1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. klassinen musiikki

Uskomaton tarina vei opiskelijan teekkaribändistä RSO:n riveihin – ei osannut soittaa klassista musiikkia juuri lainkaan: "Soitin monta kertaa vääriä ääniä"

Trumpetisti Visa Haarala löytää korona-ajasta myös positiivisia puolia.

klassinen musiikki
Korona sai luovuuden kukkimaan – trumpetisti Visa Haarala laulaa duettoa itsensä kanssa
Korona sai luovuuden kukkimaan – trumpetisti Visa Haarala laulaa duettoa itsensä kanssa

Pöydät on vedetty syrjään, seinien vierustoilla seisoo soittimia ja nuottitelineitä. Aurinko paistaa sisään Kotkan konserttitalon kokoustilaan.

Salissa ovat meneillään Kymi Sinfoniettan tulevan kamarikonsertin harjoitukset. Vuoroaan odottava Visa Haarala on esiintynyt liveyleisölle viimeksi syksyllä. Orkesteri harjoittelee pienryhmissä, ja konsertit on joko videoitu tai striimattu.

– On aika yksinäistä, kun ei pääse soittamaan oikeille ihmisille. Sitä ei ole tajunnutkaan, miten tärkeää se vuorovaikutus on, sanoo Haarala.

Orkesterin digiloikka

Kymi Sinfoniettalla on oma Youtube-kanava, jolle Visa Haaralakin tekee sisältöä. Valtaosan ideoistaan hän joutuu hylkäämään, koska niitä ei ole mahdollista toteuttaa olemassaolevan tekniikan tai puitteiden takia.

Korona-aika onkin pakottanut orkesterin melkoiseen digiloikkaan. Luovuus vie pitkälle.

– Käyn aamuisin kävelyllä ja toivon, että tulee ideoita. Siinä menee puoli tuntia, että aivot heräävät. Toiset puoli tuntia on sitten brainstormia, ja yleensä jotain syntyy.

Haarala on esimerkiksi laulanut duettoa itsensä kanssa ja järjestää myös perjantai-illan toivekonsertteja. Sitä kautta on löytynyt uusia yleisöjä.

– On hauskaa, kun videoihin tulee kommentteja ympäri maailmaa. Se on vähän erilaista kuin jos olisi konsertti tässä kotisalissa.

Visa Haarala seisoo Kotkan konserttisalin portailla tuuban kanssa.
Trumpetisti Visa Haarala poseeraa vaihteeksi tuuban kanssa Kotkan konserttitalon edustalla.Kirsi Lönnblad / Yle

Sinfoniaorkesterin konserteissa yksittäinen muusikko ei välttämättä jää kuulijalle mieleen, koska soittajia on paljon ja he istuvat tiukasti omien nuottitelineidensä takana. Visa Haarala on iloinen siitä, että videot ovat tuoneet keinon päästä lähemmäs kuulijaa.

– On hyvä, että sellainen foorumi on löytynyt. Meillä jokaisella on vähän omanlainen sielunmaailmamme.

Harva esimerkiksi tietää, että Haarala kasvoi ulkomailla, rakastaa brasilialaista jazzia ja swingiä ja lähti opiskelemaan väärää alaa isänsä valintojen ohjaamana.

Tai sitä, kuinka hän pääsi Sibelius-Akatemiaan ja Radion sinfoniaorkesteriin lähes olemattomalla klassisen musiikin osaamisella.

Trumpetisti Visa Haarala on Radio Suomen Sunnuntaivieras. Haaralaa haastattelee Kirsi Lönnblad.

Visa Haaralan isä myi työkseen matkapuhelinverkkoja Nokialla ja Ericssonilla. Kun poika oli yhdeksännellä luokalla, isän työ vei kaksikon maailmalle.

Ensin he päätyivät Kiovaan, sitten Moskovaan ja lopulta toiselle puolelle maapalloa Brasiliaan. Kansainväliset koulut tulivat Visa Haaralalle tutuiksi, eivätkä vaihtuvat maisemat pelottaneet ulospäinsuuntautunutta poikaa. Hän oli aina valmis lähtemään kohti tuntematonta.

Kansainvälisissä kouluissa oli vastaanottavainen ja suvaitsevainen ilmapiiri, koska kaikki muut nuoret olivat olleet jossain vaiheessa samassa tilanteessa: vanhempien työ oli vienyt heitä maasta toiseen.

