1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jihadismi

Islamistitaistelijat valloittivat kaupungin Mosambikissa – iskun takana saattaa olla Isisiin yhdistetty ääriryhmä

Mosambikin hallitus ei ole kommentoinut hyökkäystä mitenkään.

Monet Palmasta paenneet ovat jo palanneet tai palaamassa kotiseuduilleen. Kuva: Ricardo Franco / EPA

Islamistikapinalliset ovat valloittaneet Palman kaupungin Mosambikissa, turvallisuuslähteet kertovat. Kaupunki sijaitsee Cabo Delgadon maakunnassa maan pohjoisosassa lähellä maakaasuesiintymää, jonka hyödyntämisessä on mukana muun muassa ranskalainen öljy-yhtiö Total.

Islamistit hyökkäsivät Palmaan vain tunteja sen jälkeen, kun Total oli ilmoittanut töiden jatkamisesta alueella. Yhtiö lopetti rakennustyönsä kaasukentällä tammikuussa huteran turvallisuustilanteen vuoksi. Yhtiö keskeytti toimintansa uudelleen hyökkäyksen takia.

Mosambikin hallitus ei ole kommentoinut hyökkäystä mitenkään. Mikään ryhmittymä ei ole ottanut hyökkäystä nimiinsä, mutta viime aikoina useiden iskujen takana on ollut äärijärjestö Isisiin yhteyksissä oleva ISCAP-ryhmä.

Taisteluissa kuoli useita ihmisiä, joista yksi oli eteläafrikkalainen. Kuolleesta ei ole tarkempia tietoja, mutta alueella toimii eteläafrikkalaisia palkkasotilaita.

Väkivaltaisuudet Mosambikin pohjoisosissa ovat jatkuneet jo yli kolme vuoden ajan. Taisteluissa ja iskuissa on kuollut ainakin 2 600 ihmistä, joista puolet oli siviilejä. Alueelta on paennut noin 700 000 ihmistä.

Lue myös:

Väkivalta Mosambikissa kiihtyy – Avustusjärjestö: Islamistikapinallisten hyökkäyksissä tapettu raa'asti jopa lapsia