1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mielenosoitukset

Turun poliisi valmistautuu lauantaiseen koronarajoituksia vastustavaan mielenosoitukseen – "Poliisi toimii mahdollisesti samalla tavalla kuin Helsingissä, tai eri tavalla"

Helsingissä vastaavanlainen mielenosoitus keräsi viime lauantaina noin 300 ihmistä. Helsingin poliisi tutkii, ovatko järjestäjät syyllistyneet kokoontumisrajoituksen rikkomiseen.

Kuvituskuva. Kuva: Isto Janhunen / Yle

Lounais-Suomen poliisilaitos valmistautuu Turussa lauantaina järjestettävään mielenosoitukseen, jonka tarkoituksena on vastustaa koronarajoituksia.

Poliisilaitoksen lupahallintoon on saapunut ainakin kolme kokoontumisilmoitusta. Nykyisillä Lounais-Suomen aluehallintoviraston määrämillä kokoontumisrajoituksilla tämä tarkoittaa, että Turun Tuomiokirkkopuistoon olisi tulossa kolme erillistä mielenilmausta, joissa kussakin olisi osallistujina maksimissaan kuusi henkilöä.

– Näiden ilmoitusten mukaan paikalle tulisi 18 henkilöä. Me oletamme, että ihmisiä tulee enemmän, mutta vähemmän kuin Helsingissä, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Stephan Sundqvist.

Järjestäjille kerrottu kokoontumisrajoituksista

Helsingissä vastaavanlainen koronarajoituksia vastustava mielenosoitus keräsi viime lauantaina noin 300 ihmistä. Helsingin poliisi tutkii nyt, ovatko järjestäjät syyllistyneet kokoontumisrajoituksen rikkomiseen.

Turun poliisi tulee valvomaan kokoontumisrajoituksien noudattamista.

– Valvonta on etukäteisviestintää järjestäjille ja viestintää yleisesti. Huomenna tulemme myös olemaan paikan päällä, Sundqvist sanoo.

Turun poliisi on keskustellut Helsingin poliisilaitoksen kanssa viime lauantaista. Helsingin poliisilaitoksen toimintaa on ihmetelty julkisuudessa jälkeenpäin siitä, miksi mielenosoittajajoukon annettiin kokoontua yhteen.

– Olemme käyneet keskusteluja heti sen jälkeen, kun meille selvisi, että Turkuun suunnitellaan vastaavaa kokoontumista. Olemme vaihtaneet paljon ajatuksia. En lähde tässä arvioimaan tai viisastelemaan Helsingin kollegoiden toimintaa, mutta totean yleisellä tasolla, että poliisilla on toimintamahdollisuus tiettyihin asioihin jos todetaan, että lakia rikotaan. Erilaisia toimenpiteitä arvioidaan, ja poliisi toimii mahdollisesti samalla tavalla kuin Helsingissä, tai eri tavalla, sanoo Sundqvist.

Poliisi ottaa huomioon toiminnassa myös tartuntatautiturvallisuuden. Sudqvistin mukaan poliisit tulevat käyttämään esimerkiksi kasvomaskeja.