– Siellä oli hirveästi ihmisiä, jotka tiesivät, miltä uudesta oppilaasta tuntuu. Heti tultiin ottamaan mukaan kaikkeen.

Musiikki oli ystävä, joka ei lähtenyt pois

Jatkuvan muuttamisen hankalampi puoli oli se, että sosiaaliset kuviot joutui jättämään taakse monta kertaa. Visa Haarala koki olonsa usein yksinäiseksi. Kavereita kyllä löytyi, mutta varsinaisia ystävyyssuhteita ei ehtinyt muodostua. Onneksi oli musiikki.

– Se kulki aina mukana eikä ikinä lähtenyt pois. Musiikki oli hyvin läheinen ystävä ja selviytymiskeino. Jos oli paha olo, istuin pianon äärellä tai trumpetin kanssa sohvalla ja soitin tunnin. Vaikka kaverit jäivät, musiikki pysyi.

Haarala oli alkanut soittaa viulua jo pikkupoikana, mutta lopulta trumpetista tuli se oma instrumentti. Ukrainassa hänellä oli trumpetin ja jazzpianon opettaja, mutta sen jälkeen hän soitti omaksi ilokseen.

– Se oli sielunhoitoa ja tunteiden käsittelyä, vaikka ei sitä silloin tiedostanut.

Visa Haarala soittaa trumpettia lähikuvassa
Radion sinfoniarkesterista Haaralan tie vei Kymi Sinfoniettaan, jonka riveissä hän on soittanut noin kymmenen vuotta. Visa Haarala

Lukion Haarala kävi loppuun Brasiliassa. Siellä heräsi myös halu päästä irti kansainvälisen koulun piireistä.

– Ne koulut ovat vähän sellaisia kuplia, joissa ihmiset puhuvat englantia. Kun olimme muuttaneet jo monta kertaa ja lopulta Sao Paulosta Rioon, revin pelihousuni ja päätin etten halua olla kansainvälisen jengin kanssa tekemisissä.

Hän halusi sulautua kulttuuriin. Hän alkoi pelata paikallisten kanssa jalkapalloa. Hän sai ystäviä myös pari vuotta vanhemmista muusikoista. Yksi heistä oli Gabriel Geszti, jonka kanssa tiet kohtasivat uudestaan vuosia myöhemmin. Gezsti tuli vierailevaksi solistiksi Kymi Sinfoniettaan.

Capoeiraa rannalla Brasiliassa

Kerran Haarala oli rannalla ja kiinnitti huomionsa kahteen kaveriin, jotka tekivät akrobaattisia liikkeitä. Kävi ilmi, että he tanssivat capoeiraa. Sen liikkeet kiehtoivat Haaralaa. Hän meni juttelemaan miehille ja kysyi, voisivatko nämä opettaa häntäkin.

– Portugalin taitoni oli huono, mutta eräs turisti tuli onneksi tulkiksi. Sovin kaverien kanssa ajan ja paikan, jossa tapaisimme myöhemmin. Tutustuimme, ja aloin treenata heidän kanssaan capoeiraa kolme kertaa viikossa.

Jazz ja 50-60-lukujen swing olivat viehättäneet Haaralaa jo pitkään, mutta nyt hän uppoutui täysin brasialaiseen musiikkiin ja rytmeihin. Hän ihastui musiikin tekemisen ja ajattelun filosofiaan, joka oli Brasiliassa aivan erilainen kuin Suomessa.

– Siihen tuli väkevä yhteys. Tiesin jo 18-vuotiaana, että tämä on se, mitä haluan tehdä.

Lukion jälkeen Haarala saikin ison stipendin yliopistoon Bostoniin opiskelemaan jazzia. Hän ei kuitenkaan ottanut paikkaa vastaan. Isä oli sitä mieltä, että musiikista ei olisi ammatiksi.

– Isä oli maajussin poika ja opiskellut yliopistossa. Ajattelin, että hän oli varmaan oikeassa.

Retuperän WBK:sta tuli perhe

Haarala päätyi takaisin Suomeen ja Otaniemeen opiskelemaan insinööriksi. Hänen mielestään matematiikka, fysiikka ja ohjelmointi muuttuivat sitä kauniimmiksi, mitä syvemmälle niihin meni. Jotain kuitenkin puuttui.

Hän oli ehtinyt opiskella kuukauden, kun opiskelijabileisiin tuli esiintymään legendaarinen teekkaribändi Retuperän WBK.

