1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joe Biden

Kirjeenvaihtajalta: Biden vetää kovaa ja korkealta

Supervallan johtajalla on suuret linjat ja strategista kyvykkyyttä, mutta mitä vain voi tapahtua, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen puntaroi.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ensimmäisessä virallisessa lehdistötilaisuudessaan Washingtonissa torstaina. Kuva: Oliver Contreras / EPA

WASHINGTON Yhdysvaltain presidentin ensimmäinen varsinainen tiedotustilaisuus oli koruton tapahtuma. Paikan päällä oli koronarajoitusten takia vain 30 toimittajaa ja kuvaajaa.

Tiedotustilaisuutta piti odottaa yli kaksi kuukautta. Joe Bidenin hallinto perusteli viivästystä koronalla ja sillä, että presidentillä on ollut kiireellisempää tekemistä muun muassa maan talouden nostamisessa.

Ero neljän vuoden takaiseen Donald Trumpin ensimmäiseen lehdistötilaisuuteen oli suuri. Valkoisen talon East Room oli tuolloin ääriään myöten täynnä. Trumpin tiedotusväki päästi väkeä paikalle paloturvallisuuden rajoja venyttäen.

Trump hermostui toimittajien tiukoista kysymyksistä. Hän väitti, että valtamedia oli tahallaan jättänyt kertomatta hänen saavutuksistaan. Kysyttäessä hän ei kuitenkaan pystynyt erittelemään, mitä ne olivat.

Trump korotti ääntään käskiessään jatkokysymystä esittänyttä toimittajaa istumaan alas. Tiedotustilaisuudesta jäikin päällimmäiseksi mieleen Trumpin ja toimittajien yhteenotto.

78-vuotias Biden lohkaisi vitsin iästään.

Hän muisteli aloittaneensa senaattorina ”120 vuotta sitten.” Muuten hän esiintyi korostetun asiallisesti. Tylsyydestä näyttää muodostuvan Bidenin tavaramerkki.

Yhdysvaltalaistoimittajat pommittivat häntä kysymyksillä hallinnon toimista Meksikon rajalla, missä on otettu säilöön tuhansia Väli-Amerikasta saapuneita siirtolaislapsia.

Biden lupasi, että ongelma ratkaistaan ja media pääsee raportoimaan vastaanottokeskuksista, joissa lapsia pidetään. Hän vastasi asiallisesti jokaiseen kysymykseen.

Lue myös: Valokuvat siirtolaislapsia täynnä olevista keskuksista Meksikon rajalla kuohuttavat USA:ssa – Bidenilta odotetaan pikaista ratkaisua alaikäisten kohtaloon

Virkaan astuttuaan Biden asetti tavoitteen, että sata miljoonaa yhdysvaltalaista saisi koronarokotteen sadan päivän aikana. Tavoite on saavutettu reippaasti etuajassa.

Uusi tavoite on 200 miljoonaa sadan ensimmäisen virkapäivän aikana eli toukokuun alkuun mennessä.

Tiedotustilaisuuden pitämistä pitkitettiin todennäköisesti siksi, että Biden halusi nähdä kongressin ensin hyväksyvän reilun 1900 miljardin dollarin eli 1600 miljardin euron suuruisen koronatukipaketin.

Lisää massiivisia tukia on tilauksessa.

Biden esittelee ensi keskiviikkona Pittsburghissa rakennushankkeita, joita varten hän toivoo kongressilta jopa 3000 miljardin dollarin rahoitusta.

Hänen tavoitteenaan on luoda miljoonia uusia työpaikkoja maan ikääntynyttä infrastruktuuria kohentamalla.

Se tarkoittaa valtateiden, siltojen, lentokenttien, sairaaloiden ja koulujen remontoimista tai rakentamista kokonaan uudelleen. Suunnitelmaa verrataan Franklin D. Rooseveltin 1930-luvun New Deal –ohjelmaan.

Bidenin niukka, ylisanoja välttelevä tyyli herättää luottamusta.

Hänen kannatuslukunsa (siirryt toiseen palveluun)ovat olleet viime viikkojen mittauksissa 51-62 prosentin välillä. Ne ovat korkeita lukuja Yhdysvaltain presidentille virkakauden alussa. Bidenin toimet (siirryt toiseen palveluun)koronan kukistamiseksi ja talouden nostamiseksi saavat kansan enemmistön tuen.

Näkymät ovat siis lupaavat. Talous on kasvussa. Biden ennusti itse, että Yhdysvaltain bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna kuusi prosenttia.

On mahdollista, että Bidenin kaudesta tulee menestys.

Koronakriisin myötä menetetyt yli kymmenen miljoonaa työpaikkaa palaavat ja minimipalkkaa nostetaan. Opiskelijoiden ylisuuria opintolainoja leikataan.

Siirtolaispolitiikassa löytyy toimiva ratkaisu niin, että Yhdysvallat saa maailman terävimpiä aivoja yliopistoihinsa samalla, kun laittomasti maassa oleville siirtolaisille löytyy järkevä reitti kansalaisuuteen.

Ulkopolitiikassa Biden ratkoo eurooppalaisten liittolaistensa kanssa kiistoja Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin kanssa. Jäätyneet välit Venäjään sulavat.

Lue myös: Bidenin Yhdysvallat pyrkii korjaamaan Trumpin aiheuttaman epäluottamuksen: "Haluamme jälleenrakentaa suhteen Nato-liittolaisiimme"

Asiat voivat mennä toiseenkin suuntaan.

Biden voi jäädä jumiin kriiseihin. Koronavariantit leviävät tai tulee uusia pandemioita, luonnonkatastrofeja ja sotia.

Viholliset iskevät supervallan haavoittuviin kylkiin niin sotilaallisilla kuin digitaalisilla aseilla. Liittolaisten kanssa tulee riitaa Kiinasta ja Nordstream-kaasuputkesta. Kotimaan politiikka ajautuu umpikujaan.

Kovaa ja korkealta vetävä Biden vakuutteli tiedotustilaisuudessa olevansa valmis kaikkiin haasteisiin. Hän sanoi tähtäävänsä siihen, että asettuu uudelleen ehdolle 2024 presidentinvaalissa.

Lue lisää:

Lehdistö tenttasi Joe Bidenia - aikoo pyrkiä uudelleen presidentiksi neljän vuoden päästä

USA:n ja Kiinan korkean tason tapaaminen Alaskassa päättyi – osapuolten mukaan keskustelu oli avointa ja tiukkaa

Putin vastasi Bidenille sananlaskulla: "Joka toista haukkuu, itse on" – myöhemmin Putin ehdotti Bidenille verkkokeskustelua mahdollisimman pian

Näin rokotteista tuli suurvaltapolitiikan väline – USA lupaa miljardi annosta Aasian köyhille, Kiinan ja Venäjän rokotteet suosittuja kehittyvissä maissa