1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kevättulvat

Runsaan lumimäärän sulaminen voi aiheuttaa kevättulvia Pohjois-Savoon – vedenpintoja pyritään laskemaan ennakoivasti lisäjuoksutuksilla

Jään paksuus ympäri Pohjois-Savoa on 50–60 senttiä, mutta jään laatu on osin heikkoa.

Vaajasalon jäätie Kuopiossa suljettiin eilen, sillä jää on jo pahasti sohjoutunut. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Vedenpinnat ovat ympäri Pohjois-Savoa hieman pitkän ajan keskiarvoa korkeammalla, kerrotaan Pohjois-Savon ely-keskukselta. Esimerkiksi Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 37 senttiä yli ajankohdan keskimääräisen tason.

Vedenpintojen odotetaan nousevan edelleen, kun lumet ja jäät alkavat sulaa. Koko Pohjois-Savossa vaikuttaisi olevan tavallista runsaampi lumipeite. Suomen ympäristökeskus varoittaakin tulvariskistä jo pääsiäisviikolla.

Pohjois-Savon vesistöissä aloitetaan parhaillaan juoksutuksia, joilla vedenpintaa pyritään laskemaan ennakoivasti, jotta ehkäistäisiin kevään tulvia.

Kallavedellä juoksutukset jo aloitettu

Kallaveden vedenpinta on 14 senttiä yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Konnuksen tulvakanava on jo avattu ja Naapuskosken säännöstelypato avataan maanantaina 29. maaliskuuta.

Iisalmen reitillä juoksutukset ovat toistaiseksi olleet pieniä, mutta todennäköisesti runsaampi juoksutus aloitetaan, jotta vedenpintoja saataisiin laskemaan 20–30 senttimetriä.

– Tyypillisesti toukokuu on pahinta tulva-aikaa Pohjois-Savossa. Nyt tulvia voi kuitenkin ilmetä jo huhtikuussa, mikäli lumien sulaminen etenee reippaasti ja päälle vielä vaikka innostuu satamaan, vesitalousasiantuntija Ilkka Maksimainen Pohjois-Savon ely-keskukselta kertoo.

Jään paksuus ympäri Pohjois-Savoa on 50–60 senttiä, mutta jään laatu on osin heikkoa. Runsaat lumisateet ovat painaneet vettä jään päälle ja se on jäätynyt heikkolaatuiseksi kohvajääksi. Todennäköisesti uveavantoja syntyy yleisesti lumen painamana.

– Jäiden kunto alkaa varmasti huononemaan nopeasti, Maksimainen sanoo.