1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tuomas Pöysti

Oikeuskansleri: Korona on lisännyt yhteiskunnan epätasa-arvoa – eikä kyse ole mökin omistamisesta

Tarkoitus on estää juhlat, joissa korona leviää, selventää oikeuskansleri liikkumisrajoitusten vuokramökki-kohtaa ihmetteleville.

Kaupoissa työntekijät ovat paikalla, eivät etänä. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Liikkumisrajoituksilla halutaan estää turhia lähikontakteja ja huvilajuhlia, ja siksi lakiesitys koskee vuokramökkejä. Näin lakiesityksen sisältöä ja yksityiskohtia selvensi oikeuskansleri Tuomas Pöysti Radio Suomen Päivässä.

Esityksen arvostelijat ovat pohtineet, suosiiko lakiesitys omistavaa luokkaa. Oikeuskansleri huomauttaa, että korona on jo asettanut kansalaiset tyystin eriarvoiseen asemaan. Ylemmät toimihenkilöt voivat tehdä etätöitä, kun taas esimerkiksi hoitohenkilökunnalle ja palvelualan työntekijöille tämä on mahdottomuus.

Hallitus antoi lakiesityksen eilen eduskunnalle, jonka on tänään määrä käsitellä sitä lähetekeskustelussaan.

Oikeuskansleri on rajoitukset jo kelpuuttanut omassa ennakkotarkastelussaan. Perustuslakivaliokunta tutkii yksityiskohtia lisää.

– Minulle riittävä välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus täyttyivät.

Pöysti on sitä mieltä, että keskustelussa on nyt jäänyt vähemmälle huomiolle rajoitushankkeen punainen lanka eli viesti tolkun ihmisille: älä liiku, jos se ei ole välttämätöntä.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan -podcast: opiskelijajärjestön mukaan heidän tilanteensa on unohdettu täysin, toimia vaaditaan pikaisesti.

Koronarajoituksilla yritetään suojata terveyttä, mutta nuoret alkavat oireilla muun muassa mielenterveyspalveluiden riittämättömyyden takia. Opiskelijoita katoaa kursseilta, mutta kukaan ei yritä tavoittaa heitä. Kysyimme yliopisto-opiskelijoiden ja ammatillisten opiskelijoiden edustajilta sekä jalkautuvasta nuorisotyöstä, miten nuoret voivat ja mitä toimia nyt kaivataan tilanteen helpottamiseksi.

Lue myös:

Rikosoikeuden professori liikkumisrajoituksista: Turvavyöpakkokin hyväksyttiin nurinan jälkeen