– Kuuntelin tyyppejä ja ajattelin, että minun on pakko päästä tuohon bändiin. Lähdin keikan jälkeen seuraamaan heitä. He iskivät minulle trumpetin käteen ja sanoivat, että soita jotain.

Haarala pääsi mukaan. Hän alkoi viettämään enemmän aikaa Retuperän WBK:n treeneissä ja keikoilla kuin luennoilla. Myöhemmin hänestä tuli Retuperän WBK:n kapellimestari eli harhaanjohtaja. Haaralan siskot ja vanhemmat olivat hajaantuneet maailmalle, joten bändistä tuli toinen perhe.

Noihin aikoihin Retuperään liittyi myös Eero Lehtimäki, joka luo nykyään kapellimestarin uraa Joensuussa.

Lue lisää: Kapellimestari Eero Lehtimäki opiskeli salaa diplomi-insinööriksi ja haki yli 10 kertaa Sibelius-Akatemiaan: "Vastoinkäymiset eivät välttämättä tarkoita mitään"

– Eero osasi mitä vain, joten hän oli ihana poikkeus siinä porukassa. Joka viikko harjoiteltiin, mutta aina ei soitettu. Jengi yritti kyllä parhaansa, mutta siellä oli iso kirjo persoonia ja soittotaidotkin olivat kirjavat. Pääasia oli kuitenkin pitää hauskaa.

Sieltä Haaralalle jäi päälle vietti aiheuttaa paheksuntaa, pilke silmäkulmaan.

Visa Haarala soittaa trumpettia Retuperän wbk:n treeneissä, oikealla kapellimestarina Eero Lehtimäki.
Visa Haarala ja Eero Lehtimäki Retuperän WBK:n konsertissa Raumalta.Visa Haarala

Otaniemen jälkeen hän päätyi Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan trumpetinsoittoa ja sitä kautta Radion sinfoniaorkesteriin, jossa hänestä tuli trumpetin varaäänenjohtaja. Se oli melkoinen onnenkantamoinen, sillä hän oli soittanut edelliset vuodet lähinnä omaksi huvikseen ja kuunnellut vain brasilialaista musiikkia ja swingiä.

– Osasin kaksi klassisen musiikin kappaletta eli juuri ne, jotka piti soittaa pääsykokeissa. Kun sain RSO:n varaäänenjohtajan paikan, osasin neljä kappaletta. Tietämykseni oli olematon ja äkkiä soitan RSO:ssa. Se kontrasti oli täysin absurdi.

Haarala oli oppinut Retuperän WBK:ssa soittamaan klassisen musiikin retusoituja versioita, mutta alkuperäisiä kappaleita hän ei tuntenut. Siksi hän ei myöskään Retuperän riveissä tunnistanut vitsejä, joita biiseihin oli ujutettu.

– Oli tosi huvittavaa, kun soitimme radiossa jotain klassisen musiikin kappaletta ja minulle tuli monta kertaa fiilis, että hei jätkät, ei tämä näin mene. Tajusin vasta silloin, että ahaa, tässä kohtaa oli vitsi. Soitin lukemattomia kertoja vääriä ääniä. Minusta tuli tosi taitava bluffaaja, joten en jäänyt kiinni.

Unohtunut unelma

Kymi Sinfoniettassa Haarala on soittanut nyt kymmenen vuotta. Työmatkoihin Kotkaan kuluu aikaa, sillä hän asuu Helsingissä. Vaimokin on muusikko ja myös musiikinopettaja. Musikaalisuus on periytynyt: 9- ja 5-vuotiaat lapset rämpyttävät kotona pianoa ja kitaraa.

Orkesterimuusikon työn lisäksi Haarala tekee paljon keikkaa muiden kokoonpanojen kanssa. Niillä keikoilla hän soittaa jazzia ja brassirytmejä. Parasta sielunhoitoa on ottaa trumpetti mukaan sellaisille keikoille, joilla biisit kulkevat alusta loppuun riippumatta omasta soitosta. . Silloin voi herkutella niin paljon kuin sielu sietää - tai olla välillä soittamatta.

– Viisi vuotta sitten heräsin siihen, että minulla oli tämä unelma, jonka olin unohtanut. Haaveeni on päästä vielä joskus leikkimään brasilialaisten huippumuusikoiden kanssa.

Juttua korjattu klo 20:41: Visa Haarala lähti maailmalle kahdestaan isänsä, ei koko perheen kanssa. Lisäksi korjattu viimeisen kuvan kuvatekstiä: kuva on otettu Retuperän WBK:n konsertista Raumalla.

Lue seuraavaksi