1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastokokoukset

Joe Biden järjestää korkean tason ilmastokokouksen – Putin ja Xi kutsuttujen joukossa

Pohjoismaista Tanska ja Norja saivat kutsun, Suomi ei.  

ilmastokokoukset
Joe Biden
Joe Biden tiedotustilaisuudessa Washingtonissa torstaina 25. maaliskuuta 2021.Oliver Contreras / EPA

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden järjestää korkean tason ilmastoneuvottelut, joihin on kutsuttu myös Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti, kommunistisen puolueen pääsihteeri Xi Jinping.

Ilmastokokous on tarkoitus pitää virtuaalisena 22.–23. huhtikuuta. Sinne on kutsuttu 40 valtionjohtajaa.

Venäjän ja Kiinan johtajien lisäksi kutsuttujen joukossa on muun muassa muita suuria talousmahteja, eniten ilmastonmuutoksesta kärsiviä maita, kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tekeviä valtioita sekä merkittäviä öljyntuottajia.

Pohjoismaista mukaan on pyydetty Norja ja Tanska, mutta Suomi ei ole mukaan kutsuttujen maiden listalla. (siirryt toiseen palveluun)

Bidenin tavoitteena on elvyttää Yhdysvaltojen isännöimät maailman merkittävimpien talouksien ilmastokokoukset, joita aiemmat presidentit George W. Bush ja Barack Obama kausillaan hyödynsivät, uutistoimisto AP kirjoittaa.

Valkoisen talon mukaan Yhdysvallat aikoo ilmoittaa oman vuoteen 2030 ulottuvan päästötavoitteensa kokoukseen mennessä.

Lähteet: AP, Reuters

Lue seuraavaksi