-luvun alkupuolella Lapissa syntyi 1–2 taiteen tohtoria vuodessa, mutta viime vuonna tohtoriksi väitteli jo yhteensä seitsemän ihmistä.

Uutta tohtorinväitöstä valmistelee muun muassa valokuvauksen yliopisto-opettaja Michael Marnin Jacobs. Hän valitsi väitökselleen aiheen oman perheensä henkilöhistoriasta.

Mikäli hänen juutalainen isoisänsä ei olisi paennut perheineen natsi-Saksan vainoja Ukrainasta Amerikkaan, häntä ei olisi olemassa.

– Teema on tullut minulle jo ennen syntymää. Se on ollut läsnä koko elämäni, mutta en ole ymmärtänyt, millä tavalla tämä identiteettikysymys on ollut ympärillä koko ajan. Jossakin välissä oli vain pakko tehdä jotain tai yrittää unohtaa koko se historia.

Juutalaisten historiaa on käsitelty hyvin paljon niin faktapohjalta kuin fiktiivisestikin. Jacobs on saanut kritiikkiä siitä, miksi pitää vielä jauhaa tällaista asiaa, kun siitä on tehty jo niin paljon tutkimusta.

Jacobs kuitenkin katsoo, että yksilötasolla on vielä paljon sellaista, mikä ei ole kaikkien tiedossa. Esimerkiksi hänen kouluaikanaan Amerikassa pysyteltiin opetuksessa hyvin yleisellä tasolla, ja yksittäisten ihmisten mikrohistoria jäi täysin pimentoon.

– Tajusin noin neljä vuotta sitten, että on valtava määrä sellaista, mitä oikeasti en ymmärrä. Miksi asioita on tapahtunut ja millä tavalla ne tapahtumat ovat vaikuttaneet omaan elämään.

Valokuvanäyttely oli jo nähtävillä

Jacobsin väitöstyö valmistuu kokonaisuudessaan vasta myöhemmin, mutta väitöskirjan taiteellista osiota esittelevä valokuvanäyttely on ollut jo avoinna Rovaniemellä tiedekeskus Arktikumissa.

Näyttelyn ehkä kaikkein hätkähdyttävimmässä kuvassa näkyi taiteilijan oma takki, johon oli kiinnitetty aito kangasmerkki, jota juutalaiset pakotettiin kantamaan rinnuksessaan natsi-Saksassa.

Menneisyys ei ole kuollut, vaan törmäämme historiaan tämän tästä. On niin paljon kätkettyä ja piilevää, niin paljon on tapahtunut ja voi vielä tapahtua. Joidenkin asioiden ei pitäisi koskaan tapahtua, mutta kuitenkin ne tapahtuvat.

Michael Marnin Jacobs

Artikkelia on korjattu 29.3. kello 11:55. Lapin yliopiston ensimmäisen taiteen alan väitöksen teki Sisko Ylimartimo eikä Sam Inkinen, kuten artikkelin alkuperäisessä versiossa väitettiin.

Lisää aiheesta:

Kuuntele Michael Marnin Jacobsin haastattelu Yle Areenasta TÄÄLLÄ.

Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisu Michael Marnin Jabobsin valokuvanäyttelystä (siirryt toiseen palveluun)